Aurum : romaani todellista Suomea muistuttavasta kuvitteellisesta Suomesta

Tommi Melenderin Aurum on kovin erilainen kuin edellä käsitelty Suomaa, mutta näitä kahta yhdistää se, että molemmissa käydään läpi Suomen historiaa Kokkolan perspektiivistä. Aurumin aikajänne on kuitenkin lyhyempi. Tapahtumat alkavat 1930-luvun lapualaisvuosista ja jatkuvat kuvitteelliseen nykytilanteeseen. Aikaan, joilloin  kansalliskonservatiivinen puolue on voittanut vaalit ja muodostanut hallityksen, joka kieltäytyy päästämästä Suomeen afrikkalaisia ilmastopakolaisia ja jolle Suomen kansallismaisema on ilmastotuhoja tärkeämpi asia. Viittauksia nykypolitiikkaan ei voi välttää. Mielenkiintoista oli lukea Kokkolan lapualaisvuosista. Kirjan tapahtumilla oli ainakin yhteys todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Ilman Hannu Kotilan kirjaa Lapuan laki vai laillisuuslinja (SKS, 2022) en tietäisi, että Kokkola-lehti oli äärioikeiston äänitorvi. 1930-luvulla Kokkolassakin kuohui. Keskustelu kävi kuumana ja kyydityksiin osallistuttiin.

Aurum on kuvitteellisen Usvasalmen suvun sukutarina. Suvun perintötalo on vanha navettatalo Kokkolan vanhassa kaupungissa. Suvun kantaisä oli kansalaissodan kokenut mies, joka kuitenkin kannatti kansakunnan yhtenäistämistä sosiaapolitiikan keinoin toisin kuin äärioikeistolaisista kirjoituksistaan tunnettu toimittajapoikansa. Poikakin tarkisti mielipiteensä, kun hän joutui liian lähelle toimintaa puheiden takana. Kirjan kultaa tarkoittava nimi juontaa arvoituksellisellisesta tunnuslauseesta, joka koristaa suvussa kulkevataa kaulakorua. 

Kirja on samalla metaromaani,  kaksi suvun nykyajassa elävää jäsentä kirjoittaa kilpaa suvun vaiheista kertovia romaaneja. Heistä vanhempi, kansalliskonservatiivisen puolueen taistavaikuttaja, Paavo kirjoittaa suvun äärioikeistolaisuutta ja sotilaskunniaa korostavaa sankaritarinaa, nuori Uuku sille kriittistä vastatarinaa. Myös suvussa kulkevan kultakorun alkuperästä esitetään kaksi kilpailevaa versiota. 

Lapualaisvuosien ja sota-ajan jälkeen, kirja kuvaa suurten ikäluokkien maailmaa, koulukiusaamista, opiskelijaelämää ja suvun ensimmäisten akateemisten elämää. Taustalla elää muuttuva ja kaupungistuva Suomi.1980-luvun jälkeen suvun tarinat hajoavat monenlaisten kuplien kertomuksiksi. Sukupäivälliset osoittautuvat ongelmallisiksi, kun turvallisia keskustelunaiheita on vaikea löytää.

Kirjan nimilista on herkullinen, esimerkiksi Kokkola-lehden päätoimittaja on Osvald Penger, Pentti Linkolasta taas käytetään Mestari-nimeä. Kirjassa viitataan lukuisiin aikaukauden kirjailijoihin, useimpiin ilman nimeä. Ainakin 1970-luvun muistavaa lukijaa naurattaa suvun jäsenen kollega, joka on nimetty Heimo Tauriaiseksi. Kirjailija on upottanut tarinaan myös Melenderin suvun jäseniä, joilla tosin ei liene mitään todellisia esikuvia.

Loppulukuun kirjailija on koonnyt romaanisa lukuohjeen. Kirja on eräänlainen kooste, siihen on muokattuna upotettu kohtauksia lukuisten nimeltä mainittujen suomalaisten (mies)kirjailijoijoiden teoksista. Ainakin Tuntemattomasta sotilaasta poimitut henkilöt ja kohtaukset on helppo tunnistaa. Kirjailija itse kuvaa teostaan tehosekoittimessa luoduksi koosteeksi. Yhtä hyvin voisi kuvitella, että kirja on kaleidoskooppi, jossa historia, kirjalliset sitaatit ja fiktio pyörivät muodostaen erilaisia kuvakulmia.

Melender, Tommi
Aurum : romaani todellista Suomea muistuttavasta kuvitteellisesta Suomesta
WSOY, 2023

Lilium regale - sotaa ja rakkautta pohjoisessa

Johanna Laitilan esikoisromaani on saanut hienoa nimen. Tarkistamatta en olisi tiennyt, että Lilium regale on kuningasliljan latinankielinen nimi. Nimi kuulostaa kikkailevalta, varsinkin kun itse liljaan viitataan vasta romaanin lopussa.

