Tulisielut : tarina Ulrike Meinhofista, Andreas Baaderista ja Joschka Fischeristä

Andreas Baader, Ulrike Meinhof ja Joschka Fischer olivat aktiivisesti mukan vuoden 1968 Saksan yhteiskunnallisessa kuohunnassa. He halusivat rakentaa tasa-arvoisemman Saksan ja häätää natsismin haamut sen valtarakenteista He marssivat Vietnamin sotaa ja mediaimperiumeja vastaan, vaativat oikeutta päivähoitoon ja asuivat kommuuneissa. Baader ja Meinhof ajautuivat jo parin vuoden jälkeen yhteiskunnan ulkopuolelle, perustivat terrorijärjestö Punaisen Armeijakunnan (RAF) ja päätyivät lopulta itsemurhiin vankilassa. Joschka Fischeristä tuli Euroopan ensimmäinen vihreä ulkoministeri, joka kulki pitkän tien kapinallisesta vallankäyttäjäksi. Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan tavoin tämä 60-luvun radikaali oli 2000-luvun alussa valtansa huipulla.  

Katriina Lehto-Bleckert on Saksan historian ja terrorismin tuntija, joka on kirjoittanut väitöskirjansa Ulrike Meinhofista. Hänen kirjansa  Tulisielut on kuvaus 60-luvun radikalismista ja 70-terrorismista sekä ihmisistä liikkeiden sisällä. Kirja esittelee 1934 syntyneen Ulrike Meinhofin voimakkaana ja aatteellisena naisena, joka terroristiksi tuomittunakin halusi toimia oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen maailman puolesta. Hän oli noussut ydinaseita vastustavan opiskelijaliikkeen johtoon jo vuonna 1958. 1960-luvulla hän oli tunnettu toimittaja ja yhteiskunnallinen keskustelija, joka eli vaurasta ja porvarillista elämää vuoteen 1967 asti, jolloin hän erosi kustantajamiehestään ja muutti Länsi-Berliiniin.  Andreas Baader ja Joschka Fischer tulivat opiskelijaliikkeeseen ulkopuolisinä. He ilmensivät muutosta myös siinä, että kykenivät nousemaan johtoasemiin ilman akateemisia opintojakin. Kirjassa Ulrike Meinhof esitellään vasemmistoradikalismin sydämenä. Joschka Fischer taas Ulrike Meinhofin lahjakkaana ja ahkerana opetuslapsena, joka kuitenkin päätyi toteuttamaan nuoruutensa unelmia perinteisen politiikan keinoin. Näiden kahden välissä Andreas Baader jää epämääräiseksi hahmoksi, jonka persoonaa kirjoittaja turhaan yrittää psykologisoida. Meinhof ja Fischer näyttävät tahtoihmisiltä, Baader näyttää ajautuvan eteenpäin mielihalujensa mukaan kunnes on tilanteessa, josta ei voi perääntyä.

Mutta kirja ei keskity vain päähenkilöihin vaan käsittelee 60-luvulta alkanutta radikalismia osana Saksan yhteiskuntakehitystä. Se muistuttaa siitä, että Saksan liittotasavalta oli tuolloin erittäin hierarkinen ja konservatiivinen maa, jossa mielenosoittajatkin pukeutuivat pukuun ja solmioon ja jossa naisen paikka oli pääasiassa kotona. Toinen maailmansota oli vielä läheistä historiaa ja monet natsiajan virkamiehet ja vaikuttajat toimivat yhteiskunnassa. Kommunismin pelko tuntui kaikkialla. Saksan virkakoneisto ja poliisivoimat torjuivat kommunistisena pitämäänsä radikaaliliiketta väkivaltaisesti. Jo vuonna 1967 mielenosoittaja kuoli Persian shaahin vastaisessa mielenosoituiksessa, seuraavana vuonna mielenosoittajat jo vastasivat väkivaltaan väkivallalla. Provokatiivisista toimista rangaistiin ankariin rangaistuksiin ja Punaisen armeijakunnan jäseniä etsittiin kuin villin lännen lainsuojattomia. Vuosikymmenien jälkeen on myönnetty, että yhteiskunnan toimenpiteet olivat kohtuuttoman ankaria. Ne marginalisoivat ja radikalisoivat vastustamiaan radikaaleja ja ajoivat heidät tilanteeseen, josta ei voinut enää peräytyä.

