Kirja kattaa ajallisesti vuodet 1900-luvun alusta 60-luvulle saakka. Se kertoo kansainvälisistä
Kannen kuva: Riitta Nikula |
Kirja nostaa esiin monia suomalaisia arkkitehtejä. Asemakaava-arkkitehti Otto-Ivar Meurmanin ajatukset siitä, kuinka rakennukset tulee sijoittaa maastoon, ovat hallinneet suomalaista asemakaava-ajattelua sukupolvien ajan. Meurman oli Eliel Saarisen oppilas. Saarisen Munkkiniemi-Haaga -suunnitelma on toteutumattomanakin vaikuttanut suomalaiseen arkkitehtuuriin. Kirjan luettuani ajattelin, että Alvar Aallon merkitys asuntojen suunnittelijana on suurempi kuin kiisteltyjen monumentaalirakennusten luojana.
Ensimmäiset suomalaiset rivitalot nousivat Helsingin Kulosaareen, merkittäviä herrasväen varhaisia rivitaloja olivat myös Eliel Saarisen asemakaavan mukaisesti rakennetut Munkkiniemen monikerroksiset asuintalot. Toinen suomalaisen rivitaloasumisen varhainen muoto ovat työväestölle rakennetut puiset, kunnalliset rivitalot. Asumisen sosiaalipoliittiset yhteydet ymmärrettiin jo varhain. Päätin lisätä esimerkiksi Viinikan rivitalot tulevien Tampere-kävelyiden ohjelmaa. Eräänlaisia rivitaloja ovat myös Lapinlahden Sadan markan villat Helsingissä. Kirjassa kuvataan myös monia toteutumattomia suunnitelmia. Minulle oli uutta, että esimerkiksi Alppiharjuun ja Vallilaan oli suunniteltu rivitaloja.
Sotien välisenä aikana suunniteltiin paljon työpaikkoja ympäröiviä asuinalueita, joihin rakennettiin myös rivitaloja. Taloja rakennettiin niin sairaaloiden kuin teollisuudenkin työntekijöille. Aikana, joilloin liikkuminen ei ollut helppoa, työpaikkojen ympärille ryhmittyvät asunnot olivat käytännöllinen ratkaisu. Alueet olivat moderneja, mutta heijastivat sosiaalisia eroja. Niistä arkkitehtuuriltaan kuuluisin on Alvar Aallon suunnittelema Sunilan funkis alue Kotkassa. Siellä johtajat asuivat omakotitaloissa, keskijohto kaksikerroksisissa rivitaloissa ja työläiset matalissa kerrostaloissa. Järjestys alleviivasi rivitalojen keskiluokkaista luonnetta.
Sodan jälkeen oli asuntopula. Puutteeseen pyrittiin vastaamaan mm. tyyppitaloilla ja talotehtailla. Suomalaisia tyyppitaloja vietiin jopa ulkomaille. Tuotanto keskittyi pientaloihin, mutta puuelementeistä tehtiin myös rivitaloja. Niistä ensimmäiset rakennettiin Helsingin Herttoniemeen. Vielä 1950-luvullakin rakennettiin laajoja työlaisalueita tehtaiden ja sairaaloiden henkilökunnalle. Yksi merkittävimmistä alueista oli norjalaisen mallin mukaan rakennettu rivitaloalue Kankaanpäähän. Se oli tarkoitettu varuskunnan työntekijöille. Työpaikkojen ympärille rakennetut alueet kertovat monella tavalla maan muutoksista. Esimerkiksi Pirttikosken asuinalue lähellä Kemijärveä on nykyisin asumaton, vaikka aikanaan arvostetut rivitalot olivat Alvar Aallon toimiston suunnittelemia. Asunnot rakennettiin voimalan työntekijöille. Automatisointi teki työntekijät tarpeettomaksi eikä kaukainen alue muuten houkutellut asukkaita. Ajan muutos näkyy kirjassa monella muullakin tavoin. Esimerkiksi opettajien asuntoihin saatettiin vielä 50-luvulla suunnitella apulaisenhuone.
Kirjan viimeiset luvut on omistettu kasvavalle Helsingille. Sodanjälkeinen alueliitos kasvatti Helsingin alueen moninkertaiseksi ja uusille alueille kaavoitettiin lähiöitä. Etenkin Herttoniemen, Lauttasaaren, Munkkivuoren ja Maunulan rivitaloalueet ovat kuuluisia ja laajoja. Väljyydessään nyt hyvin arvokkaita asuinalueita. Merkittävä asumisen edistäjä oli Väestöliiton omistama Asuntosäätiö, Se edesauttoi uusien puutarhakaupunkien syntyä Espoon Tapiolaan, Jyväskylään ja Rovaniemelle. Näillä alueilla rivitaloilla oli oma erityinen paikkansa. Ne olivat osa vaurastuvan Suomen tarinaa.
Riitta Nikulan kirja on hyvin rakennettu. Se on paitsi tarina asumisen historiasta, myös kertomus Suomesta. Asuminen liittyy yhteiskunnan muutoksiin. Sen ihanteisiin vaikuttavat myös kansainväliset virtaukset. Tämän kirja antoi uusia näkökulmia sunnuntaikävelyille.
Nikula, Riitta
Suomalainen rivitalo ; työväenasunnosta keskiluokan unelmaksi
SKS, 2014