Lilium regale kuuluu viime vuosien sotakirjallisuuden aaltoon, jossa sotaa katsotaan naisten näkökulmasta. Naisten sotaa on kova työ, rintamalla olevan isän kaipuu ja seksuaalinen väkivalta.Sota-aikaa ja sodanjälkeisiä vuosia eletään  Tornionjokilaaksossa. Lapin sodan aikana perheen naiset ja lapset soutavat muiden kyläläisten kanssa sotaa pakoon  Ruotsiin. Siellä ensimmäisenä vastassa on täisauna, mutta muuten Ruotsi ottaa naapurit hyvin vastaan. Sodanjälkeiset vuodet ovat levotonta ja liikkuvaa aikaa. Silloin ihminen saattoi joka kadota ilman, että kukaan ihmetteli. Sodan päättyminen toi myös sodan raaistamat ja monella tavalla vammauttamat sotilaat takaisin perheen luo.  Kirjan ajankuva muistuttaa Minna Rytisalon Lempiä, vaikka ei kirjana nousekaan tämän mestariteoksen tasolle. Se, että kirjassa kuvataan suomalaisia pakolaisina Ruotsissa, on ehkä kannanotto tämän päivän maahanmuuttokeskusteluun.

Kirjan päähenkilö on Else. Hän on perheensä esikoinen ja kirjan alussa nuori aikuistuva tyttö. Hänen isänsä kaatuu sodassa ja miestään kaipaava äiti menettää mielenterveytensä. Perhettä pitää pystyssä mummo, joka opettaa Elsen paitsi tekemään työtä ja kestämään myös vaikenemaan. Else kokee rakkaussuhteet kahden naisen kanssa, vaikka päätyykin naimisiin ja perustamaan perheen Ruotsiin. Kirjan alun ja lopun kehyskertomuksissa esiintyy vanha Elsa, joka on joutunut jättämään Suomen ja suomen kielen taakseen. Else ei opeta suomea myöskään tyttärelleen ja kielen mukana hän vaikenee muutenkin elämästään Suomessa. Salaamisen ja puhumattomuuden perinnettä hän siirtää myös seuraavalle sukupolvelle.

Kirjassa puhutaan paljon kirjallisuudesta, etenkin Hellaakosken ja Södergranin runoista. Viittaukset Hellaakoskeen korostavat aistivoimaisuutta, mikä tässä kirjassa näkyy suorastaan lihallisuutena. Kirjan rakkauskohtauksissa naisruumiin muotoja ja eritteitä kuvataan ehkä vähän turhankin yksityiskohtaisesti. Ihmiset ja huoneet tuoksuvat ja haisevat. Päähenkilö havainnoi sekä omia, että muiden ääniä ja liikkeitä. Paitsi seksiä, myös syömistä kuvataan kaikkia aisteja käyttäen.

Kirjassa hienointa ja erityisintä on sen kielellisyys. Kirjan suomenkieliset puhuvat pääosin Tornionjokilaakson murretta ja se kuulostaa luontevalta. H-kirjaimet ovat paikallaan. Murteen lomassa puhutaan kaunista suomen yleiskieltä ja ruotsia. Kirjan herkullisimmissa kohdissa suomi ja ruotsi sekoittuvat  keskenään kuten lauseessa; "Elksling hoi, Suohmeen, eller hur?" Kieliä ja sanoja maistellaan ja sekoitetaan. Kirjailija on kielentutkija, joka on asunut pitkään Skotlannissa. Hänelle kieli on paitsi tutkimuskohde ja leikkiväline myös elävä ja muuttuva maailma itsessään. Parhaimmillaan kieli kukoistaa kuin kukka.


Laitila, Johanna
Lilium regale
Gummerus, 2019

Juudas - petturuutta vai ystävyyttä

Amos Ozin Juudas-romaani on saanut nimensä Juudas Iskariotista. Kirjassa esitetään tästä pääsiäisevankeliumin antisankarista perinteestä poikkeava tulkinta. Kirjan näkemys pohjaa Juudaksen evankeliumiksi nimettyä tekstilöytöä seuranneeseen Juudas-tulkintojen aaltoon, jota omalla tavallaan edusti esimerkiksi Eric-Emmanuel Schmittin Pilatuksen evankeliumi -romaani. Ozin kirjassa Juudaksen tarinaa tulkitaan allegorisena kuvana petturuudesta ja sanalla perusteluna antisemitismin synnylle.

