Sen edestään löytää - jännitystä Viipurin läänistä

Olen usein katsellut kirjastossa Terttu Autereen 30-luvulle sijoittuvia dekkareita, mutta vasta nyt tulin tarttuneeksi sarjan viidenteen osaan Sen edestään löytää. Näiden nostalgisten kirjojen sankarina toimii Viipurin lääninpoliisissa työskentelevä etsivä Juhani Kuikka. Tällä kertaa hän joutui matkustamaan läänin kukoistavasta pääkaupungista radanvarsikuntaan selvittelemään nuoren miehen murhaa.

Kirjan maailma on Suomi-filmistä tuttua maailmaa. Murhattu nuori mies työskennellyt apteekkarioppilaana ja asunyt ainoana miehenä apteekin talossa yhdessä vanhenevan apteekkarineidin, nuoren farmaseutin ja kotiapulaisen kanssa. Korean ulkonäkönsä ja sulavan käytöksensä ansiosta hän oli herättänyt ainakin paikkakunnan naisten huomion. Kirjassa tutustutaan nuoreen nimismieheen, tuomariin, jolla puolet itseään nuorempi vaimo ja opettajapariskuntaan. Eniten surua ja salaisuuksia tuntuu kertyneen asemalla asuvan asemapäällikön perheen elämään. Vallasväen lisäksi kirjassa tavataan asemamiehiä, palveluskuntaa ja tehdastyöläisiä. Kannaslaista sävyä kirjaan tuo vanheneva nainen, joka kaipaa vallankumousta edeltävää aikaa Pietarissa.

Kirjan kuvaama aika oli vaurasta aikaa, jolloin moderni elämänapa oli jo saavuttanut karjalaisen kunnan. Autot ja puhelimet muuttivat elämää. Kunnan vanha taajama, kirkonkylä, oli jäämässä sivuun ja kunnan uudeksi keskukseksi oli nousemassa asemakylä. Paitsi rautatie, sen merkitystä lisäsi myös myös kasvava saha. Pitäjän nuoret naiset haaveilivat suurista kaupungeista. 

Kirjassa viitataan sarjan edellisin osiin, mutta niiden tunteminen ei ole välttämätöntä.Juhani Kuikka kuvataan sympaattisena hahmona, joka nyt elää elämänsä onnelista aikaa nuorena aviomiehenä. Kuvaukset Viipurista sykkivänä suurkaupunkina luovat kirjaan surullista sävyä vaikka Juhani Kuikan elämä onkin kaikin tavoin mallillaan. Lukija tietää, että onnen päivät Viipurissa eivät kestä enää pitkään.

Kirjan rikosjuoni ei ole kovin monimutkainen, jo kirjan otsikko vihjaa rikoksen motiiviin. Lukijakin tuntee lopulta poliisien tavoin myötätuntoa murhaajaa kohtaan. Kirja on viihdyttävä pastissi. Rentouttava kurkistus menneeseen maailmaan.

Kansi: Pirta Syrjäinen

Autere, Terttu
Sen edestään löytää
Karisto, 2020

Kun kuningas kuolee - Hartolan kuningaskunnan vaiheita

Elina Backmanin esikoiskirja Kun Kuningas kuolee on ilmeisesti on ollut tämän vuoden kotimainen dekkariyllättäjä. Kirja on nousi ilmestyttyään kirjastojen varausjonojen kärkeen ja arvostelutkin ovat olleet kohtalaisen hyviä. Keskustelua ja kritiikkiäkin kirja on herättänyt. Kaiken kaikkiaan tutustumisen arvoinen tapaus. 

Kun kuningas kuolee on perinteinen dekkari. Sen yhteiskunnallinen sanoma ei ole vahva, vaikka siinä onkin nostettu esiin aikamme suosikkiteemoja kuten seksuaalinen väkivalta ja poliisin väärinkäytökset.  Rikosten lisäksi siinä viitataan työuupumukseen ja saattohoitoon. Kirjan tapahtumat liikkuvat Helsingissä ja Hartolassa. Kirja alkaa helsinkiläisen mainostoimiston juhlinnalla. Juhlia seuraavana aamuna mainostoimiston perustaja makaa kuolleen Suomenlinnan Kuninkaanportilla. Kirjan toinen juonne sijoittuu Hartolaan, johon työstään irtisanottu nuori toimittaja Saana on vetäytynyt toipumaan ja miettimään elämäänsä. Aikansa kuluksi hän alkaa selvittää vuonna 1989 tapahtunutta nuoren tytön kuolemaa. Lukija arvaa, että nämä alkuaan erilliset tarinat liittyvät kirjan kuluessa yhteen, kuten tapahtuukin. Kirjan teksti on sujuvaa ja tarina vie mennessään.  Rikosjuonen lisäksi kirjassa on myös rakkautta. Melkein viisisatasivuisen kirjan lukee nopeasti, parissa illassa. Vaihtuvista aikatasoista ja näkökulmista huolimatta tarinaa on helppo seurata.

Minua kirjassa ihastutti erityisesti kohtaus, jossa päähenkilö perehtyy rikokseen lukemalla 1980-luvun sensaatiolehtiä Kansalliskirjastossa. On hienoa, että kirjastolaitoksen olemassaolosta ja palveluista muistutetaan. 

Koskipään kartano Hartolassa. 
Kuva Markku Haverinen 

Kirjaa on kritisoitu pienistä asiavirheistä ja huolimattomasta kielestä. Minua ne eivät häirinneet. Tiivistys ja karsinta olisivat kyllä parantuneet tarinaa. Viittaukset paranormaaleihin ilmiöihin tuntuvat turhilta. Vihjeitä tuntuu kirjassa olevan vähän liikaa, niistä jotkut jäävät odottamaan seuraavia osia. Kirjailija on luvannut, että kirja saisi jatkoa, mahdollisesti kokonaisen kirjasarjan, joka nostaisi Hartolan kuningaskunnan kuuluisien murhapaikkakuntien joukkoon. 

Backman, Elina
Kun kuningas kuolee
Otava, 2020