Tuntemani maailma - empatiaa vai psykopatiaa

Mitä on empatia? Millaista olisi elämä psykopaattina?Pauliina Vanhatalon omaelämäkerrallisen trilogian viimeinen osa on pohdiskeleva essee, joka sisältää  esimerkiksi nämä kysymykset. 

Kirjailija on kärsinyt masennuksesta, tästä sairaudesta Keskivaikea vuosi oli yhtä aikaa riipaiseva ja humoristisen kuvaus. Tuntemani maailma kertoo kertoo esimerkiksi terapiasta, johon kirjailija viimeinkin suostuu. Terapian lisäksi hänen tiedonlähteenään Quora-verkkofoorumi. Verkkofoorumilla kirjailijaa kiinnostaa etenkin psykopaatteihin liittyvä keskustelu.

Kirjailijan psykopaatteja kohtaan osoittama kiinnostus ei liity niinkään hirvittäviin tekoihin, joita fiktiosta tutut psykopaatit tekevät. Kyse on normaalia elämää viettävistä empatiakyvyttömistä henkilöistä. Olisiko elämä ilman empatian aiheuttamaa tunnekuormaa helppoa ja kevyttä, mutta tyhjää? Kirjailija, joka on imenyt toisten tunnekokemuksia itseensä kuin sieni, tuntee suorastaan kadehtivansa tunnekylmiä suorittajia. Omasta herkkyydestään kärsivä kirjailija haluaa kyseenalaistaa empatiaa ihailevan kulttuurimme. Juhlapuheissa kaunokirjallisuuden merkityksestä empatian edistäjänä puhutaan niin usein, että "välillä käy epäselväksi, tarvitaanko kirjallisuutta mihinkään muuhun kuin empatien kuivaharjoitteluun ja lasten sanavaraston kasvattamiseen". Mielenkiintoisia olivat myös kirjailijan havainnot myötätuntostressin vaikutuksista. Tunteet ja reaktiot vaimennetaan ja kätketään kliseiden alle, kun ollaan liian väsyneitä kohtaamaan raskaita asioita.

Tuntemani maailma pohtii myös elämäntapaamme ja inhimillistä vastuuta. Siinä, että ilmastonmuutos ja koronavuoden kokemukset vaikuttavat tapaan, jolla katsomme ympäristöämme ja elämäämme, ei ole mitään uutta. Kirjailijan ajatukset ovat kuitenkin raikkaita. Hän kyseenalaistaa koko turismin ja matkustamisen merkityksen. Onko meillä varaa valjastaa suuri osa maapalloa turismin käyttöön? Onko pikaisesta pistäytymisestä toisessa paikassa ollut ikinä mitään hyötyä kenellekään? Mielenkiintoinen on myös kirjailijan havainto siitä, että sen sijaan, että ihmiset ainakin sisimmässään haaveilevat jäljestä, jonka he jättävät jälkeensä, heidän pitäisi pyrkiä katoamaan mahdollisimman huomaamatta. Pysyvän jälken jättäminen ekokriisin vaimaamalle maapallolle kuluttaa ja tuhoaa.

Pauliina Vanhatalon kieli on kaunista ja kuulakkaan kirjasta kuten aina. Havainnot ja päätelmät ovat raikkaita ja käytännönläheisiä. Kirja on pieni ja sen lukee nopeasti, mutta se houkuttaa palaamaan ja miettimään kirjan teemoja uudelleen ja uudelleen.
 

Vanhatalo, Pauliina
Tuntemani maailma
S & S, 2021

Tulisielut : tarina Ulrike Meinhofista, Andreas Baaderista ja Joschka Fischeristä

Andreas Baader, Ulrike Meinhof ja Joschka Fischer olivat aktiivisesti mukan vuoden 1968 Saksan yhteiskunnallisessa kuohunnassa. He halusivat rakentaa tasa-arvoisemman Saksan ja häätää natsismin haamut sen valtarakenteista He marssivat Vietnamin sotaa ja mediaimperiumeja vastaan, vaativat oikeutta päivähoitoon ja asuivat kommuuneissa. Baader ja Meinhof ajautuivat jo parin vuoden jälkeen yhteiskunnan ulkopuolelle, perustivat terrorijärjestö Punaisen Armeijakunnan (RAF) ja päätyivät lopulta itsemurhiin vankilassa. Joschka Fischeristä tuli Euroopan ensimmäinen vihreä ulkoministeri, joka kulki pitkän tien kapinallisesta vallankäyttäjäksi. Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan tavoin tämä 60-luvun radikaali oli 2000-luvun alussa valtansa huipulla.  