Tulisielut on hyvä historian kertauskirja etenkin minun ikäiselleni lukijalle, joka muistaa 1970-luvun uutislähetyksissä esitellyt terroristien kuvat ja nimet, mutta jolle tapahtumat saattoivat jäädä kovin hämäriksi. Vaikka kirjassa seurataankin tapahtumia eri ihmisten näkökulmasta, tapahtumien jäsentyvät hyvin toisiinsa ja muodostavat kokonaisuuden. Nuoremmille lukijoille kirja voi olla kurkistus kokonaan toisenlaiseen maailmaan. Lukijan on hyvä pitää mielessään, että Saksan ulkopuolellakin maailma on kahtia jakautunut. Kirja antaa myös aiheellisen varoituksen siitä, kuinka nopeasti tilanteet voivat eskaloitua. Kirjassa oli myös mielenkiintoisia yksityiskohtia kuten tieto siitä, Joschka Fischer oli 1970-luvulla ihaillut tapaa, jolla islamilainen vallankumous toteutettiin Iranissa ja että hän elätti itseään vuosia taksia ajamalla.

Lehto-Bleckert, Katriina
Tulisielut : tarina Ulrike Meinhofista, Andreas Baaderista ja Joschka Fischeristä
Into-kustannus, 2021

Tulirinta - taiteilijan poika

Anna Kortelainen on taidehistorioitsija, joka on perehtynyt myös Helsingin historiaan, sota-ajan mielialoihin ja Tampereen Sara Hildeniin sekä oman sukunsa karjalaiseen historiaan. Vahvimmillaan hän on kuitenkin 1800-luvun ilmiöissä ja Suomen kultakauden taiteilijoissa. Hän on kirjoittanut niin tavarataloista kuin naisellisesta hysteriastakin. Jo vuonna 2002 ilmestynyt Virginie oli kauno kirjallisuutta lähenevä taidehistoriallinen salapoliisiteos, joka jäljitti Albert Edelfeltin ranskalaisen rakastajattaren tarinaa. Salaperäistä naista jäljittäessään hän hän tuli avanneeksi 1800-luvun Ranskan taidepiirien elämäntapaa ja aikakauden ilmiöitä. Samalla kirja oli kuvaus historian tutkimusprosessista. Kirja oli ensimmäisiä suomalaisia hybridikirjoja, tietokirjoja, jotka sisältävät myös omaelämäkerrallisia osioita ja fiktiota ja jotka eivät tyyliltään jää jälkeen parhaasta kaunokirjallisuudesta.  Edelfelttien suvusta Kortelainen kirjoittanut myöhemminkin. Tänä syksynä ilmestynyt Tulirinta on romaaniksi luokiteltu kuvaus taiteilijan ainoasta avioliitossa syntyneestä pojasta, nuorena kuolleesta Erik Edelfeltistä. Vaikka kirja on fiktio, kirjailija esittelee lähteensä eli ne vähät faktat, jotka Erik Edelfeltustä on jäljellä. Lukijalla on mahdollisuus epäillä, mutta tarina on vakuuttavasti rakennettu. Erikin tarina enteilee 1900-luvun suuria mullistuksia niin Suomessa kuin Euroopassakin.

