Jos mä oon oikee : Nuutin tarina

 Noora Koponen on nuori ensimmäisen kauden kansanedustaja ja äiti. Hänen vanhin lapsensa on 14-vuotias Nuutti. Nuutti ei ole "neurologisesti tyypillinen", hän on autisti. Jos mä oon oikee - Nuutin tarina on äidin ja pojan kertomus. Kertojana on tietysti Noora-äiti, Nuutin näkökulmaa kirjaan tuovat Nuutin suorat kommentit. Nuutti kommunikoi pääasiassa kuvia näyttämällä ja kirjoittamalla. Äiti on vuosien ajan tallentanut pojan kirjoittamia ajatuksia. Kirja on hyvin henkilökohtainen kuvaus Nooran ja Nuutin elämästä. Se on täynnä tunteita, rakkautta ja iloa, mutta myös katkeruutta ja vihaa.

Nopeasti luettava kirja etenee pääosin kronologisesti. Se alkaa nuoren äidin raskaudesta ja Nuutin syntymästä. Kirja kuvaa koskettavasti kaikkien vanhempien pahinta pelkoa, pelkoa siitä, että oma lapsi ei ole terve. Pelkoon sisältyy syyllisyyttä ja avuttomuutta. Kun diagnoosi lopulta tuli, Noora oli jopa helpottunut siitä, että kyse on vain autismista. Ei mistään pahemmasta. 

Mutta autismikin muuttaa koko elämän. Kirja koostuu pääosin Nuutin ja ulkomaailman välisistä kohtaamista, jotka on nimetty Nuutin omien repliikkien mukaan. Autisti näkee ja kommentoi maailmaa omalla tavallaan. Neurologisesti tyypillisten ihmisten on vaikea ymmärtää autistia ja päinvastoin. Äidinkin on vaikeaa ymmärtää lastaan, vaikeaa se tuntuu olevan usein ammattilaisillekin. Suurimpia ilonaiheita ovat äkilliset ymmärryksen hetket. Esimerkiksi hetki, jolloin lapsi ensimmäisen kerran kirjoittaa ymmärrettävän sanan.  Autismi on erilaisuutta, mutta autistin ajatukset eivät ole yhtään huonompia eikä hänen maailmansa yhtään köyhempi kuin niiden, joita pidetään neurologisesti tyypillisinä. Kohtaamiset Nuutin ja muiden autistien kanssa voivat antaa kaikille paljon enemmän kuin muut kohtaamiset juuri erilaisuutensa takia.

Kirjassa erityislapsen perheen elämä näyttäytyy jatkuvana taisteluna oman lapsen ja tämän oikeuksien puolesta. Lapsi tarvitsee diagnooseja, erilaisia terepeutteja, taksipalveluja, erityispäiväkotia ja koulua. Mikään ei tule itsestään. Kirjassa perheen ulkopuolinen maailma näyttää jakautuvat  kahdenlaisiin ihmisiin, niihin, jotka ovat hyviä ja haluavat ymmärtää Nuuttia sekä niihin, jotka eivät ymmärrä. Kirjan luvut kuvaavat kohtaamisen hetkiä ja ihmisiä, joita Nuutti kohtaa. Nuutilla on ilo päästä hyvään päiväkotiin, jossa ymmärtäviä hoitajia ja saada osakseen terapeutteja, jotka ymmärtävät Nuuttia ja osaavat autta häntä eteenpäin. Mutta kaikki ihmiset eivät ole hyviä ja ymmärtäviä. Kirja kuvaa suoraviivaisesti myös äidin ammattitaidottomiksi ja tylyiksi kokemia ammattilaisia sekä ohikulkijoiden julmia huutoja. Nuoret ja lapset huutelevat erilaiselle lapselle ilkeyksiä, mutta kaikkein julmin kommentti tulee varttuneelta naiselta kauppakeskuksen autohallissa. Minulle kirja on kipeä muistutus siitä, että kukaan meistä palveluammateissa työskentelevistä ja työkseen erilaisia ihmisiä kohtaavista ihmisistä, ei saisi herpaantua hetkeksikään. Jokaikinen kohtaaminen on yhtä tärkeä. Jokainen väärinymmärrys ja huonosti hoidettu asiakaskohtaaminen voi jättää jäljen asiakkaaseen. Ihmisten kanssa työskentelevällä ei saisi olla huonoja päiviä. Kirja toivottavasti lisää ymmärrystä, väsyneenäkin täytyy muistaa kohdella kaikkia ihmisinä, ei tapauksina. Silloinkin, kun asiakkaita on paljon.

