Tässä meillä on kaikki nyt - kaikki se voittaa, vai voittaako?


Annamari Marttinen on aiemmissa kirjoissaan pohtinut rakkautta, seksuaalisuutta ja pakolaisuutta. Tässä meillä on kaikki nyt -kirjassa hän yhdistää teemat ja kirjoittaa kirjan lappeenrantalaisesta eronneesta naisesta, joka rakastuu venäläiseen turvapaikanhakijaan. Venäläisyys ei ole rakkauden este, mutta miehen uskonto on. Valja on Jehovan todistaja.

Rakkaustarinaa tarkastellaan yksinomaan naisen näkökulmasta yrittämättä ymmärtää miestä ja hänen tunteitaan. Lukija miettii, onko aiemmin varatun miehen kanssa seurustelleella päähenkilöllä aina alitajuinen tarve hakeutua suhteisiin, jotka näyttävät mahdottomilta. Hakeutuuko hän haasteellisiin suhteisiin, jotta yksinolo tuntuisi helpommalta? Samalla lukija joutuu päähenkilön tavoin kohtaamaan omat ennakkoluulonsa. Käsitys Jehovan todistajista on useimmilla kovin kliseinen. Miesystävä Valjakin toteaa kirjassa, että ei hänen uskonveljiään ja -sisariaan ole kielletty olemasta tekemisissä ulkopuolisten kanssa. He jäävät yksin, koska ulkopuoliset eivät halua olla tekemisissä heidän kanssaan. Siksi Valjankin lapsuus oli ollut yksinäinen.

Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti ole Jehovan todistajien maailmaa esittelevä kirja. Näkökulma uskontoon on koko ajan ulkopuolisen näkökulma. Kyse on pikemminkin esimerkistä. Olennaista on pohtia, voivatko rakkaus ja parisuhde olla itsenäinen elämässä itsenäinen saareke. Voivatko muuten täysin maailmoissa elävät ihmiset olla rakastavaiset?

Tässä romaanissa yhden ihmisen näkökulma toimi hyvin. Rakkaussuhteiden alussahan ihmiset yleensä tarkastelevatkin maailmaa vain omasta näkökulmastaan, vaikka usein muuta väittävät. Ulkopuolisen maailman reaktiotkin tulevat kirjassa esiin päähenkilön tunteiden kautta. Minä olisin toivonut kirjan alkuosaan pientä tiivistystä, mutta tällaisenakin jännitys säilyy. Lukija odottaa loppuratkaisua malttamattomana.
Kirjan päällys: Markko Taina


Kirjastotäti pani kirjassa merkille ainakin sen, että tässä kuunneltiin äänikirjoja äänikirjasovelluksen kautta. Minua ihastutti myös se, että kirjan päähenkilö kohtaa unelmiensa miehen työväenopiston kurssilla. Kurssit törmäyttävät ihmisiä ja niillä on joskus yllättäviä seurauksia.

Marttinen, Annamari
Tässä meillä on kaikki nyt
Tammi, 2019

Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Lukulampun valossa ja Kirjasähkökäyrä.

Talo moskeijan vieressä - šiialaista elämää

Uutuuksien keskellä saa onneksi lukea myös vanhempaa kirjallisuutta. Olen lukemattomat kerrat nähnyt Talo moskeijan vieressä -kirjan kirjaston hyllyssä. Nimi on kuulostanut kiinnostavalta, mutta nyt vasta oli syy tarttua siihen. Ja kun kirjan aloitti, sen  maailma vei mennessään. Kirja kertoo elämästä iranilaisessa uskonnollisessa pikkukaupungissa parinkymmenen vuoden ajalta, vuodesta 1969 aina 1980-luvun loppuun asti. Tapahtumat alkavat ensimmäisestä kuulennosta ja päättyvät ajatollah Khomeimin kuoleman jälkeiseen aikaan. Elämä  kiertyy vanhan perinteisen moskeijan ja sitä hallitsevan suvun ympärille. Moskeijaa johtaa imaami, mutta perhettä ja kaupungin taloutta johtaa mattokauppias Agha Dzan, jonka asema vähitellen murenee, kun uudet vallanpitäjät saavat vallan. 