Nuorena kuollut Erik  oli aatelissukunsa viimeinen, joka tunsi sukuhistorian velvoitteet vaikka ei uskonutkaan aatelisten etuoikeuksien pönkittämään maailmaan. Suuri yleisö muistaa hänen herkästä pienen pojan muotokuvasta. Kuuluisan miehen pojan osa ei koskaan ole helppo, Erik helpotti osaansa sanoutumalla irti taiteesta ja suuntautumalla tieteisiin ja toimintaan, joissa hän ei joutunut kilpailemaan isänsä kanssa. Perhe-elämä ei ollut helppoa, taiteilijaisä oli harvoin kotona ja jäi vieraaksi. Tämä omistautui paitsi taiteelleen ja ystävilleen, myös muille naisille. Äiti purki katkeruuttaan paitsi mieheensä myös ainoaan poikaansa. Erik sairasti nuoresta asti tuberkuloosia ja vietti pitkiä jaksoja sairaaloissa ja parantoloissa. Mutta kirjan nimi ei viittaa vain kipeäään rintaan vaan myös tulisiin aatteisiin, jotka innostivat sortokauden nuoria. Kun isä oli maalannut tsaarin muotokuvan ja ollut hovissa arvostettu vieras, poika oli valmis vastustamaan venäläistä sortovaltaa vaikka asein. Nuori sukupolvi halveksi vanhan sukupolven periaatteettomuutta. Kirjan tarina liikkuu vuorotellen kahdessa eri aikatasossa. Aikaisemmassa nuori Erik toimii ystävineen Helsingissä ja kokee isänsä kuoleman. Myöhemmässä aikatasossa nuori mies opiskelee Ranskassa sielutieteitä.  Samalla hän tutustuu samalla taisteluun Euroopan viiniviljelmiä uhannutta kirvaa vastaan ja häviää oman taistelunsa tuberkuloosia vastaan. Erikin lyhyeen elämään sisältyy salaisuus, johon vihjataan pitkin matkaa ja joka lopulta paljastuu. 

Kirjan rakenne toimii hyvin. Tekstiin on upotettu kiinnostavia tietoja ja mielenkiintoisia näkemyksiä. Ainakin minä olin unohtanut, että taiteilija Edelfeltin isä oli Ruotsista saapunut arkkitehti, joka suunnitteli ensimmäisen Helsingin rautatieaseman. Kirja tutustuttaa myös psykologian historiaan kuten nuorena kuolleeseen Hjalmar Neiglickiin. Myös Albert Edelfeltistä tietysti puhutaan paljon. Minulle uutta oli Albert Edellfeltin vahva antisemitismi. Tämä asenne periytyi myös Erikille, vaikka isän ja pojan välillä muuten olikin vahvoja aatteellisia eroja. Kirjassa on myös viittaus Kristus ja Mataleena -teokseen. Viittaus ei liity aatteisiin vaan nuoren miehen fantasioihin. Kirjan luettuani en voi enää katsella taulua samalla tavalla kuin ennen.  

Kirjan sävy on alusta asti traaginen. Lukija tietää, että päähenkilö kuolee nuorena ja odottaa koko ajan salaisuuksien paljastuvan sitä ennen. Kirjassa puhutaan kuolemasta ja sukupolvien kyvyttömyydestä ymmärtää toisiaan, mutta myös nuoruuden kiihkeydestä ja sen jättämistä jäljistä. Erik toimi helsinkiläispoikien Verikoirat-ryhmässä, joka oli osa aktiivista sortotoimien vastustusta. Olivatko suomalaiset itsenäisyystaistelijat terroristeja? Kun kirja puhuu vastarinnasta,  se viittaa myös tämän päivän taisteluihin. Kaikkina aikoina nuoret miehet ovat olleet valmiita toimiin, jotka jättävät jäljet loppuelämäksi. On se sitten pitkä tai lyhyt kuten Erikin.

