tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kulttuurihistoriallinen matka apostoli Jaakobin haudalle

”Tie se on vaivan arvoinen”

Santiago de Compostelan tiestä on julkaistu suomeksikin lukuisia kirjoja. Silloin kun etsitään tietoa pyhiinvaelluksesta ja sen historiallisesta taustausta eikä käytännön vaellusvinkkejä, paras opas on alun perin ruotsiksi ilmestynyt Santiago de Compostela – matka  apostoli Jaakobin haudalle, jonka on kirjoittanut Carl Jacob Gardberg. Pienuudestaan (123 s.) huolimatta kirja esittelee perinpohjaisesti Jaakontien historiaa ja yhdistää sen eurooppalaiseen ja suomalaiseen kristilliseen historiaan. Kirja siteeraa  Olaus Magnusta, joka 1535 kirjoitti, että ”mitkään vuoret eivät ole Pohjolan ihmisille tutumpia kuin Espanjan vuoret”. Kommentti kertoo siitä, kuinka paljon keskiajan pohjois-Euroopasta Santiagoon matkustettiin.  Kirja on kuitenkin myös matkaopas nykyajan vaeltajalle.  Sen reittikuvaus tarjoaa vaikka lyhyen kertauksen reitin nähtävyyksiin. Kirjan ehtii käydä vielä uudelleen läpi vaikka juuri matkaa edeltävänä päivänä. Kirja on muistutus siitä, että yleisimmin kuljettu osuus Espanjan rajalta Santiago de Compostelaan on vain osa perinteistä ranskalaista tietä.  Vaellustien neljä vaihtoehtoista Ranskan läpi kulkevaa alkuosaa, tarjoavat kulkijalle yhtä mielenkiintoisia näkymiä kuin espanjalainenkin osuus. Kirjoittaja myös oikaisee yleisen virhekäsityksen, jonka mukaan Shell-yhtiön tunnus olisi johdettu pyhiinvaeltajien simpukasta.  


Carl Jacob Gardberg
Santiago de Compostela : matka apostoli Jaakobin haudalle
Schildts, 2001

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Minä, Grünewald - alttaritaulu ja sen tekijä

Paavo Rintalan romaanin Minä, Grünewald lisäsin mieleni lukulistalle jo kirjan ilmestymisvuonna. Aikaa on kulunut 26 vuotta ja viimeinkin sen aika tuli. Asiaa ajankohtaisti kuulemani Hannu-Pekka Björkmanin esitelmä, jossa hän kertoi kirjan päähenkilön Matthias Grünewaldin maalaamasta alttaritaulusta. Seuraavien vuosien lukulistalle voinkin nyt lisätä Björkmanin esseekokoelman Kadonneet askeleet, johon esitelmä perustui.

Vuosista huolimatta Minä, Grünewald ei ole romaanina vanhentunut. Kirja kertoo taiteilijasta, joka oli välillä niin kadonnut historian hämärään, että tutkijatkin ovat olleet erimielisiä jopa hänen nimestään ja elinvuosistaan. Vallitsee kuitenkin jonkinlainen yhteisymmärrys siitä, että 1500-luvun Saksassa eli taiteilija, jolta jäänyt jäljelle parikymmentä pääosin kirkollista maalausta. Niistä merkittävin Isenheimin luostarikirkon alttarikokonaisuus. Rintala kirjoittaa kuvitteellisen taiteilijaelämäkerran taiteilijasta, joka eli uskonpuhdistuksen aikaa, Euroopan historian taitekohdassa.



Kirja on tietokirjamainen, se alkaa pitkällä johdannolla, jota ainakin minä luin hitaasti. Rintala kertoo kirjan taustoista ja tavoitteista, tekstiä katkovat erikieliset sitaatit, kerronta kulkee välillä ensimmäisen pääsiäisen Jerusalemissa, välillä 1940-luvun Oulussa. Kirjastotäti minussa iloitsi, kun Rintala kertoi ensimmäisistä tutustumisistaan Matthias Grünewaldiin ja muihin 1500-luvun taiteilijoihin. Nuori mies vietti vapaa-aikaansa Oulun kaupunginkirjaston käsikirjastossa katsellen vanhoja taidekirjoja. Siitä lähti innostus, joka jatkui koko elämän. Kun varsinainen juoni alkaa ja itse taiteilija alkaa kertoa tarinaansa, lukija uppoaa kiehtovan aikakauden ilmiöihin.

Kirja kertoo taiteilijasta, joka piti itseään käsityöläisenä. Ei vielä ollut taiteilijamyyttien ja boheemitaiteilijoiden aika. Hänen päätyönsä oli ristiinnaulitun kuva, jota oma aikakausi ei ymmärtänyt. Se ei ollut seesteinen ja harras vaan näytti märkiviä haavoja ja ristillä riippumisen venyttämiä jäseniä. ”Noinko sairaaksi ja kurjaksi ihmiskunnan on tultava, Sisilian ylimys sanoi - Pitääkö meidän nähdä hänen tuollaisena.”Alttaritaulu oli tarkoitettu Pyhän Antoniuksen luostarisairaalan kirkkoon. Se oli niitä varten, jotka sairastivat Pyhän Antoniuksen tulta, ergotismia. Tuskallinen  tauti aiheutti kouristuksia ja kuolioita. Tauti tappoi ja vammautti vuosisatojen ajan, kunnes sen aiheuttajaksi osoitettiin torajyväaltistus. Taudin oireet näkyvät myös ristiinnaulitun ruumiissa.