Noora Koponen nousi politiikkaan erityislapsen äitinä. Kun taannoinen hallitus päätti ulottaa säästöt myös erityisopetukseen, hän aloitti kampanjan, jonka menestys oli hänelle itselleenkin yllätys. Näkyvä taistelu erityislasten puolesta vei hänet mukaan Vihreisiin ja lopulta Eduskuntaan. Kansandustajuuden myötä myös kirja ja erityislasten maailma saa lisää näkyvyyttä. Kirja on paitsi merkittävä kurkistus erityislasten ja heidän vanhempiensa maailmaan myös kuvaus onnistuneesta mediapolitiikasta. Nuutin ja muiden erityislasten asiaa on edistetty sosiaalisen median, tuttavaverkoston, viihdeohjelmien, elokuvan ja lehtikirjoitusten avulla. Nyt mukaan saatiin myös kirja. Myös erityislasten asia on politiikkaa, yhteisten asioiden hoitoa.

Koponen, Noora
Jos mä oon oikee - Nuutin tarina
Myllylahti, 2020
Kansi Karin Niemi

Näen sinut - opiskelijaelämää Gotlannissa

Mari Jungstedtin viimeisin dekkari Näen sinut alkaa Gotlannin sijasta Uppsalasta, vaikka tarinan pääjuoni sijoittuukin toki  Gotlantiin. Tällä kertaa kirjassa liikutaan oikeustieteen opiskelijoiden maailmassa. Kirjasta opin heti, että Uppsalan yliopistolla on kampus Visbyssä. Ja että Uppsalassa on Gotlantilainen Osakunta omine perinteineen. 

Mari Jungstedtille tyypilliseen tapaan kirjassa kulkee taas kaksi erillistä tarinaan. Tällä kertaa tarinat limittyvät toisiinsa vasta aivan lopussa. Itse rikosta selvittävät vakiosankarit Anders Knutas ja hänen rakastettunsa Karin, jotka saavat hyvää taustatukea toimittaja Johan Bergiltä ja hänen kuvaajaltaan Pialta. Uppsalaan sijoittuva sivutarina antaa tarinalle taustaa ja salaperäisyyttä. Tarinoiden yhteys toisiinsa ei ole ilmeinen, mikä lisää kiinnostavuutta.

Kirjan lähtötilanne kuulostaa suomalaisesta tutulta. Neljä nuorta lähtee retkeilemään. Matkakohteen on Lilla Karlsö Gotlannin kupeessa. Neljästä nuoresta kolme kuolee retkellä eikä ainoa eloonjäänyt muista tapahtumista mitään.  Puukotuksen sijasta nämä opiskelijanuoret kuolevat kuitenkin myrkkyyn. Rikostutkinta kohdistuu vahvimmin ainoaan hengissä selvinneeseen opiskelijaan Fridaa. Oliko tarkoitus jättää hänet henkiin? Vai onko hän edelleenkin vaarassa? Vai peräti syyllinen? Rikoksen syytä etsitään lapsuudesta, huumeista ja opiskelijaelämästä. Poliisit eivät kuitenkaan lukitse mitään tutkimuslinjaa ja kehittelevät siksi myös kansainvälispoliittisia selityksiä rikokselle. Venäläisiä tuntuu voivan aina epäillä. Ruotsin saaria ja rannikkoa kiertäneet venäläiset sukellusveneet tuntuvat jättäneen pysyvän jäljen ruotsalaiseen tajuntaan. Mielenkiintoista on, että kirjassa mainitaan myös suomalaisten hyvin tuntema Nord Stream -kaasuputki Gotlannin turvallisuutta heikentävänä hankkeena. Putken suomalaista lobbaria Paavo Lipposta ei sentään mainita. 

Kirja sivuaa ajankohtaista #metoo-tematiikkaa. Parisuhdeteemat ovat kirjassa muutenkin esillä. Kirjan poliisipari Anders ja Karin tuntuu elävän nyt täydellisen onnellista elämänvaihetta. Monien vaiheiden jälkeen he ovat muuttamassa yhteen ja aloittamassa uuden elämän. Oletettavasti heidän tarinansa kuitenkin vielä jatkuu, vaikka kirjailija ilmeisesti onkin kirjoittamassa uutta, Espanjan Aurinkorannikolle sijoittuvaan sarjaa. Ainakin kaikki Gotlannissa vierailleet lukijat toivovat uusia tarinoita eri puolilta Gotlantia.  

