Jos mä oon oikee : Nuutin tarina

 Noora Koponen on nuori ensimmäisen kauden kansanedustaja ja äiti. Hänen vanhin lapsensa on 14-vuotias Nuutti. Nuutti ei ole "neurologisesti tyypillinen", hän on autisti. Jos mä oon oikee - Nuutin tarina on äidin ja pojan kertomus. Kertojana on tietysti Noora-äiti, Nuutin näkökulmaa kirjaan tuovat Nuutin suorat kommentit. Nuutti kommunikoi pääasiassa kuvia näyttämällä ja kirjoittamalla. Äiti on vuosien ajan tallentanut pojan kirjoittamia ajatuksia. Kirja on hyvin henkilökohtainen kuvaus Nooran ja Nuutin elämästä. Se on täynnä tunteita, rakkautta ja iloa, mutta myös katkeruutta ja vihaa.

Nopeasti luettava kirja etenee pääosin kronologisesti. Se alkaa nuoren äidin raskaudesta ja Nuutin syntymästä. Kirja kuvaa koskettavasti kaikkien vanhempien pahinta pelkoa, pelkoa siitä, että oma lapsi ei ole terve. Pelkoon sisältyy syyllisyyttä ja avuttomuutta. Kun diagnoosi lopulta tuli, Noora oli jopa helpottunut siitä, että kyse on vain autismista. Ei mistään pahemmasta. 

Mutta autismikin muuttaa koko elämän. Kirja koostuu pääosin Nuutin ja ulkomaailman välisistä kohtaamista, jotka on nimetty Nuutin omien repliikkien mukaan. Autisti näkee ja kommentoi maailmaa omalla tavallaan. Neurologisesti tyypillisten ihmisten on vaikea ymmärtää autistia ja päinvastoin. Äidinkin on vaikeaa ymmärtää lastaan, vaikeaa se tuntuu olevan usein ammattilaisillekin. Suurimpia ilonaiheita ovat äkilliset ymmärryksen hetket. Esimerkiksi hetki, jolloin lapsi ensimmäisen kerran kirjoittaa ymmärrettävän sanan.  Autismi on erilaisuutta, mutta autistin ajatukset eivät ole yhtään huonompia eikä hänen maailmansa yhtään köyhempi kuin niiden, joita pidetään neurologisesti tyypillisinä. Kohtaamiset Nuutin ja muiden autistien kanssa voivat antaa kaikille paljon enemmän kuin muut kohtaamiset juuri erilaisuutensa takia.

Kirjassa erityislapsen perheen elämä näyttäytyy jatkuvana taisteluna oman lapsen ja tämän oikeuksien puolesta. Lapsi tarvitsee diagnooseja, erilaisia terepeutteja, taksipalveluja, erityispäiväkotia ja koulua. Mikään ei tule itsestään. Kirjassa perheen ulkopuolinen maailma näyttää jakautuvat  kahdenlaisiin ihmisiin, niihin, jotka ovat hyviä ja haluavat ymmärtää Nuuttia sekä niihin, jotka eivät ymmärrä. Kirjan luvut kuvaavat kohtaamisen hetkiä ja ihmisiä, joita Nuutti kohtaa. Nuutilla on ilo päästä hyvään päiväkotiin, jossa ymmärtäviä hoitajia ja saada osakseen terapeutteja, jotka ymmärtävät Nuuttia ja osaavat autta häntä eteenpäin. Mutta kaikki ihmiset eivät ole hyviä ja ymmärtäviä. Kirja kuvaa suoraviivaisesti myös äidin ammattitaidottomiksi ja tylyiksi kokemia ammattilaisia sekä ohikulkijoiden julmia huutoja. Nuoret ja lapset huutelevat erilaiselle lapselle ilkeyksiä, mutta kaikkein julmin kommentti tulee varttuneelta naiselta kauppakeskuksen autohallissa. Minulle kirja on kipeä muistutus siitä, että kukaan meistä palveluammateissa työskentelevistä ja työkseen erilaisia ihmisiä kohtaavista ihmisistä, ei saisi herpaantua hetkeksikään. Jokaikinen kohtaaminen on yhtä tärkeä. Jokainen väärinymmärrys ja huonosti hoidettu asiakaskohtaaminen voi jättää jäljen asiakkaaseen. Ihmisten kanssa työskentelevällä ei saisi olla huonoja päiviä. Kirja toivottavasti lisää ymmärrystä, väsyneenäkin täytyy muistaa kohdella kaikkia ihmisinä, ei tapauksina. Silloinkin, kun asiakkaita on paljon.

