Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi

 Virolaisen Indrek Harglan Apeekkari Melchior -dekkarisarjan nimihenkilö on sympaattinen apteekkari, joka ratkoo rikoksia 1400-luvun Tallinnassa. Sarja on edennyt jo seitsemänteen osaan eikä kirjojen taso ole laskenut. Kirjat herättävät keskiajan maailman elämään. Jokainen joskus vanhassa Tallinnassa vieraillut tunnistaa tuttuja paikkoja ja näkymiä. Miljöön lisäksi kirjat esittelevät myös menneen ajan maailmankuvaa. Niissä katsellaan maailmaa 1400-luvun ihmisen silmin. Käsitys kunniasta samoin kuin elämästä ja kuolemasta oli vähän toisenlainen. Mutta kuten Tallinnan näkymissä, myös ihmisissä oli kovasti paljon tuttua.

 

Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi esittelee erityisesti keskiajan oikeuskäytäntöä ja yläkaupungissa asuvan aateliston kunniakäsityksiä. Apteekkarin poikaan liittyvät sivujuoni kulkee pohjois-Saksan kaupungeissa. Hansa-alue näyttäytyy Euroopan Unionin kaltaisena yhtenäisenä kauppa- ja kulttuurialueena. Kuten sarjan viides osa Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka tässäkin kirjassa on puhe vanhasta käsikirjoituksesta . Dan Brownin historiadekkareihin ihastuneita kirja houkuttaa viittauksilla temppeliherrojen salaisuuksiin. Kirjan lajityyppi on kuitenkin toinen.

 

Dekkarina kirja on perinteinen, mutta koukuttava. Salapoliisi aatelistalossa tapahtunutta murhaa. Epäiltynä ovat talon asukkaat. Rikosta selvittäessään salapoliisi tulee paljastaneeksi monta muutakin salaisuutta kuin murhaajan henkilöllisyyden. Lukemisen iloa lisäävät myös henkilöhahmot. He tuntuvat todellisilta, moniulotteisilta ja joskus jopa ristiriitaisilta ihmisiltä. Kirjan päähenkilön apteekkari Melchiorin elämään on ehtinyt kirjasarjan aikana osua monenlaisia suruja ja menentyksiä. Lisäksi hän kantaa synkkää sukutaakkaa. Taakka synkentää myös hänen poikansa elämää. Suvun vaiheet ovat traagisia, aivan kuten rikokset heidän ympärillään.

 

Kevennystä kirjan synkkyydelle suo ylistys hyvälle oluelle ja ruoalle.  Ruoan nautinnollisuutta tässä kirjassa korostaa parhaillaan meneillään oleva paastonaika.

 

Sarja ilmeisesti jatkuu vielä. Apteekkarin ja hänen perheensä tarinassa on vielä selvitettävää.

 

Hargla, Indrek

Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi

suomentanut Jouko Vanhanen

Into, 2021

Pronssitähti - Saarenmaan selviytyjät sodan jälkeen

Yleensä kuvitan blogitekstejä kuvilla, joissa näkyy kirjan kansikuva, mutta Paula Havasteen uutuuskirjan luvuissa on niin sympaattiset alkukuvat, että en malta olla esittelemättä yhtä niistä. Piirroskuvitukset ovat aikuisten kirjoissa harvinaisia. Tässä kirjassa ne paitsi luovat tunnelmaa myös liittyvät aiheeseen. Viron Saarenmaalle sijoittuvan kirjan yksi aihe on mehihäiskasvatus ja sitä kuvista monet ilmentävät.

Pronssitähti sijoittuu sodanjälkeisiin vuosiin. Saarenmaan asukkaat yrittävät sopetua Neuvostomiehitykseen. Alueelle on perustettu kolhooseja ja pelätyt tarkastajat valvovat maatilojen elämää. Melkein jokaisella tuntuu olevan jotakin salattavaa. Sotavuosien yhteystyö saksalaisten kanssa, saksalaiselta kuulostava sukunimi, salakauppa tai kielletty rakkaus ... mikä tahansa paljastuva salaisuus voi tarkoittaa kuulustelua ja lähtöä kauas kotoa. Jokainen lähestyvä auto voi tarkoittaa tylyjä noutajia.

Kuva: Karkki Havaste

Kirjan päähenkilöitä ovat  Vilja ja Villem, nuoripari. Vilja hoitaa miehensä kotitaloa, lasta ja dementoituvaa anoppiaan tarmokkaasti. Haaveellinen Villem kirjoittaa runoja. Hyvä mies, vaikka viinalle heikko. Yksi Villemin runoista voittaa kulttuuripalkinnon ja hän pääsee Tallinnaan asti matkalle palkintoaan noutamaan. Kirjan Tallinna on outo yhdistelmä korruptiota, lopunajantunnelmaa ja maaseutukaupunkia. Viina virtaa, nuorille tytöille käy huonosti ja maalainen Villemkin joutuu pilkatuksi, mutta ei menetä lapsekasta hyvyyttään. Kukkivaan Saarenmaahan verrattuna Tallinna oli synkkä ja pelottava, vaikka hyviä - taustaltaan maalaisia -  ihmisiä sieltäkin löytyy. Kirjassa on perinteisen maalaisromaanin hyvä maaseutu - syntinen kaupunki -asetelmaa. Villemiä ja Viljaa lukuunottamatta kaikkia kirjan rakastavaiset ovat homo- tai lesbopareja. Teema on Havasteelle tyypillinen, mutta tässä kirjassa vähän turha lisä.

