Margarita - ihminen ja Suomen luonto

 Kansikuva 

Mitä kirjoittaa Finlandia-voittajasta.? Eikö kaikki ole kirjasta jo sanottu. Luultavasti on, mutta sanon silti. Anni Kytömäen Margarita on kiehtova ja mukaansatempaava kirja. Vaikka kirja on eri teemoilla ja vaikka se liikkuu eri aikatasoissa ja tapahtumia katsotaan eri ihmisten silmin, kirjan lukee nopeasti  ja se jättää vahvan jäljen. 

Margarita on yhdistelmä aikakausiromaania ja aikuisten satua. Se lujasti on ankkuroitu sodanjälkeiseen aikaan ja sen aatteisiin. Se puhuu jälleenrakennuksesta, 1950-luvulla riehuneesta poliosta ja aborttilainsäädännöstä. Siinä muistellaan menetettyä Petsamoa ja itketään sodan jättämiä haavoja ja viitataan tyhjyyteen, joka jäi jäljelle, kun sotaaedeltäviin aatteisiin liittyvät hankkeet töytyi hylätä eikä metsätutkimuksella enää tarvinut tukea suur-Suomi-ideologiaa.

Aikasidonnaisuudessaan se kuitekin tuntuu puhuvan myös nykyajasta. Kirjan puhe polioviiruksesta, jatkuvasta käsien pesemisestä ja rokottteiden kehittämisestä liittyy vahvasti aikamme pandemiaan. Mielenkiintoista olisi kuulla, mitä 1950-luvun sairaalamaailmaa ja fysioterapiaa tuntevat sanoisivat kirjan kylpylä- ja hoitokuvauksista. Yhtä lailla myös puhe metsistä, simpukkalajeista ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä sekä kaivosteollisuuden aiheuttamista alkavista tuhon jäljistä Petsamossa tuntuvat olevan osa tänä päivänä käytyä keskustelua luonnon ja ihmisen suhteista.  

Kirjassa on kuitenkin myös sadunomaisuutta ja se siten se liittyy suomalaisten taianomaisten luonnonkuvausten perinteeseen. Juhannusyön kiihko metsässä tuo mieleen Aino Kallaksen Sudenmorsiammen  luontomystiikan.Ihmisen tarinaan limittyy jokisimpukan kertoma tarina. Mystinen metsä ja salaperäinen vesi luovat kansansatumaisen tunnelman, jossa epäuskottavatkin juonenkäänteet muuttuvat osaksi myyttistä tarinaa.

Kirjassa on on oma rytminsä. Epämusikaalisena ihmisenä en olisi ymmärtänyt siitä mitään ellen olisi nähnyt kirjailijan haastattelua, jossa hän kertoi etsineensä ryhmin kirjan ensin pianolla ja vasta sitten kirjoittaneensa sen. Kirjan loppupuolella kuvataan konserttia, jossa esitetään Rahmaninovin toinen pianokonsertti. Luku on tarinan kannalta tärkeä, se sitoo erillisiä tarinoita ja ihmisiä yhteen. Samalla konsertti myös korostaa koko kirjan rytmiä. Konserton voi kuvitella soivan koko teoksen taustalla. Tarinassa on tihentymiä ja hiljaisia, lyyrisiä kohtia. Konserttikuvaus liittyy vahvasti myös kirjan ruumiillisuuteen. Päähenkilö tuntee musiikin koko ruumiillaan. Samoin kirja ei tunnu vain kertovan lukijalle henkilöiden tunteista ja kokemuksista vaan lukija tuntee kirjan henkilöiden tunteet, kivut ja nautinnot. Teksti on aistivoimaista ja kaunista sekä fyysistä.

Kytömäki, Anni
Margarita
Otava, 2020

Ajasta ja vedestä - jäätiköt sulavat, Islannissa ja Himalajalla

Kun vähän aikaa sitten uutisissa kerrottiin suuresta jääkimpaleesta, joka oli pudonnut Himalajan rinteestä ja aiheuttanut suuren tulvan, ajattelin islantilaisen Andri Snær Magnasonin kirjaa Ajasta ja vedestä. Kirja on humanistin näkemys ilmastonmuutoksesta. Kirjoittaja on kielen- ja kirjallisuudentutkija, joka sai tehtäväkseen kirjoittaa ilmastonmuutoksesta tarinan, koska suurin osa meistä ymmärtää paremmin tarinoita kuin faktoja. 

Kirja kertoo ilmastosta ja sen muuttumisesta oman sukunsa ja Islannin historian kautta. Hän kertoo niin jäätikkökiipeilyä harrastaneista isovanhemmistaan kuin omista lapsistaankin ja suhteuttaa ilmastonmuutoksen etenemisen sukupolvien pituuteen. Kirjassa kerrotaan saagojen sankareista ja islantilaisista kirjailijoista ja tutkijoista, joista useimmat ovat suomalaiselle tuntemattomia ja ainakin minä opin Islannin historiasta ja kulttuurista monta asiaa. En ollut esimerkiksi tiennyt, että viikingit kuljettivat Islantiin myös poroja, jotka kuolivat sukupuuttoon 1940-luvulle tultaessa. Opin myös, että Napoleonin sotien aikaan Islannissa vaikutti Jørgen Jørgensen -niminen seikkailija, jonka julisti maan itsenäiseksi ja jota voidaan pitää tasa-arvon ja vapauden aikaansa edellä olevana edustajana. Yllättäen pitkän puheenvuoron saa myös Dalai Lama, jota kirjailija pääsi haastattelemaan tämän Islannin vierailun yhteydessä. Uskonnollinen johtaja kertoo elämänsä tarinan. Yllättävintä tarinassa oli vaihe, jossa tämä teki yhteistyötä puhemies Maon kanssa ennen Tiibetin kansannousua. 

Keskustelut Dalai Laman kanssa ovat muistutus anteeksiannosta ja sovinnosta, mutta myös osoitus ilmastonmuutoksen globaalisuudesta. Ilmastonmuutos sulattaa jäätä niin Islannissa kuin Himalajallakin ja aiheuttaa arvaamatonta tuhoa, kuten alussa mainitsemani uutinen jäälohkareen irtoamisesta osoittaa. Havainto on vaikuttava ja korostaa maapallon ihmisten kohtalonyhteyttä, mutta pseudotieteeltä kuulostavat yritykset löytää yhteyksiä Himalajan ja Islannin myyttien ja kielten välille, tuntuvat

turhilta. Kirjoittajan syvään huoleen ilmastonmuutoksesta myös tuntuu sopivan huonosti se, että hän ei tunnu tuntevan lainkaan syyllisyyttä siitä, että hän matkustelee jatkuvasti eri puolilla maailmaa, lentokoneella. 

Kirja on kaunista kieltä. Suomentaja Tapio Koivukari osaa asiansa. Alkukielinen teos on kirjoitettu vuonna 2019, mutta siihen on lisätty korona-ajan jälkisanat. Onko korona osoittanut, että ihmiskunta voi oppia ja muuttaa käyttäytymistään? 

Kirja valittiin vuoden 2021 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi. 

Andri Snær Magnason
suomentanut Tapio Koivukari

Ajasta ja vedestä
Aula & Co, 2020

Kuukauden luetuimmat