Kortelainen, Anna
Tulirinta - romaani Erik Edelfeltistä
Tammi, 2020

Kiivaat : romaani rakkaudesta ja vastarinnasta

Terhi Rannela on mielenkiintoinen kirjailija. Hän avaa kirjoittamisprosessiaan blogeissaan ja työpäiväkirjassaan. Blogin mukaan tänä vuonna ilmestynyt Kiivaat on syntynyt parin vuoden takaisen Frau-romaanin tausta-aineistosta. Frau kertoi SS-kenraali Reinhardt Heydrichin murhaan johtaneesta salaliitosta Prahassa vuonna 1942 sekä Heydrichin vaimosta Linasta. Romaanit liikkuvat samassa ajassa. Kiivaat sijoittuu jatkosodan aikaiselle Tampereelle. Se kertoo vasemmistolaisista nuorista, jotka nousivat vastustamaan Suomen yhteistyötä natsi-Saksan kanssa. Kirjaan on jäänyt  linkki Frau-romaaniin. Kun tamperelaiset nuoret harjoittelevat ampumista, he käyttävät Heydrichin kuvaa maalitaulunaan. Myös attentaatti mainitaan kirjassa.

Frau-romaanin tavoin myös Kiivaat perustuu todellisiin historiallisiin tapahtumiin. Tampereella toimi jatkosodan aikana aktiivinen ryhmä, joka teki terrori-iskuja sotateollisuutta palveleviin tehtaisiin ja rautateille. Tämän toiminnan kuuluisin kuvaus on Hannu Salaman romaani Siinä näkijä missä tekijä. Rannelan romaanin henkilöt ovat kuitenkin fiktiivisiä vaikka tausta onkin historiassa. Kuten Frau-romaani myös Kiivaat sisältää kaksi aikatasoa. Sodanaikaisia tapahtumia tarkastellaan välillä vuoden 1955 näkökulmasta. Myöhempi aikataso on kirjoitettu kirjeen muotoon. Kirjan päähenkilö, nuori nainen, kirjoittaa kirjettä ensirakkautensa vaimolle.

Tietokirjamaisuutta kirjaan tuo lopussa oleva lähdeluettelo. Se tarjoaa hyvän lukulistan kaikille aiheesta kiinnostuneille. Salaman romaanin ohella sen mielenkiintoisimpia nimiä on amerikkalaisen Upton Sinclairin romaani Taistelu Madridista, joka on suomennettu 1937. Tähän Espanjan sisällissodasta kertovaan romaaniin kirjassa viitataan usein. Kirja innostaa aikansa vasemmistolaisnuoria paitsi aatteen myös erotiikan tielle.

Kirja yhdistää sodanaikaisen vasemmistolaisen liikehdinnän kansalaissodan aikaan. Samalla se on aikakausikuvaus. Se kuvaa sodanaikaisen Tampereen pommituksia, elintarvikepulaa ja asukkaiden  mielialaa yhtä hyvin kuin katuja ja taloja. Kirjailija tuntee kotikaupunkinsa. Pääpaino kirjojassa on kuitenkin nuorten ryhmässä ja sen toiminnassa. Nuorten aktivismissa on aatteellisuutta ja ehdottomuutta, joka muistuttaa lukijoita tämän päivän ilmastoaktiiveista. Aatteiden rinnalle nousevat  kuitenkin yleisinhimilliset tunteet, rakkaus ja perhesiteet. Aktiivien ryhmä hajosi ja yhteistyön muistoa jäyti tieto petturista, joka kavalsi oman ryhmänsä poliisille. Mutta oliko asia sittenkään niin yksinkertainen? Oliko selvää, kuka ryhmän oli kavaltanut ja miksi? Sodanaikainen salaisen toiminnan aika oli niin intensiivistä, että rauhan aika vaikutti tyhjältä ja tapahtumaköyhältä. Mutta elämä oli kuitenkin elettävä.

Rannela, Terhi
Kiivaat: romaani rakkaudesta ja vastarinnasta
Karisto, 2019

P.S. On erityisen hienoa, että kirja on omistettu Celia-äänikirjapalvelulle, jonka ansiosta kirjailijan setä ja lukemattomat muut ovat saaneet kuunnella "satoja ja taas satoja kirjoja"..