Katriina Lehto-Bleckert on Saksan historian ja terrorismin tuntija, joka on kirjoittanut väitöskirjansa Ulrike Meinhofista. Hänen kirjansa  Tulisielut on kuvaus 60-luvun radikalismista ja 70-terrorismista sekä ihmisistä liikkeiden sisällä. Kirja esittelee 1934 syntyneen Ulrike Meinhofin voimakkaana ja aatteellisena naisena, joka terroristiksi tuomittunakin halusi toimia oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen maailman puolesta. Hän oli noussut ydinaseita vastustavan opiskelijaliikkeen johtoon jo vuonna 1958. 1960-luvulla hän oli tunnettu toimittaja ja yhteiskunnallinen keskustelija, joka eli vaurasta ja porvarillista elämää vuoteen 1967 asti, jolloin hän erosi kustantajamiehestään ja muutti Länsi-Berliiniin.  Andreas Baader ja Joschka Fischer tulivat opiskelijaliikkeeseen ulkopuolisinä. He ilmensivät muutosta myös siinä, että kykenivät nousemaan johtoasemiin ilman akateemisia opintojakin. Kirjassa Ulrike Meinhof esitellään vasemmistoradikalismin sydämenä. Joschka Fischer taas Ulrike Meinhofin lahjakkaana ja ahkerana opetuslapsena, joka kuitenkin päätyi toteuttamaan nuoruutensa unelmia perinteisen politiikan keinoin. Näiden kahden välissä Andreas Baader jää epämääräiseksi hahmoksi, jonka persoonaa kirjoittaja turhaan yrittää psykologisoida. Meinhof ja Fischer näyttävät tahtoihmisiltä, Baader näyttää ajautuvan eteenpäin mielihalujensa mukaan kunnes on tilanteessa, josta ei voi perääntyä.

Mutta kirja ei keskity vain päähenkilöihin vaan käsittelee 60-luvulta alkanutta radikalismia osana Saksan yhteiskuntakehitystä. Se muistuttaa siitä, että Saksan liittotasavalta oli tuolloin erittäin hierarkinen ja konservatiivinen maa, jossa mielenosoittajatkin pukeutuivat pukuun ja solmioon ja jossa naisen paikka oli pääasiassa kotona. Toinen maailmansota oli vielä läheistä historiaa ja monet natsiajan virkamiehet ja vaikuttajat toimivat yhteiskunnassa. Kommunismin pelko tuntui kaikkialla. Saksan virkakoneisto ja poliisivoimat torjuivat kommunistisena pitämäänsä radikaaliliiketta väkivaltaisesti. Jo vuonna 1967 mielenosoittaja kuoli Persian shaahin vastaisessa mielenosoituiksessa, seuraavana vuonna mielenosoittajat jo vastasivat väkivaltaan väkivallalla. Provokatiivisista toimista rangaistiin ankariin rangaistuksiin ja Punaisen armeijakunnan jäseniä etsittiin kuin villin lännen lainsuojattomia. Vuosikymmenien jälkeen on myönnetty, että yhteiskunnan toimenpiteet olivat kohtuuttoman ankaria. Ne marginalisoivat ja radikalisoivat vastustamiaan radikaaleja ja ajoivat heidät tilanteeseen, josta ei voinut enää peräytyä.

Tulisielut on hyvä historian kertauskirja etenkin minun ikäiselleni lukijalle, joka muistaa 1970-luvun uutislähetyksissä esitellyt terroristien kuvat ja nimet, mutta jolle tapahtumat saattoivat jäädä kovin hämäriksi. Vaikka kirjassa seurataankin tapahtumia eri ihmisten näkökulmasta, tapahtumien jäsentyvät hyvin toisiinsa ja muodostavat kokonaisuuden. Nuoremmille lukijoille kirja voi olla kurkistus kokonaan toisenlaiseen maailmaan. Lukijan on hyvä pitää mielessään, että Saksan ulkopuolellakin maailma on kahtia jakautunut. Kirja antaa myös aiheellisen varoituksen siitä, kuinka nopeasti tilanteet voivat eskaloitua. Kirjassa oli myös mielenkiintoisia yksityiskohtia kuten tieto siitä, Joschka Fischer oli 1970-luvulla ihaillut tapaa, jolla islamilainen vallankumous toteutettiin Iranissa ja että hän elätti itseään vuosia taksia ajamalla.