Paula Havaste on parhaimmillaan miljöön ja tunnelmien kuvaajana. Hän selvästi tuntee Saarenmaan oloja ja historiaa. Lukija näkee silmissään kirjan pihat,  tuvat ja jopa kuvaillut esineet. Taustiedot ovat kunnossa, kirjan maailma on uskottava.  Lopussa on jälkiviisas viittaus siihen mahdollisuuteen, että Viro olisi vielä joskus itsenäinen. Viittaus tuo kirjaan  turhaa sentimentaalisuutta. Toiveikasta isänmaallisuutta hienompaa on ihmisten halu rakentaa elämäänsä kaikista menetyksistä ja uhkista huolimatta uudelleen ja pitää kiinni siitä, mistä voivat. Villem pitää kiinni ihanteistaan, Vilja mehiläistarhastaan.  Pronssitähti on selviytyjien kirja.

Havaste, Paula
Pronssitähti
Gummerus, 2018

Pobeda 1946 - lapsuuden loppu

Vähän aikaa sitten luin Aino Kallaksen elämäkerran, joka monen muun asian ohella sivusi Viron ensimmäisen tasavallan historiaa. 30-luvulla tasavalta liukui diktatuuriin ja antisemitismiin, toisiaan seuraavat miehitykset johtivat kyydityksiin, keskitysleireihin ja pakolaisaaltoihin. Itsenäinen valtio tuhoutui ja joutui osaksi Neuvostoliittoa. Ilmar Taskan esikoisromaani Pobeda 1946 kertoo ensimmäisestä rauhanvuodesta, jolloin virolaiset havahtuivat uuteen maailmanjärjestykseen. Maailma muuttuu ja raskainta on se, että vuosien kärsimyksen jälkeen edessä ei näy valoa. Kirjassa ne virolaiset, jotka voivat vielä kuunnella ulkomaisia radiolähetyksiä, kuulevat Churchillin puhuvan rautaesiripusta, joka jakoi Euroopan kahtia. Heille esirippu merkitsi konkreettisia asioita, sitä, että aiemmin länteen suuntautunut maa jäi eristyksiin, matkat ulkomaille olivat käytännössä mahdottomia, neuvostohallinnon valvontakoneisto ulottui kaikkialle ja maahan asuttiin uusia asukkaita eri puolilta Neuvostoliittoa.

Tässäkin kirjassa viitataan Estonia-teatterin balettiesitykseen, jonka ilmahyökkäys keskeytti vuonna 1944. Kratt-baletin esiintymispukuiset tanssijat juoksivat muiden joukossa kaupungille ja pelottavilla asuillaan vielä lietsoivat lopun alun tunnelmaa.

Kirjan keskiössä on vanhaa valtaa tukenut porvarillinen perhe. Isä, joka on painunut maan alle, vaikka käytännössä elääkin talon takahuoneessa, äiti ja tämän oopperalaulajatarsisar sekä autoista kiinnostunut poika. Upealla, uudella Popeda-autolla ajava tiedustelupalvelun setä pääsee pojan kautta perheen salaisuuksien jäljelle. Ensin ennestäänkin varjomainen isä katoaa, sitten äiti joutuu turvallisuuspalvelun kuulusteluihin, pakomatkalle ja piileskelemään sekä lopuksi vankilaan kidutettavaksi. Oopperalaulajatarsisarella on komea ura, arvokkaita ystäviä ja englantilainen miesystävä, mutta suhteet ja asema eivät pelasta häntäkään joutuvasta ”osaksi järjestelmää”. Hän joutuu luovuttamaan hienon asuntonsa keskiaasialaiselle perheelle ja käymään kauppaa perheensä ja rakkautensa puolesta.

Päällys Martti Ruokonen,

Pahan edustaja kirjassa on setä, joka kerran valinnut työnsä turvallisuuspalvelun palveluksessa eikä siitä ole paluuta takaisin. Hän oli Virossa kasvanut vakaumuksellinen kommunisti, johon lapsuuden köyhyys oli synnyttänyt katkeruutta ja vihaa porvareita kohtaan. Uuden järjestelmän palveluksessa hän sai valtaa ja sen osoituksena hienon auton, mutta hänenkään asemansa ei ollut vakaa.

