Pirkko Arhippa - turvallista, taattua turkulaista

Pirkko Arhippan ensimmäisen dekkarin ilmestymisestä tulee ensi vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Kirjasarjan 38. osa Ruusu – pallo – avain ilmestyi viime vuonna. Luulen lukeneeni suurimman osan näistä teoksista. Näiden turvallisten turkulaisdekkarien lukemisesta on tullut koukuttava tapa.

Tämän uusimman kuten useimpien muidenkaan Arhipan kirjojen juoni ei ole kovin ole kovin kummoinen. Rikossarja jonka juuret ovat kaukana menneisyydessä, on epäuskottava. Arhipan kirjojen juju ei olekaan juonessa tai rikoskuviossa sinänsä. Herkullisinta kirjassa ovat ihmiset. Sankarit ovat vuosien varrella muuttuneet, mutta tämän kirjan sankarit rikoskomisario Varpu Ahava ja hänen nuori työparinsa Tiia ovat jo ehtineet tulla lukijalle tutuksi. Kirjan henkilöt ovat kuin vanhoja tuttavia, joita on mukava taas tavata.

Arhipan kirjat ovat mukava kurkistus Turun ja Naantalin elämään. Ympäristön kuvaus vaikuttaa ainakin helsinkiläisen näkökulmasta uskottavalta. Kun kirjailija itse on syntynyt vuonna 1935, on luonnollista että kirjan tapahtumien keskiössä ovat pirteät seniorikansalaiset.  Tässä kirjassa liikutaan Turun keskustassa, puutalokortteleissa ja Naantalin rivitaloalueilla. Pieni vähän epäuskottava harharetki tehdään lisäksi itärajalle, Rautavaaraan.

Pirkko Arhippa ei ole Agatha Christien tavoin jämähtänyt lapsuutensa maailmaan vaan seuraa maailman muuttumista. Kaihoa menneisyyteen kirjassa edustaa lähinnä valitus Stockmannin (Turun) tavaratalon alennustilasta. Kirjoissa on vahvaa, jopa opettavaista yhteiskunnallista sanomaa. Parisuhdeväkivalta on kirjoissa ollut keskiössä siitä lähtien, kun nykyinen komisario Varpu Ahava nousi päähenkilöksi. Tässä kirjassa puhutaan lisäksi vanhusten oikeuksien puolesta sekä tasa-arvosta parisuhteissa. Kirjan loppu vihjaa siihen, että seuraavassa kirjassa esillä ovat ainakin lasten asema, ehkä jopa perheväkivalta. Sitä kirjaa odotellessa…

Pirkko Arhippa
Ruusu – pallo -avain
Mäkelä, 2016

Kelmit - Turku vuonna 1800

Jyrki Heino on kirjoittanut jo kolmannen K-kirjaimella alkavan dekkarinsa Kelmit. Tapahtumapaikkana on Ruotsin vallan ajan lopun Turku, kirjailijan kotikaupunki.  Kyse ei varmaankaan ole trilogiasta, uskon ja toivon, että kuulemme kirjojen oikeamielisestä salapoliisista, luutnantti Carl Wennehielmistä, ja hänen ystävistään vielä.  Sarja on ollut vähän epätasainen. Loistavan esikoisdekkarin Kellarin jälkeen toinen osa, Kello, ei täysin lunastanut odotuksia.  Nyt ilmestynyt kirja on ensimmäisen veroinen. Kirja piirtää kuvaa suurta paloa edeltäneen Turun elämästä. Lukija voi kuvitella paikat silmissään. Turku on tapahtumien keskipiste, vaikka sieltä välillä pistäydytäänkin Tukholmassa, Naantalissa tai maaseutupitäjissä.  Fyysisen ympäristön lisäksi hän kuvaa myös aatteita ja tieteen historiaa. Tässä kirjassa esitellään erityisesti historiankirjoitusta ja sen väärinkäyttöä.  Kirjassa viitataan goottilaiseen historiankirjoitukseen, jonka hengessä Suomellekin on laadittu uljas, vedenpaisumukseen asti ulottuva yhtenäinen historia. Myös salatieteet ovat tässä – kuten sarjan aiemmissakin osissa – varsin keskeisessä asemassa, mikä varmasti kuvastaa aikakauden herrasväen elämäntapaa.

Sarjan vakiohahmot ovat sympaattisia.  Luutnantti Wennehielm on kirjan traaginen päähenkilö, jonka elämään tuntuu suruja kasaantuvan. Hän on sotaveteraani  ja haavoittunut  Amerikan vapaussodassa. Jatkuvaa syyllisyyttä hän kantaa siitä, että ei aikoinaan kyennyt suojelemaan kuningastaan Kustaa kolmatta salamurhalta.  Yllättäen löytynyt rakkaus ja nopeasti solmittu avioliitto päättyivät vaimon yllättävään kuolemaan, jolloin yksinhuoltajaksi jäänyt luutnantti pohtii  taaperoikäisen tyttärensä huoltajuudesta luopumista. Mutta onneksi hänellä on tukenaan ystävien joukko. Rikosten  selvityksessä tukena on käytännöllinen ja luotettava kaupunginviskaali Appengren, luutnantin taloudesta kantaa vastuuta topakka mamselli  Mannelin ja tieteellisiä ja muita syvällisiä asioita voi pohtia ystävänsä, kirjastonhoitaja Wendeniuksen kanssa.  Kirjan ylhäisöön ja rahvaaseen kuuluvat sivuhenkilöt täydentävät kuvaa pienen, mutta kansainvälisen kaupungin säätyjaosta ja sosiaalisesta elämästä.

Mutta tarinan opetukset eivät jää historiaan. Juonta paljastamatta voi todeta, että kirjassa pohditaan ihmisen alttiutta tukeutua vain hänen omaa maailmankatsomustaan tukevaan tietoon.   Kirjastonhoitajana arvostan sitä, että terävimmät ajatukset kirjassa lausuu  kirjastonhoitaja Wendenius.  Kaikenlaisten salaoppien ja sairaiden ideologioiden äärellä hän haluaa pitää kunniassa tervettä epäilyä ja avoimuutta tosiasioiden edessä.  Viisaan ihmisen tulisi olla valmis muuttamaan näkemystään uuden tosiasian kohdatessaan eikä sulkea silmiään uudelta tiedolta. Someaikana vähintään yhtä tärkeä oppi kuin vuonna 1800. Kirjan ainoan varsinaisen poliitikon julkisessa puheessa kuuluiu kaikuja meille tutuista lamapuheista. Eikä Turussa asuva kirjailija malta olla nälväisemättä  naapurikaupunki Naantalin asukkaita.  Luulen, että Turun seudun asukkaat löytävät kirjasta sellaisiakin pieniä nuolia, joita helsinkiläinen ei tunnista. Mutta heimosta ja asuinpaikasta riippumatta, tätä kirjaa kannattaa suositella varsinkin historiallisen jännityksen ystäville.

Heino, Jyrki
Kelmit, eli, tarina häikäilemättömästä juonittelusta ja ilkeämielisistä teoista, joiden selvittelyyn Carl Wennehielm ryhtyy Turussa vuonna 1800
S & S, 2016