Etenkin kirjan alkuosa on tunnelmaltaan nostalginen. Kirjailija Kader Abdolar pakeni 1980-luvulla Iranista Hollantiin. Kirja epäilemättä kuvailee hänen lapsuutensa maailmaa. Kirjan alkukieli ei kuitenkaan ole persia vaan hollanti. Maahanmuuttaja valitsi uuden kotimaansa kielen ja on sittemmin luonut pitkän kirjailijauran. 

70- ja 80-luvut elänyt lukija voi kirjan avulla palauttaa mieleensä tuon aikakauden uutiskuvia. Tavallisissa suomalaiskodeissakin seurattiin tuolloin iltauutisten välittäviä tietoja islamilaisen vallankumouksen etenemistä. Seurasimme islamin nousua kuin kuulentoa. Se oli hämmästyttävä tapahtumasarja, joka tuntui tärkeältä, mutta jonka taustaa ja merkitystä ei ymmärtänyt. Kuvat shaahin loistokkaista juhlista, kauniista shaahittaresta ja vallankumouksen mustiin huiveihin pukeutuneista vihaisista naisista eivät ole unohtuneet.

Romaanin alku selittää vallankumouksen syitä. Shaahin valtakunnan hallintotapa oli armoton. Se polki sekä ihmisoikeuksia että uskonnollisia perinteitä. Hallintoa vastustivat sekä yhteiskunnallisia uudistuksia vaativa vasemmisto että perinteitä kunnioittavat muslimit. Shaahin vallan takuumiehinä olivat amerikkalaiset ja heidän vaikutusvaltansa mukana tullut ylikansallinen viihde kuten elokuvat koettiin perinteisen maailmankuvan uhkana. Mutta kun vallankumous oli tapahtunut ja uskonnolliset voimat nousseet valtaan, osa shaahin vastustajista tunsi joutuneensa uuteen pakkovaltaan, entistä tiukempaan. Tyrannia synnyttää tyranniaa. Vallanhimoiset ja usein ulkomailla koulutetut papit korvaavat aiemmat suvaitsevaisemmat ja maanläheiset imaanit. Vanha moskeija tuntuu menettävän merkitystään. Syntyy uusia uskonnollisia yhteisöjä, joiden arvot ovat vanhoja yhteisöjä kovempia.

Mutta Talo moskeijan vieressä  ei kuvaa vain yhteiskunnallista muutosta. Sen mielenkiintoisin anti on šiialaisen islamin kuvaus. Islam on läsnä koko elämässä. Se näkyy puhtaussääntöinä, puheena rukoushetkistä ja pyhiinvaelluksesta. Kirjassa keskustellaan naisten hunnuista ja avioliittosäännöistä. Islamilaista maailmaa kuvannee se, että kirjassa mainitaan alkoholi vain kerran, mutta oopiumista puhutaan paljonkin. Vaikka naisten siveyttä islamin piirissä on tunnetusti vahdittu, uskonnon suhde seksuaalisuuteen on paljon avoimempi kuin kristinuskon. Perhe-elämä ja seksuaalisuus ovat myös pyhien miesten elämää, selibaattia ei arvosteta. Kirjassa viitataan myös marttyyriyden suureen arvoon  šiialaisen islamin piirissä ja tietysti paitsi itseensä profeettaan myös hänen seuraajaansa Aliin.  Kirja ei kerro uskontojen kohtaamisesta vaan yhteisöstä, jonka elämän itsestään selvä keskus on moskeija.
Kansi kuvaa hyvin kirjan
nostalgista tunnelmaa

Kirjassa on maagisen realismin sävyjä. Kirjoittaja kuuluu Tuhannen ja yhden yön -satujen perinnön jatkajiin. Esimerkiksi kuvaukset isoäideistä, jotka salaperäisesti katosivat pyhiinvaellusmatkallaan  tai sisiliskon tavoin liikkuvasta imaamin pojasta tuntuivat liittävän kirjan tarinoiden maailmaan. Kirjassa on laaja ja värikäs henkilökaarti. Henkilöhahmoja ei syvennetä ja vaikka joidenkin persoona kehittyykin  kirjan aikana, henkilöt ovat pikemminkin tyyppejä ja erilaisten persoonien edustajia.  Persoonista jotkut ovat rakastettavia, jotkut heikkoja ja alttiita erilaisille kiusauksille, muutamat vallanhimoisia ja julmia. Kirjassa esitellään myös tapahtumien muistiinkirjoittaja, ehkäpä kirjan hahmoista se, johon kirjailija itse eniten samaistui.