Kannen suunnittelu
Sophia Scheutz design

        Jungstedt, Mari

        Näen sinut

        suomentanut Taina Rönkkö
        Otava, 2019

Aavikkosutten veli - rikos Kemissä

Juha Ruusuvuoren ja Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren uusi yhteinen kirja Aavikkosutten veli on toinen osa kirjailijoitten Lapponia-sarjaa, jonka tarkoituksena on käsitellä "pohjoisen Suomen kipupisteitä jännitysromaanin keinoin". Sarjan ensimmäinen osa Yksi näistä pienimmistä käsitteli lestadiolaisuutta. Uusi kirja nostaa esiin Tornion ja Sallan kautta saapuneet turvapaikanhakijat, maahanmuuttajavastaiset liikkeet ja katupartiot sekä kiistan Kemin keskussairaalasta. Kirjassa viitataan myös Pohjois-Pohjanmaalla pitkään toimineen koulukodin väärinkäytöksiin.

Kirjassa rikosta selvittävät edellisestä kirjasta tutut lastenpsykiatri Saara ja pappi Janne, jotka ovat molemmat keski-ikäisiä paluumuuttajia pohjoisessa. Edellisessä kirjassa Saara oli keskeinen hahmo, uudessa kirjassa Kemissä asuva Janne nousee keskipisteeksi. Kirjan alussa kaupunki kohisee, kun Jannen lapsuudenystävän Matin entinen puoliso ja tämän uusi, afroamerikkalainen miesystävä löydetään ammuttuna. Epäilyt kohdistuvat Mattiin, varsinkin kun tämä katoaa kuin maan alle. Tapaus saa Jannen muistelemaan lapsuuttaan ja miettimään, mitä hän oikeastaan tiesi ja ymmärsi ystävästään ja tämän elämästä. Voisiko lapsuuden paras kaveri olla murhaaja? Kirja edustaa lajityyppiä, jossa keskeinen henkilö on poissa ja muut yrittävät kuvata ja ymmärtää häntä. Jannen lisäksi myös Saaralla, entisellä opettajalla ja monella muulla paikkakuntalaisella on oma näkemyksensä Matista

Kirjassa puhutaan rikoksista, mutta se ei ole varsinainen dekkari. Olen iloinen siitä, että Lapponia-sarjaa ei ole sijoitettu ainakaan Helsingin kirjastoissa jännityskirjojen hyllyyn. Ulla Ylisirniö-Ruusuvuori tuo tähänkin kirjaan lastenpsykiatrin näkökulman. Edelliseen osaan verrattuna tämän kirjan psykiatriaa on kuitenkin kansanomaistettu eikä tässä edellisen kirjan tapaan luennoida. Pikemminkin kirjan johtopäätökset ovat kovin suoraviivaisia ja moneen kertaan toistettuja.Kun lapsi jää vaille rakkautta, joutuu pahoinpidellyksi ja hänen tarpeensa sivuutetaan, seuraukset voivat myrkyttää koko elämän ja vaikuttaa vielä seuraavankin sukupolven elämään.  Tässäkin  kirjassa liikutaan kahdessa aikatasossa ja tämän päivän rikoksiin etsitään syitä vuosikymmenien takaisista perhesalaisuuksista.

Parhaimmillaan kirja on kuvatessaan miljöötä ja muistoja. En ole koskaan käynyt Kemissä, mutta tämä kirja herätti kiinnostuksen. Jannen muistojen kautta välittyy kuva myös kuva 60-luvun maailmasta. Muistelu ei ole pelkkää nostalgiaa vaan se haastaa myös miettimään omia muistoja. Mitä oikeasti muistamme menneisyydestä ja kuinka se meitä sitoo? Koukuksi kirjaan on lisätty myös vihjaus päähenkilöiden suhteen lämpenemisestä, jota ilmeisesti saamme seuraavissa osissa seurata. Teksti on sujuvaa, helposti luettavaa ja pitkään se pitää pitkään lukijaansa jännityksessä. Kirjan sävy on opettavainen ja siihen on kasattu vähän liikaa erilaisia henkilöitä ja teemoja. Sekavuus rikkoo myös jännityksen, vaikka erilliset juonet loppukohtauksessa yhtyvätkin.

Ruusuvuori Juha ja Ylisirniö-Ruusuvuori, Ulla
Aavikkosutten veli
WSOY, 2019

P.S. Kirjan nimi on lainaus vanhasta Raamatunkäännöksestä, Jobin kirjasta. Uudemmassa käännöksessä aavikkosusi on korvattu tunnetummalla nimellä sakaali.