Tapahtumien havainnoija on Poika, jonka nimeä ei kerrota. Hänellä on ihmeellinen muisti, hän voi toistaa kuulemiaan lauluja tai puheita niitä itse ymmärtämättä. Vanhemmat ovat suojelleet häntä kipeiltä asioilta ja hän on täynnä viatonta luottamusta eikä ymmärrä, että hänen ihailemansa Pobeda-setä merkitsee perheen tuhoa. Kirjan aikana poika joutuu kokemaan lastenkotielämää, pakomatkoja, elämää tädin ja tämän uusien naapurien kanssa sekä selviämään yksin. Vähitellen pojan silmät aukeavat ja viattomuus karisee. Pojan tarina on riipaiseva, hänen luottamustaan käytetään väärin ja hän joutuu paitsi menettämään läheisensä myös kantamaan siitä syyllisyyttä. Järjestelmä rikkoo ihmiset ja lopettaa lapsuuden. Kirjan sävy muuttuu pojan havahtuessa. Alun heleät tunnelmat katoavat ja tilalle tulee toivoton suru. Tätä kirjaa suosittelen kaikille muille, paitsi niille, jotka eivät voi lukea kirjoja, joissa lapset kärsivät.

Kirjasta on kirjoitettu ainakin blogissa Annelin kirjoissa.

Taska, Ilmar
Popeda 1946
viron kielestä suomentanut Jouko Vanhanen
WSOY, 2017

Syntisiä ja salaisuuksia vanhasta Tallinnasta

Indrek Harglan  dekkarit ovat herättäneet Tallinnan keskiaikaisen kaupungin eloon. Viime vuonna suomeksi ilmestynyt Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka on jo sarjassaan viides. Kauppiaden, kivenhakkaajien ja dominikaanien kaupunki elää ja hengittää. Kirja epäilemättä sisältää historiallisia virheitä, mutta kun miljöö ja ihmiset ovat uskottavasti kuvattuja ja tarina sujuva, ainakaan minä en niitä huomaa. 

Päähenkilö, tässä kirjassa vaimoaan sureva vanheneva leskimiesapteekkari, on sympaattinen salapoliisi, jonka vaiheista haluaa lukea lisää ja lisää. Rikosten ratkaisijana hän on Poirot'n kaltainen älykkö ja arvoitusten ratkoja. 

Tämänkertainen tarina käsittelee salaisuuksia ja salaperäistä kronikkaa, joka ne paljastaa. Kirja tekee siis kunniaa Ruusun nimestä alkaneelle keskiaikadekkarien perinteelle. Kuin Ruusun nimessä tässäkin kirjassa käydään kirkonmiesten johdolla oikeutta, ratkotaan kysymystä siitä, ketkä voivat mennä keskenään naimisiin. Dan Brownin historiadekkareihin ihastuneita houkutellaan viittauksilla Temppeliherroihin, vaikka kirjan lajityyppi onkin aivan toinen.

Kirja kuvaa keskiaikaista kaupunkia ja sen elämänmenoa, katselee maailmaa 1400-luvun ihmisen näkökulmasta. Käsitykset niin sairauksista kuin rikoksistakin poikkeavat nykyisistä. Kirja myös innoittaa lukijansa syventymään monille niin tutun kaupungin vaiheisiin uudella tavalla. En minä ollut esimerkiksi aiemmin tiennyt, että siellä missä nykyisin töröttää Stockmannin lasinen tavaratalo, sijaitsi kerran vanha leprasairaala hautausmaineen. Kirja myös selvitti katolisissa maissa edelleen elävän Corpus Christi -juhlan kulkua ja taustaa. Itse osuin turistina San Marinossa kerran tällaiseen juhlaan enkä ymmärtänyt, minne olin joutunut. 600 vuotta sitten perinne eli myös Tallinnassa, ehkä lähempänäkin.

Vaikka Tallinna onkin kirjan keskeinen tapahtumapaikka, kirja kuljettaa henkilöitään pitkin Euroopan pyhiinvaellusteitä. Santiago de Compostelaan tai Saarenmaalle ei lähdetä viettämään vuorotteluvapaata tai löytämään uutta sisältöä elämään vaan ulkoisesta tai sisäisestä pakosta.

Tämä kirja kaikille hyvän, vanhanaikaisen dekkarin ystäville sekä niille, jotka haluavat kirjan vievän heidät toiseen aikaan, toiseen miljööseen. Tämä kirja voi olla myös portti uusiin kiinnostaviin kirjoihin.

Sarja epäilemättä jatkuu vielä, koska sivujuonena kehiteltu apteekkarin pojan tarina vaatii vielä ratkaisunsa. Ja isänkin leskenelämä näyttää jäävän vain lyhyeksi välivaiheeksi.

Hargla, Indrek
Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka
Helsinki, 2015
suomentanut Jouko Vanhanen