Päällys: Emmi Kyytsönen

Kirjan päähenkilö on nuori israelilainen mies, Shmuel, joka opiskelee Jerusalemin yliopistossa 50-luvun lopussa ja yrittää kirjoittaa tutkielmaa aiheesta ”Jeesus juutalaisten silmin”. Kun opinnot keskeytyvät rahapulan, onnettoman rakkauden ja elämäntuskan takia, Shmuel ottaa vastaan työn, joka sisältää seuranpitoa vanhalle sairaalle miehelle, Gershom Waldille,  ja tarjoaa pienen palkan lisäksi ylöspidon talossa, jossa miehen lisäksi asuu hänen leskeksi jäänyt kaunis miniänsä Atalja. Nuori päähenkilö tietenkin rakastuu tähän vanhempaan traagiseen naiseen kaikista varoituksista huolimatta. Romanssi on kieltämättä kliseinen ja ennalta-arvattava, mutta se ei häiritse tarinan kulkua.

Mutta kirja ei ole vain rakkauskertomus vaan matka antisemitismin, juutalaisuuden ja Israelin valtion historiaan. Päähenkilön opinnäytetyö tutustuttaa lukijansa toisaalta juutalaisten oppineiden näkemykseen kristityistä, toisaalta kristillisen antisemitismin juuriin. Liettuassa syntynyt Gershom Waldin sanoo kirjassa: ”kiista meidän ja arabimuslimien välillä on vain piskuinen episodi historiassa, lyhyt ja ohimenevä… kun taas se, mitä on meidän ja kristittyjen välillä on syvää ja synkkää ja jatkuva vielä sadan sukupolven ajan.” Oz on Israelissa syntynyt juutalainen, sabra, joka ei ole kirjoittanut holokaustista, mutta antisemitismin seurauksista kyllä.

Mutta ”pienenä episodinakin” juutalaisten ja arabien konflikti on vienyt sukupolvia. Romaanissa katsotaan taaksepäin, Israelin valtion syntyvaiheisiin ja pohditaan mahdollisuutta, olisiko kaikki voinut mennä toisinkin. Olisiko ollut mahdollista luoda valtio yhdessä arabien kanssa? Juudaksen kohtalo tarjoaa mahdollisen pohtia petosta ja petturuutta. Kuka pettää oman kansansa? Sionistien silmissä petturuuden leimaa kirjassa kantaa vahvimmin sen neljäs henkilö Ataljan edesmennyt isä Sheltiel Abravanel, joka ei (Juudaksen tavoin) voi itse kertoa tarinaansa vaan häntä tulkitsevat muut. Myös Shmuelin isoisän olivat sionistit aikanaan ampuneet petturina, vaikka hän toimi peitetehtävissä juutalaisten hyväksi. Historiasta kirjoittaessaan Amos Oz kirjoittaa epäilemättä myös tästä päivästä. Hän toiminut rauhanliikkeessä ja pyrkinyt edistämään arabien ja juutalaisten rinnakkaiselon mahdollisuutta. Nykytilanne ei rohkaise optimismiin, mutta ihan kokonaan toivo ei ole kadonnut.

Kirjassa oli pieniä mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten Shmuelin viittaus Suomen talvisotaan. Siinä  (von) Mannerheimin ja presidentti Kallion väliseen keskusteluun  on sovitettu kaikille suomalaisille tuttu vertaus yhdestä suomalaisesta, joka vastaa kymmentä (venäläistä) musikkaa. Tässä kirjassa opetuksena oli se, että jonain päivänä arabit saavat sen yhdennentoista sotilaansa liikkeelle ja silloin Israel ei enää pärjää. Amos Ozin aikaisemmista kirjoista ainakin omaelämäkerrallisessa Tarina rakkaudesta ja pimeydestä -romaanissa on sivuhenkilöinä kaksi suomalaista lähetystyöntekijää. Ehkäpä Suomi-viittauksia on enemmänkin.

Toinen minusta mielenkiintoinen yksityiskohta oli viittaus Raamatun kertomukseen, jossa Jeesus kiroaa viikunapuun, joka ei tarjoa hedelmää. En ollut koskaan ennen ajatellut, että tarina sijoittuu sellaiseen vuodenaikaan, jolloin viikunoita ei koskaan ole. Miksi siis Jeesus kirosi puun?

Kirjan tapahtumapaikka on Jerusalem, ainutlaatuinen kaupunki kaupunkien joukossa. Kirjan tapahtumien aikaan se oli vielä piikkilangoin kahtia jaettu. Kirja tavoittaa kaupungin jäljillelemättömän lumovoiman. Tekee ymmärrettäväksi sen, että sen hallinnasta on taisteltu vuosisatojen ajan. Vaikka omasta vierailustani Jerusalemiin on jo vuosikymmeniä aikaa, kirja herätti eräänlaisen ikävän. Ensi vuonna Jerusalemissa, kuten vanhat juutalaiset toisiaan tervehtivät.

