Kadonnut kylä - mysteeri pohjoisessa

Camilla Sten oli minulle ennestään tuntematon kirjailija. Kun kirjan takakansi kertoi, että kyseessä on kuuluisan dekkaristin Viveca Stenin tytär, muistin nuorten dekkarisarjan, jota äiti ja tytär ovat luoneet yhdessä. Kadonnut kylä on houkutellut minua kirjaston hyllyssä jo pitempään. Mielenkiintoista olisi tietää, onko kirjan innoituksena ollut Kiirunan kaupunki, jota vähitellen siirretään kaivoskäytävien päältä toiseen paikkaan. Kiiruna mainitaan kirjassa, mutta tapahtumat eivät sijoitu sinne vaan sen eteläpuolella sijaitsevaan radanvarsikylään Silverjärniin, joka Kiirunan tavoin on syntynyt kaivoksen ympärille. Alkuteoksen nimi on tosin Staden, kääntäjät ovat ilmeisesti ajatelleet, että suomen kielessä kylä ilmentää paremmin kuvatun tiiviin yhteisön luonnetta. Kadonneen kylän tarinassa tapahtumat ovat oikeastaan päinvastaisia kuin tosielämän Kiirunassa. Kirjan kylän rakennukset jäävät jäljelle, mutta melkein kaikki sen 900 asukkaasta katoavat jälkeä jättämättä. Kylän keskustasta löydetään löydetään vain pahoinpidelty ja lyhtypylvääseen ripustettu ruumis sekä itkevä vastasyntynyt vauva.

Kirja liikkuu kahdessa aikatasossa. Järkyttävät tapahtumat liittyvät vuoteen 1959, jolloin kylää elättänyt kaivos yllättäen suljetaan ja suuri osa kyläläisistä jää työttömiksi tai muuttaa pois. Jäljelle jääneistä kyläläisistä suurin osa lähtee uuden pastorin johtamaan hurmokselliseen uskonnolliseen liikkeeseen mukaan. Tiiviin yhteisön ilmapiiri muuttuu painostavaksi. Uskonnollisen liikkeen ulkopuolelle jää vain muutama vahva nainen. Tapahtumia tarkastellaan heistä yhden, keski-ikäisen Elsan kautta. Elsa on tottunut huolehtimaan perheestään ja yksinelävästä Birgitasta, joka on avuton ja pelokas, ehkä psykoottinen. Mutta Elsakaan ei voi estää tuhoa. 

Kirjan toisena aikatasona on nykyaika. Aikatason keskushahmona on nuori Alice, joka haluaa tehdä dokumenttielokuvan 60 vuotta vanhasta mysteeristä ja ehkä jopa ratkaista sen. Hänellä on selvitystyöhön myös henkilökohtainen motiivi. Alicen isoäiti oli  Elsan tytär ja siten kotoisin Silvertjärnin kylästä. Tiedot kylän viimeisistä vaiheista perustuvat Alicen isoäidin saamiin kirjeisiin. Alice on saanut koottua mukaansa viiden hengen työryhmän. Ryhmän jäsenten välit jännitteiset ja kun aikaa vietetään eristyksissä, tyhjässä kylässä, tunnelma kiristyy entisestään. Onko muillakin kuin Alicella yhteyksiä vuoden 1959 tapahtumiin? Onko kylässä ryhmän lisäksi muitakin? Kirjan tunnelma muistuttaa hetkittäin Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -kirjan tunnelmaa. 

Kirjan genrettäminen on hankalaa. Lähinnä se ehkä sijoittuu kauhukirjallisuuteen. Vaikka tarina on kiinnostava ja tuntuu aluksi koukuttavalta, sen jännite ei kestä ihan loppuun asti vaan kärsii uskottavuuden puutteesta. Parhaiten kirja kuvaa tyhjentyvän kaivoskylän ahdistavaa tunnelmaa. 