Noora Koponen nousi politiikkaan erityislapsen äitinä. Kun taannoinen hallitus päätti ulottaa säästöt myös erityisopetukseen, hän aloitti kampanjan, jonka menestys oli hänelle itselleenkin yllätys. Näkyvä taistelu erityislasten puolesta vei hänet mukaan Vihreisiin ja lopulta Eduskuntaan. Kansandustajuuden myötä myös kirja ja erityislasten maailma saa lisää näkyvyyttä. Kirja on paitsi merkittävä kurkistus erityislasten ja heidän vanhempiensa maailmaan myös kuvaus onnistuneesta mediapolitiikasta. Nuutin ja muiden erityislasten asiaa on edistetty sosiaalisen median, tuttavaverkoston, viihdeohjelmien, elokuvan ja lehtikirjoitusten avulla. Nyt mukaan saatiin myös kirja. Myös erityislasten asia on politiikkaa, yhteisten asioiden hoitoa.

Kansi: Karin Niemi
Koponen, Noora
Jos mä oon oikee - Nuutin tarina
Myllylahti, 2020
Kansi Karin Niemi

Tästä pelistä pois - vauvoja, jääkiekkoilijoita ja kellariasukkaita pienessä kaupungissa




Eva Frantzin esikoisteos Sininen huvila aloitti suomenruotsalaisesta Anna Gladista kertovan dekkarisarjan. Sarjan toinen osa Kahdeksas neito sai viime vuonna Vuoden johtolanka -palkinnon. Tämän vuoden uutuus Tästä pelistä pois jatkaa Annan tarinaa. Kirjan tapahtumapaikkana on nimeämätön rannikkokaupunki parin tunnin ajomatkan päässä Tampereelta. Rikosten lisäksi kirjoissa seurataan Annan ja hänen ystäviensä parisuhdeasioita. Tässä kirjassa Anna on viimeisillään raskaana, mutta ei halua vielä keskittyä lastenvaunuasioihin vaan tehdä töitä täysillä. Etäsuhde lapsen isään ei ole ongelmaton, vaikka Tomas onkin monessa suhteessa ihannemies.  Raskaana ollessaan Anna joutuu myös kohtaamaan omaan lapsuuteensa liittyvät kipeät asiat.

Kirjan alussa Anna kohtaa vauvaongelman myös työssään. Kaupungissa asuva nuori äiti löytää lastenvaunuistaan ylimääräisen vauvan, jota kukaan ei tunnut kaipaavan. Onko kyse kenties ihmiskaupasta? Samaan aikaan koko kaupungin tuntema kaavavalittaja, erakoitunut vanha mies katoaa jäljettömiin. Toisistaan täysin irralliset tarinat solmiutuvat lopulta toisiinsa. Tarinaan liittyy myös Amerikasta palannut jääkiekkotähti ja hänen amerikkalainen vaimonsa sekä kaupungin virkamiesten kyseenalaistakin toimintaa.  Pientä kaupunkia katsellaan välillä kunnianhimoisen kaupunginjohtajan ja paikallisia kieliä osaamattoman varakkaan amerikkalaisen näkökulmasta.

Kirjan alku on todella koukuttava. Kirjailija osaa viitata tyylikkäästä kaikkien tuntemiin rikosjuttuihin. Lukija tekee omia päätelmiään eikä kaikkea tarvitse selittää. Hän osaa myös kuvata ihmisiä taitavasti.. Etenkin hänen lapsihahmonsa ovat uskottavia. Kirjan päähenkilöt ovat sympaattisia ja inhimillisiä, eivät mitään yli-ihmisiä. Kirjan tunnelma on kodikas. Ihan loppuun asti kirjan jännite ei kuitenkaan kanna. Kun tarina siirtyy pikkukaupunkielämästä huippu-urheilun maailmaan, siihen tulee kömpelöä osoittelevuutta ja epäuskottavuutta. Siitäkin huolimatta, innolla odotan Anna Gladin tarinan jatkoa. 

Mielenkiintoista oli, että kirjalla oli kaksi kääntäjää. Minä en olisi huomannut eroa kääntäjien tyylissä.