Yksi näistä pienimmistä - lestadiolaisten syntejä, taas kerran

Juha Ruusuvuorta ei voi ainakaan syyttää yksipuolisuudesta. Hän on kirjoittanut romaaneja, sarjakuvakäsikirjoituksia ja yhteisökuvauksia.  Hänen romaaninsa ovat kovin erilaisia sekä sisällöltään että tasoltaan. Minun suosikkini oli aikoinaan historiallinen veijariromaani Kaniikki Lupus. Se kuuluu hauskimpiin Suomen keskiaikaa kuvaaviin kirjoihin, joita olen lukenut. Tällä kertaa hän kirjoittaa rikosromaania yhdesä vaimonsa, lastenpsykiatri Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren kanssa yhdessä. Tavoitteena on luoda Lappiin sijoittuva romaanisarja, joka kertoo ihmisten kaltoinkohtelusta (tieto kirjan liepeestä). Molemmat kirjoittajat ovat Lapista kotoisin, joten he ymmärtävät aluetta, jossa sadan kilometrin ajomatka ei tunnu missään.

Yksi näistä pienimmistä kertoo lestadiolaisuudesta ja siihen liittyvistä rikoksista. Kirjassa puhutaan - tietenkin - lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen salailusta, hyvä veli -verkostoista ja hoitokokouksista. Tutuksi tulee myös yhteisön harrastama painostus ja pienten kylien sosiaalinen kontrolli. Tämä kaikki kuulostaa niin perin tutulta ja moneen kertaan kuullulta, ja silti aina yhtä synkältä ja kauhealta. Tuoreempi ja positiivisempi uskomiseen liittyvä näkökulma oli lapsen kokemus seurojen jälkeisestä mukavasta ja iloisesta tunnelmasta. Tunnelatausten ja syntien anteeksiantamisen jälkeen oli kaikkien kevyt olla. Seurakuvaus antaa ymmärtää, että kirjoittajilla on asiasta myös omakohtaisia kokemuksia.

Kansi: Jorma Luhta /
Kuvatoimisto Leuku

Kirja on rikosromaani, joka täytyy lukea miltei loppuun, ennen kuin selviää, mistä ja kenen tekemistä rikoksista on kyse. Päähenkilö on keski-ikäinen sosiaalityöntekijä Laila, jonka elämässä tapahtuu hänelle itselleenkin outoja asioita. Kirja etenee kahdessa aikatasossa, nykyisyydessä ja Lailan lapsuudessa. Lailan elämän mysteereitä selvittävät Lailan nuorempi sisar Saara ja tämän ystävä, Kemissä asuva pappi, Janne. Saara on lastenpsykiatri, joka yllättäen palaa etelästä sisarensa luo Lappiin. 

Etenkin menneisyyteen liittyvä tarina on niin hyvin kirjoitettu, että kiinnostus säilyy. Tarina on karu lapsuuskuvaus. On äiti vailla lämpöä ja lapsi, jonka tarpeita ei nähdä. Kuvaus lapsuudesta, traumatisoitumisesta ja  ja mielestä, joka lokeroi kokemansa kauheudet omiin lokeroihinsa, on epäilemättä lastenpsykiatri Ylisirniö-Ruusuvuoren panosta tähän kirjaan. Traumatisoituneen mielen kuvaus kuulostaa uskottavalta ja pätevältä, romaaniin ehkä turhan seikkaperäiseltä ja tieteellisyyttä tavoillelevalta, mutta ei häiritsevältä.

Kirjan teemat ovat tärkeitä ja kerronta vie parhaimmillaan mennessään, silti kokonaisuus ei oikein pysy kasassa. Nykyaikaan sijoittuva rikostarina on äärimmäisen keinotekoinen eivätkä kaikki arvoitukset ja epäilyt ratkea.  Kirjassa on laaja henkilökaarti, osa henkilöistä jää kovin irrallisiksi, mutta ehkä joitakin heistä esitelläänkin kirjan myöhempiä osia silmälläpitäen. Tämän tarinan kannalta toinen salapoliiseistakin, kemiläispappi Janne, vaikuttaa vähän turhalta. Kahden sisaren tarina olisi saattanut olla tiiviimpi, mutta ehkäpä Jannen rooli kasvaa seuraavissa osissa.

Ruusuvuori, Juha ja Ylisirniö-Ruusuvuori, Ulla
Yksi naistä pienimmistä
WSOY, 2017

Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Tuijata, Pappilan elämää ja Vielä palaa lukulamppu.