Päähenkilö ja hänen asiakkaansa edustavat katolista kirkkoa ja vallitsevaa järjestystä, mutta kirjassa seurataan uskonnollisen tilanteen rajuja muutoksia, enteillään koko Euroopan muovautumista uudelleen. Uskonpuhdistus nousee eikä  kirja ei piirrä ihanteellista kuvaa tohtoriksi tai paksuksi hanheksikin kutsutusta Lutherista. Päähenkilö pääsee taiteilijana todistamaan keisarin valintaan liittyvää valitsijakokousta sekä sekä kuulemaan Lutheria Wormsin valtiopäivillä, mutta häntä ei kiinnosta keisarin persoona ja uskonpuhdistuskin vain siksi että kokee sen vähentävän neitsyt Mariaa esittävien maalausten tarvetta ja merkitystä.Voimakkaammin kirja ottaa kantaa nousevaan antisemitismiin ja juutalaisten aseman huononemiseen. Ghettoja poltetaan, yhteisön torjunta tuhoaa päähenkilön juutalaistaustaisen vaimon. "Anna [vaimo] ja minä saimme huomata ilmaston muuttuneen.” Koskettava ennusmerkki on täydellinen auringonpimennys, jonka Grünewald koki vuonna 1502 puolalaisessa kylässä. Vuosisatoja myöhemmin kylä sai saksalaisen nimen Auschwitz.  Auringonpimennyksen mustuudesta tulee ristiinnaulitsemiskuvan taustaväri. Auschwitzin taivaasta tulee kuva maailmasta, jossa Jumala on kuollut.


Paavo Rintala
Minä, Grünewald
Otava, 1990

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla - historiaa


Eivät suomalaiset nyt ole ensimmäistä kertaa osa suurta eurooppalaista yhteisöä. Keskiajalla suomalaiset olivat katolisia ja yhtenäinen katolinen maailma ulottui Suomesta Espanjaan asti. Tuon yhtenäisen alueen sisällä myös matkusteltiin. Elantoon ja sotiin liittyvien matkojen lisäksi keskiajan ihmiset matkustivat uskonnollisista syistä, tekivät pyhiinvaelluksia. Tavoitteena oli usein halu kunnioittaa pyhimystä, anoa apua, kiittää saadusta avusta tai vain nähdä kuuluisat pyhäinjäännökset. Matkojen lisämotiiveina saattoi olla myös seikkailunhalu tai kiinnostus kaukaisia maita kohtaan.  Näistä matkoista Suomalaisen kirjallisuuden seuran julkaisema kansantajuinen artikkelikokoelma kertoo ansiokkaasti. Siinä teologit, historioitsijat ja kansanperinteen tutkijat kuvaavat pyhiinvaelluksiin liittyviä ilmiöitä eri näkökulmista. Kirjassa kuvataan sekä Suomessa tehtyjä pyhiinvaelluksia, niihin liittyviä kirkkoja ja ilmiöitä että suomalaisten matkoja ulkomailla.  Yleisten ilmiöiden ohessa kirja kuvaa myös pyhiinvaelluksen suomalaisia erityispiirteitä. Kirja on hienosti kuvitettu ja tyylikäs.

Pyhiinvaellukset koskettivat koko yhteiskuntaa. Useimmat tekivät elämänsä aikana ainakin lyhyen matkan pyhäinjäännösten luo. Vaellusten ansiosta syntyi paitsi uskonnollista kirjallisuutta ja taidetta myös kauppaa sekä kansainvälisiä yhteyksiä. Vaikuttavaa on tajuta, että keskiajalla esimerkiksi kolmanneksi suosituinta pyhiinvaelluskohdetta Santiago de Compostelaa kohti saattoi vuodessa kulkea 100 000- 200 000 ihmistä. Suhteutettuna keskiajan Euroopan asukaslukuun, määrä on valtava. Suomalaisten suosimia kohteita olivat erityisesti Pyhän Olavin Nidaros (Trondheim) ja Pyhän Birgitan Vadstena.  Kauemmaksikin toki kuljettiin. Koskettavaa oli kuulla kielitaidottomasta suomalaisesta, joka 1350 vaelsi Roomaan tajutakseen, ettei kaupungista löydy ketään, joka voisi ottaa vastaan hänen suomenkielisen synnintunnustuksensa.  Yleensä tavalliset suomalaiset pyhiinvaeltajat kuitenkin hukkuvat historiaan, lähteet kertovat kyllä suomalaisten pappien matkoista, maallikoista merkintöjä on varsin vähän.

Uskonpuhdistus tietysti hiljensi pyhiinvaellukset ja lopetti pyhimyskultin, mutta pyhimyksillä oli paikkansa myös puhdistetussa kirkossa. Suomessa etenkin oma pyhimys, piispa Henrik, säilytti asemansa uskonpuhdistuksen jälkeenkin. Täällä ei ilmeisesti ollut tarvetta katkaista vanhaa perinnettä yhtä jyrkästi kuin etelämpänä. Kirja kertoo myös minulle aiemmin tuntemattomasta uhrikirkkoperinteestä, joka Suomessa syntyi uskonpuhdistuksen jälkeen eräänlaiseksi pyhimyskultin korvaajaksi.

Kirja on katsaus suomalaisen kristillisyyden kerrostumiin. Täällä on oltu osa eurooppalaista kristillistä maailmaa jo tuhat vuotta.  Se, että me nykyiset pyhiinvaellusturistit etsimme vuosituhantisia reittejä, vaikka usko pyhäinjäännöksiin on hiipunut osoittaa, että pyhiinvaellus itsessään on jotain ihmiselle luontevaa ja merkityksellistä.



Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla : kun maailma aukeni
toimittaneet Sari Katajala-Peltomaa, Kristian Krötzl, Marjo Meriluoto-Jaakkola
Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2015