Oz, Amos

Juudas
heprean kielestä suomentanut Minna Tuominen
Tammi, 2018

HHhH : Heydrichin salamurhan jäljillä

Ranskalaisen Laurent Binet’n esikoisromaanin poimin lukulistalleni Terhi Rannelan Frau-romaanin  innoittamana. Kirjaan viitataan sekä itse romaanissa että sen synnystä kertovassa työpäiväkirjassa. HHhH – Himmlers Hirn heisβt Heydrich – on fragmenteista koostuva kirja, jonka aiheena on salajuoni natsijohtaja Reinhard Heydrichin  ”Prahan teurastajan” murhaamiseksi ja tuon murhan toteutus vuonna 1942. Suurin osa kirjasta kertoo salamurhaan johtaneesta kehityksestä. Itse salamurhasta ja sen selvittelystä kertova osa on sivumääräisesti varsin pieni, vaikka itse murha onkin kirjan huippukohta, joka pysäyttää ja hiljentää.  Kirja kertoo sekä Heydrichin että hänen murhaajiensa tarinat,  siinä kuvataan myös se suurvaltapoliittinen kehitys, joka johti 1918 syntyneen Tšekko-Slovakian valtion tuhoon. Eurooppalaisista poliitikoista piirretään kaunistelemattomat kuvat. Holokaustin todellisuus tuodaan kauheimmillaan lukijan silmien eteen. Näiden vääjäämättömästi etenevien tapahtumakulkujen väliin upotetaan lukuisia asiaan liittyviä ja liittymättömiä eri aikatasoissa liikkuvia anekdootteja, jotka antavat kirjaan kiehtovan lisänsä ja koukuttavat. Yksi uskomattomimmista oli kuvaus Kiovan Dynamon ja Luftwaffen jalkapallojoukkueen välisestä ottelusta vuoden 1942 Kiovassa. Kirjassa viitataan lukemattomiin kirjoihin ja historiallisiin henkilöihin. Tunnistin oman sivistymättömyyteni, etenkin ranskalaisen kirjallisuuden, kuten myös Ranskan historian tuntemukseni osoittautui perin aukolliseksi.

Synkkä kansi, synkkä kirja

Kuitenkin enemmän kuin itse tarinaa, Binet kirjoittaa kirjaa kirjan kirjoittamisesta. Hän kommentoi omaa kirjoittamistaan ja julistaa omaa näkemystään historiallisesta romaanista. Hän ei hyväksy keksittyjä vuoropuheluja, joilla tarinaa koristetaan. Hän hyväksyy romaaniin vain sellaiset vuorosanat, jotka perustuvat olemassa oleviin lähteisiin.  Kirjailija voi kyllä upottaa tarinaansa monenlaista spekulaatiota ja mielikuvituksen tuotetta, mutta noiden arveluiden epäluotettavuus täytyy kertoa lukijalle. Kirjoittaessaan kirjailija käy koko ajan keskustelua itsensä kanssa ja arvioi tuloksen luotettavuutta. Tällaisesta kirjasta Binet käyttää nimitystä infraromaani.

Kaiken tämän dokumentaarisuuden keskellä natsijohtaja Reinhard Heydrichista syntyy varsin selkeä kuva. Onko se oikea, sitä on tietysti mahdotonta sanoa. Kuva tappavan tehokkaasta, täydellisestä natsista, joka osasi paitsi totella myös käskeä ja suunnitella. Mies, joka suunnitteli ja johti kansanmurhan toteuttamista ja jonka mielestä asiasta tuli myös voida puhua oikealla nimellä, kaunistelematta. Pyrkyri, joka olisi saattanut vaikka haastaa itsensä Führerin, jos historia olisi kulkenut toisella tapaa. Ainoita julman henkilökuvan säröjä ovat suuri rakkaus musiikkia kohtaan ja se, että viimeisenä aamunaan hän lähti – kirjan mukaan – tavallista myöhemmin töihin, koska halusi leikkiä lastensa kanssa. Kirjaa lukiessani  ihmetellen tajusin, että aiempi mielikuvani tuosta miehestä on peräisin niinkin kaukaisesta ja viihteellisestä lähteestä kuin 70-luvun televisiosarjasta Polttouhrit. Tuo sarja piirsi mieleeni kuvan sivistyneestä miehestä, joka puhui hirveistä asioista eufemismeja käyttäen ja pakeni pahaa maailmaa musiikin puhtaaseen maailmaan. Binet’n tekniikka on vakuuttava, hänen tekstinsä on karuudessaan viettelevää, se herättää ajatuksia ja luo mielleyhtymiä. Lukija kokee itsensä haastetuksi ja lähtee kirjailijan matkaan.

Laurent Binet
suomentanut Taina Helkamo
HHhH
Gummerus, 2010
ranskankielinen alkuteos 2010