Jonain keväänä herään – masentuneena lokakuusta kesään

”Tänä aamuna en tappaisi itseäni”

Katri Rauanjoen toinen romaani Jonain keväänä herään kertoo ruuhkavuosiaan elävästä kahden lapsen äidistä, joka sairastuu masennukseen. Päähenkilö Kerttu oli lapsena pärjäävä ja peloton pikkutyttö, nuorena ahkera ja menestyvä koululainen ja opiskelija, joka valmistui luokanopettajaksi ja pääsi kiinni pätkätöihin. Uran ohella hän on hankkinut itselleen unelmaperheen, kaksi lasta, insinööriaviomiehen Lassen ja rintamamiestalon. Hahmona hän muistuttaa Pauliina Vanhatalon Keskivaikean vuoden päähenkilöä. Tämä kirja on tosin romaani eikä muistelmateos, vaikka tämäkin ilmeisesti perustuu osittain kirjailijan omiin kokemuksiin. Katri Rauankoski on itse opettaja ja kertonut avoimesti masennuksestaan.

Kirjassa eletään lokakuusta kesään. Masennus lamaannuttaa Kertun, aikaisemmin niin energisen naisen.  Suhde aviopuolisoon ja 11-vuotiaaseen tyttäreen kärsii. Lapsuudesta asti jatkunut kateuden täyttämä hankala suhde nuorempaan sisareen kärjistyy. Masennuksen mustina hetkinä Kerttu etsii kalenterista sopivaa päivää itsemurhaa varten. Takaumina käydään läpi Kertun tarinaa lapsuudesta aina kuukautta aikaisemmin tapahtuneeseen seksuaaliseen häirintään asti. Onnekseen Kerttu saa apua ja mahdollisuuden etsiä masennuksensa syitä yhdessä viisaan terapeutin kanssa. Päivittäisenä apuna ahdistuksessa hän käyttää Halpa Hallista ostamaansa unikkokantista muistikirjaa, jonka kautta myös kuvataan vaikeaa suhdetta äitien ja tytärten välillä.

Kirja on vahvimmillaan kuvatessaan Kertun tunteita ja masennuskokemuksia. Lamaannuttava masennus saa ajan katoamaan ja hämärtää ääriviivat. Syömishäiriötä ja viiltelyä kuvaavat kohdat on kuvattu niin aidosti, että lukijalle tulee fyysinen pahan olon tunne. Keski-ikää lähestyvän pariskunnan arkisen suhteen alla on vielä muistuma vanhasta tunteesta. Tapahtumat nähdään välillä Kertun silmin, välillä asioita kuvaa kaikkitietävä kertoja. Aviomies Lasse ei pääse itse ääneen, mutta lukija kyllä ymmärtää nuoruudesta ja rakkaudesta haaveilevaa miestä. Masentuneen rinnalla ei ole helppoa.  

Masennus ei ole toivoton, tterapia osoittaa voimansa ja saa päähenkilön ymmärtämään itseään ja etenkin suhdettaan nuorempaan sisareensa. Sukupolvien väliset suhteet pysyvät silti vaikeina, keski-ikäisen on yhtä vaikeaa selvittää asioita vanhempiensa kuin lastensa kanssa. Ahdistus ja pelko siirtyvät puhumattomalta sukupolvelta seuraavalle, väärinymmärrykset voivat myrkyttää hyvät aikomukset. Viha kohdistuu helppoon, ei välttämättä oikeaan kohteeseen.

Kirjaan upotettu seksuaaliseen häirintään liittyvä episodi tuntuu vähän päälleliimatulta, vaikka tapaus ei sinänsä sisälläkään mitään varsinaisesti epäuskottavaa. Työpakkaan liittyvät osiot olivat kirjan heikoimpia, vaikka kirjailija onkin onnistunut mainiosti kiteyttämään tuskan, jota kehittämispäivien iänikuiset ryhmätyöt aiheuttavat. 

Kirjaa lukiessani ajattelin, että lapsettomuuden (itse valitun tai elämänosaksi langenneen) ansiosta moni masennus- tai uupumusdiagnoosi on saattanut jäädä toteamatta. Uupuneenakin voi ehkä selvitä pelkästä työelämästä, kaksinkertaisesta työtaakasta ei mitenkään. Niin rankkaa näiden uraansa ja lapsiperhe-elämäänsä elävien elämä on.




Katri Rauanjoki
Jonain keväänä herään
Atena, 2016