Sten, Camilla
Kadonnut kylä
suomentaneet Jänis Louhivuori ja Risto K. Träff

Valas nimeltä Goliat - muistoja Ceausescun Romaniasta

”Olipa kerran niin kuin ei koskaan ennen”

Cristina Sandun esikoisteos  Valas nimeltä Goliat pääsi Finlandia-ehdokkaiden joukkoon, hieno lähtö kirjalliselle uralle. Kirja on paitsi runollisen maalaileva esikoisteos myös kirja, joka laventaa suomalaisen kirjallisuuden maailmankuvaa.  Kirjailija on kahden kulttuurin kasvatti, suomalaisen äidin ja romanialaisen isän tytär. Aivan kuten kirjan päähenkilö Albakin, joka tulkkaa romanialaisia kerjäläisiä Helsingin diakonissalaitoksella. Tästä nykyhelsinkiläisille tutusta Romania-kontekstista kirja etenee nyky-Romaniaan ja Ceaucescun vuosiin. Siinä kerrotaan romanialaisen suvun ja sen asuttaman talon vaiheita sodanjälkeisestä ajasta tähän päivään asti. Myös synkkiä ja vaiettuja salaisuuksia.  Sen keskushahmona Sudeksi kutsuttu isoisä, jonka hautajaisiin suku kirjassa kokoontuu.

Kirja ei etene suoraviivaisesti vaan polveilee eri aikatasoissa ja tarjoilee lukemattoman määrän tarinoita ja viittauksia myytteihin ja historiaan.  Osa viittauksista jäi luultavasti ainakin minulta ymmärtämättä, mutta kaltaiselleni keski-ikäiselle lukijalle kirja palautti mieleen vuoden 1989 joulukuun uutistapahtumat. Me kaikki seurasimme diktatuurin kaatumista, vaikka sen todellisuus oli meille vieras. Kirja kertoo diktatuurista sekä naurettavia että riipaisevia esimerkkejä. Ensimmäisiin kuuluu lähdeluettelo, joka ei noudata aakkosjärjestystä vaan jonka alkuun kuuluu aina maan johtajan teos. Jälkimmäisiin taas homon isoenon kohtalo. Kirja ei pysähdy vallankumoukseen vaan kertoo myös vanhan vallan edustajista, jotka etsivät uudessa Romaniassa uuden aseman ja korruptiosta joka jatkuu järjestelmistä huolimatta.

Mutta jo ennen vallankumousta suljettu maa avautui turisteille, joita valuutan toivossa houkuteltiin Mustan meren rannalle. Heidän mukanaan saapui vaalea ja kaunis suomalainen tyttö, josta tuli kylän kaunein morsian. Päähenkilön vanhempien rakkaustarina yhdistää ja ylittää rajat, mutta kirja tarjoaa esimerkin myös koti-ikävästä, joka voittaa rakkauden. Eikä rakkaus ole ainoa syy lähteä ja jättää kotimaa. Kirja kertoo eri syistä lähteneistä. Joku yrittää sopeutua uuteen maahan, toinen luo uuteen maahan oman pikku-Romaniansa ja on onnellinen vain lentokoneessa kahden kotimaansa välillä.

Kirjan nimellä on todellisuustausta. Goliat oli yksi kolmesta balsamoidusta valaasta, jota 1950-luvulta lähtien kuljetettiin ympäri Eurooppaa. Valaita sai käydä rahaa vastaan ihmettelemässä. Yllättävää kyllä, valaat ylittivät myös silloisen blokkirajan ja myös romanialaiset pääsivät ihmettelemään tuota valtavaa otusta. Myyttinen hahmo, josta kerrottiin tarinoita ja joka muistettiin. Vai muistettiinko?

Tarina myyttisestä valaasta ei ehkä olisi ollut kirjassa ihan välttämätön lisä. Se ei mielestäni onnistunut sitomaan hajanaisen kirjan osia yhteen vaan lisäsi ennestään kirjan fragmentaarisuutta. Tämä ei ole kertomus valaasta vaan Romaniasta ja kulttuurien kohtaamisesta kertova anekdoottikokoelma.  Jutut ovat herkullisia, kirjan kieli kaunista ja runollista, aistivoimaista.  Kirjan kokonaisuus on sekava, mutta sen osat kantavat.

Sandu, Cristina
Valas nimeltä Goliat
Otava, 2017