Frantz, Eva
Tästä pelistä pois
kääntäjät Ulla Lempinen ja Arja Kantele
S & S, 2020


Hyvän historia - kirja hyvistä ihmisistä

Hollantilainen historioitsija Rutger Bregmanin ensimmäinen suomeksi käännetty kirja Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman haastoi poliitikkoja ratkomaan maailman isoja ongelmia uudella tavalla. Siinä ehdotettiin laajaa perustulouudistusta ja avaamaan rajat niin, että kehitysavusta tulisi tarpeetonta.  Tänä kesänä suomeksi ilmestynyt  kirja Hyvän historia – ihmiskunta uudessa valossa taas pohtii inhimillisen käyttäytymisen lainalaisuuksia. Kirjassaan Bregman vertaa kahta vastakkaista näkemystä ihmisluonnosta. Toisen mukaan ihminen on luonnostaan paha ja jos ihmiset eläisivät luonnontilassa, maailmassa vallitsisi anarkia ja kaikkien sota kaikkia vastaan. Tälle vastakkaisen näkemyksen mukaan ihminen on luonnostaan hyvä ja pahuus on vain seurausta yhteiskunnan vinoutuneista rakenteista. Jälkimmäistä näkemystä on totuttu pitämään naivina.

Kirja asettaa kyseenalaiseksi yleisesti hyväksytyn ajatuksen ihmisestä itsekkäänä ja yksin omaa etuaan ajavana olentona, vaikka meidän koko talousjärjestelmämme perustuu tähän ajatukseen. Se päinvastoin todistelee monien historiasta nostettujen esimerkkien kautta, että ihminen on selvinnyt nimenomaan sosiaalisuutensa avulla ja että ne ihmiset, jotka huomioivat myös muiden tarpeet, pärjäävät parhaiten. Ihmiset pystyvät väkivaltaan ja hirmutekoihin, mutta ne eivät ole ihmisille tyypillisiä, ominaisia. Edes kriisitilanteet eivät yleensä nosta ihmisten pahimpia puolia esiin vaan niissä epäitsekkyys ja toisten huomioiminen yleensä korostuvat.  Kirja osoittaa esimerkiksi New Orleansia koetelleen hirmumyrsky Katrinaa seuranneiden tapahtumien avulla, että pahinta tuhoa kriisitilanteessa voi seurata vääränlaisesta varautumisesta. Kaupungissa syntyi väkivaltaisia kohtauksia vasta sen jälkeen, kun armeija oli marssitettu kaupunkiin sitä ”rauhoittamaan”. Ei aikaisemmin.
 
Mielikuvat ja käsitykset ihmisten käyttäytymisestä voivat siis olla kriisitilanteissa se kaikkein suurin riski. Käsitystä ihmisen pohjimmaisesta itsekkyydestä ja julmuudesta pidetään usein tutkittuna tosiasiana, mutta käsitystä on ainakin vahvistettu fiktion keinoin. Esimerkiksi elokuvaksikin muokattu William Goldingin kirja Kärpästen herra kertoo nuorista englantilaispojista, jotka haaksirikkoutuvat etelänmerensaarelle. Ilman aikuisten tukea pojat jakaantuvat heimoihin, luovat väkivaltaisen kultin ja osoittavat uskomatonta julmuutta toisiaan kohtaan. Kirjan voima on niin vahva, että monet meistä unohtavat, että kyseessä on romaani. Kirjaan sisältyvä tositarina 1960-luvulta osoittaa, että Kärpästen herra ei kertonut ainakaan koko totuutta ihmisestä. Joukko murrosikäisiä poikia lähti salaa purjehtimaan Tongasta ja kun myrsky yllätti, he  pelastautuivat autiolle saarelle. Pojat elivät saarella pääosin sopuisasti ja huolehtivat toinen toisestaan.  He olivat varsin hyvässä kunnossa ja ystävällisissä väleissä, kun heidät reilun vuoden päästä löydettiin. Kriisitilanne vahvisti ystävyyttä, ei julmuutta.
 
Kirja antaa toivoa. Voisiko hyvyys sittenkin voittaa!
Bregman, Rutger
Hyvän historia - ihmiskunta uudessa valossa
suomentanut Mari Janatuinen
Atena, 2020

Kuukauden luetuimmat