Lehto-Bleckert, Katriina
Tulisielut : tarina Ulrike Meinhofista, Andreas Baaderista ja Joschka Fischeristä
Into-kustannus, 2021

Ankeriaan testamentti : pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta

Mitä yhteistä on Aristoteleellä, Sigmund Freudilla ja Rachel Carsonilla? He kaikki ovat yrittäneet ratkaista ankeriaan arvoitusta, jota ei vielä ole kokonaan selvitetty. Aristoteleen metodi johti ankeriaan kohdalla täysiin vääriin päätelmiin. Lukijaa huvittaa seurata Sigmund Freudin toivotonta laboratoriotyöskentelyä, jonka tarkoituksena oli löytää ankeriaan miehiset sukupuolielimet. Freudin suuret teoriat voi nähdä jopa jatkeena ankeriastutkimuksille.

Ruotsalaisen Patrik Svenssonin kirja Ankeriaan testamentti on onnistunut esimerkki hybridikirjasta tai tarinan muotoon kirjoitetusta tietokirjasta. Se kertoo ankeriaasta, tuosta maailman arvoituksellisimmasta kalasta, joka vaeltaa Sargassomereltä Eurooppaan ja palaa - ilmeisesti - synnyinseuduilleen lisääntymään ja kuolemaan. Ankeriasta on tutkittu ja siitä kirjoitettu tuhansia vuosia. 
 
Samalla kun kirja kertoo ankeriaaseen liittyvistä käsityksistä, se tulee kertoneeksi myös luonnontieteen ja ihmisten maailmankuvan kehityksestä. Tieteen kehityksen sivussa kirja esittelee myös ankeriaasta kulttuurihistorian, kirjallisuuden ja uskonnon näkökulmasta. Ja puhuu tietysti myös sen kalastuksesta ja merkityksestä ruokapöydässä. Kirjan mukaan olisi perusteltua, että amerikkalaiset söisivät kiitopäivänä ankeriasta kalkkunan sijasta. Länsimaissa ankerias on ollut yleensä halvan, köyhien ihmisten ruoan maineessa. Muinaisessa Egyptissä se nautti jumalallista kunnioitusta eikä sitä syöty, roomalaiset taas pitivät ankeriasta likaisena eivät siksi siihen koskeneet. Juutalaisille ankerias on ei ole kosher, koska sitä on pidetään evättömänä, mikä tarkasti ottaen ei pidä paikkaansa. Kirjailija tuntee myös kaunokirjallisuutta. Esimerkiksi Günter Grass kirjoittaa ankeriaista. Kuten muustakin Itämereen liittyvästä. 

Kirjan lopussa puhutaan ankeriaan uhanalaisuudesta ja päädytään puhumaan luonnon monimuotoisuudesta ja sen katoamisesta laajemminkin. 
 
Ankeriaan testamentti kertoo myös kirjoittajan ja hänen isänsä tarinan. Kalastus ja kalajutut olivat isän ja pojan yhteinen asia. Ankeriaat liittyivät etenkin isän elämään vahvasti. Kirjoittajan isän tarinan kautta kirja tulee kertoneeksi myös ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tarinan. Köyhästä ja isättömästä pojasta kasvaa työstään ylpeä asfalttimies. Perheen elintaso nousee niin paljon, että perheellä on varaa kesämökkiin. Kesämökillä isä ja poika kalastavat yhdessä, kunnes pojan yliopistokoulutus tuntuu nostavan hänet isän yläpuolelle ja luontevä yhdessätekeminen muuttuu väkinäiseksi. Isän sairaus ja kuolema nostavat muistot esiin. Ankeriaan tarinan kautta kirjoittaja käsittelee isäsuhdetta, kuolemaa sekä kotiinpaluun ja elämän merkityksen teemoja. Kuolemasta puhuessaan kirjoittaja tekee vähän erikoisia rinnastuksia, mutta sen lukija suo anteeksi. Kuolema koskettaa meitä kaikkia niin kovasti, että jopa kurinalainen kirjailija saattaa siinä kohdin hieman horjahtaa.

Kirja palkittiin August-palkinnolla vuoden parhaana tietokirjana. Maija Kauhanen on kääntänyt sen niin kauniille kielelle, että kirjaa voi lukea myös kielestä nauttien.

Svensson, Patrik
Ankeriaan testamentti
suomentanut Maija Kauhanen
Tammi, 2020

Kuukauden luetuimmat