Katolisempi kuin luulit : aikamatkoja Suomen historiaan

"Meissä kaikissa piilee uskonto"

Vappupäivän Helsingin sanomat esitteli Emil Antonin ajatuksia katolisuudesta, Suomesta ja erilaisuudesta. Tämä suomalaisen äidin ja irakilaisen isän Suomessa kasvanut katolinen poika on mielenkiintoinen nuori teologi. Hänen kirjansa Katolisempi kuin luulet, esittelee pakinamaisen kevyeen tyyliin Suomen historiallisia ja nykyisiä yhteyksiä katoliseen kirkkoon. Mukana on katolisia vaikuttajia piispa Henrikistä Antti Nyléniin asti.

Kirja kertoo Suomen ensimmäisistä piispoista, luostareista sekä Juhana herttuan ja Kristiina-kuningattaren kääntymyksestä. Yksi mielenkiintoisimmista tarinoista liittyi piispa Hemmingin ja pyhän Birgitan yhteiseen Rooman matkaan. Kirjan tarkoituksena on osoittaa, että katolinen perinne ei Suomessa päättynyt uskonpudistukseen vaan jatkoi elämäänsä luterilaisessa kirkossa. Lukija ymmärtää ajatuksen, vaikka jotkut kirjan tarinat ja esimerkkihenkilöt tuntuvat turhilta. Esimerkiksi suomalaisuusikonien Snellmanin, Runebergin ja Lönnrotin liittäminen Suomen katolisuuden tarinaan tuntuu kovin väkinäiseltä. Samoin herätysliikkeiden esittely. Uutta, 1900-luvulla alkanutta ja viime vuosina voimistunutta uutta suomalaista katolisuutta kirjassa sen sijaan esitellään ansiokkaasti. Emil Anton tuntee sekä oman kirkkonsa että katolis-luterilaisen ekumenisen yhteistyön.
Kansi: Sanna Pelliccioni


Parasta kirjassa on kuitenkin sen matkaopasmaisuus. Kirjan jokaisen luvun lopussa on luku- ja matkavinkkejä. Matkakohteita Suomen katolisuudesta kiinnostuneelle löytyy niin Suomesta, Ruotsista kuin Italiastakin. Pienikokoinen kirja vinkkeineen mahtuu vaikka vaeltajan taskuun. Siitä voi lukea luvun kerrallaan miettiä ymmärtää historian jatkumoa ja uskonnon olemusta. 


Anton, Emil
Katolisempi kuin luulit
Kirjapaja, 2016

1 kommentti:

  1. Varmaan ihan mielenkiintoinen kirja. Voisi joskus lukea.

    VastaaPoista

Kuukauden luetuimmat