Abdolah, Kader
Talo moskeijan vieressä
hollannin kielestä suomentanut Sanna van Leeuwen
Bazar, 2011

Eliitti - koulukiusattuna ikuisesti

Maija Kauhasen esikoisromaani Eliitti käsittelee tärkeää asiaa. Kyse on koulukiusaamisesta ja jäljistä, joita se voi ihmiseen jättää. Loppuelämäkseen. Kiusattu jää uhrin ja ulkopuolisen rooliin ja rooli pysyy eikä ulkopuolisuuden tunne katoa vaikka kiusaajat katoavat. Kiusatuksi saattaa valikoitua sattumalta, vaikka lihavuus ja kömpelyys tietysti edistävät kiusatuksi joutumista.

Kirja on synkkä, kuten aihekin. Se kertoo kolmen nuoren tarinan. Inkku ja Karla ovat tunteneet toisensa lapsesta asti. He kasvoivat Helsingin Kehyskunnassa, josta he halusivat pois ja keksivät pakopaikakseen  helsinkiläisen eliittilukion. Siellä he kohtasivat Ilmon, joka muutti kaupunkiin Seinäjoelta ja jonka pienestä yksiöstä tuli kolmikon turvapaikka. Lukiota ei nimetä, mutta kun se sijoittuu Helsingin Kallioon, lukijalle jää pari vaihtoehtoa. Nuorille lukio on pelastus peruskoulun kauheuksista ja tie uuteen elämään. Lukija kuitenkin hämmästyy kirjaa lukiessaan siitä, kuinka pieni eliittilukion rooli kirjassa loppujen lopuksi on. Kirjassa palataan yhä uudelleen peruskoulun aikaan ja kurotetaan lukion jälkeiseen kivuliaaseen aikuisuuteen. Kolmikon ystävyys näyttää katkeavan, kun yksi heistä näyttää astuvan toisenlaiseen maailmaan ja nousevan luuserien parista osaksi eliittiä. Mutta onko roolista toiseen siirtyminen mahdollista? Toisille ulkopuolisuuden ja kiusaamisen kokemuksista nousee halu kostoon ja sen julkiseen manifestaatioon. Pahaa oloa voi purkaa kostamalla ulkopuoliselle maailmalle tai pahoinpitelemällä itseään.

Kiusatut löytävät ja tunnistavat toisensa. Ulkopuolisuutta kokeneet ymmärtävät toisiaan vaikka kipeistä muistoista ei edes puhuta. Eikä aina ole edes selvää, mikä muistosta on totta. Kirja liikkuu eri aikatasoissa ja tarina etenee vuorotellen kolmen eri päähenkilön kertomana. Lukijan täytyy olla tarkkana pysyäkseen kerronnassa mukana.
Kannen kuva: Anne Lehtonen

Kirjassa on kohtia, jotka kiusaamista  kokeneet tunnistavat. Sen vaikuttavin kohtaus oli Ilmon kuvaus uimahallivierailusta, joka muutti pojan elämän. Kokonaisuutena kirja vaikuttaa kuitenkin sotkuiselta ja sekavalta. Lukija osaa odottaa lopussa tapahtuvaa käännettä, johon kirjassa vihjaillaan, mutta sen jännite ei kestä. Tarinan polveilu, terapiaistunnot ja jatkuvat takaumat syövät tarinan voimaa. Vahvan jäljen kirja silti jättää. Päällimmäisenä tunteena ahdistus.


Kauhanen, Maija
Eliitti
Otava, 2019

Kuukauden luetuimmat