Petsamo - islantilaisten sota-aikaa

Arnaldur Indriᵭason jatkaa sodanaikaisen Islannin elämää kuvaavaa sarjaansa. Petsamo-kirja on sarjan kolmas. Kirjoissa puhutaan Islantiin asettuneista liittoutuneiden miehitysjoukoista, briteistä ja amerikkalaisista. Ainakin miehityssotilaiden ja islantilaisten naisten väliset suhteet ovat olleet ilmeisen vaikea asia. Edellisen Saksalainen talo -kirjan tapaan tässäkin kirjassa viitataan myös islantilaiseen natsismiin. Toisin kuin virallisesti sotaa käyneissä maissa, Islannissa ei ole ollut tarpeen irtisanoutua natsismin perinnössä. Dekkarisarjassa käsitellään näitä vaiettuja historian kipupisteitä.

Kuten kirjan nimestä voi päätellä, Petsamo-kirja sivuaa myös Suomea.  Vuonna 1940  Islanti saa luvan hakea muissa Pohjoismaissa asuvat kansalaisensa sodan jaloista kotiin. Turvallisin reitti, jota pitkin kotiin kulkee silloin välirauhan aikaa elävän Suomen aina jäättömän Petsamon sataman kautta. Esja-laiva noutaa Petsamoon kerääntyneet islantilaiset meren vaarojen halki kotiin. Kirjailija osaa rakentaa uskottavan ajankuvan. Lukija saa katsella toisen maailmansodan pelottavaa aikaa Reykjavikin näkökulmasta. Saksalaismiehitys oli katkaissut suhteet entiseen emämaahan Tanskaan, elämä laitakaupungilla on ankaraa ja köyhää, suhde liittoutuneiden sotilaisiin on ristiriitainen.

Kirjassa selvitellään kahta erillistä rikosta. Amerikkalaisten sotilaiden suosiman kapakan läheltä löydetään raa'asti pahoinpidelty mies sotilaan univormussa. Merestä nostetaan hukkunut, jonka kuolemaa pidetään itsemurhana, kunnes lääketieteelliset tutkimukset todistavat muuta. Kirjan edetessä viittauksia muihinkin rikoksiin löytyy. Rikoksia limittäin tutkivat poliisit sitovat tarinat yhteen. Kerronta toimii. Kirjan juoni ei ole liian monimutkainen, myös päähenkilöiden persoonia on vähän syvennetty. 

Edellisen kirjan tapaan rikoksia ratkovat islantilaispoliisi Flóvent ja Kanadasta saapunut lännenislantilainen Thorson. Miesten keskinäiset välit lämpenevät ja lähenevät yhteistyön jatkuessa. He tuntevat toisiaan kohtaan tunteita, joille eivät ainakaan aluksi löydä edes sanoja, vaikka homoseksuaalisuus ei poliiseille tietenkään ollut tuntematonta. Miesten väliset suhteet liittyvät myös tämän kirjan rikoksiin. Virallisesta paheksunnasta huolimatta ainakin köyhissä Reykjavikin kortteleissa suhtauduttiin varsin mutkattomasta "miesrakastajiin". 

Kirjailija ja kääntäjä Tapio Koivukari osaa asiansa. Kirjan käännös on hyvä. Kirjan kieli on verkkaista ja selkeää. Tarinat kulkevat rauhallisesti eikä edes liikkuminen eri aikatasoissa hankaloita tapahtumien seuraamista.


Arnaldur Indriᵭason
Petsamo
islannin kielestä suomentanut Tapio Koivukari
Blue Moon, 2018

Vegetaristi - romaani Etelä-Koreasta

Korealaisen Han Kangin kirja Vegetaristi voitti taannoin käännöskirjojen Booker-palkinnon ja nousi bestselleriksi monessa maassa. Nyt kirja on käännetty myös suomeksi, kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen. Kiihkeätempoinen kirja on esimerkki vaikuttavasta kirjasta, jonka voi lukea ja tulkita monella tavoin. Se kertoo nuoresta korealaisesta aviovaimosta Yeong-hyesta, joka pelottavan unen seurauksena lopettaa paitsi lihansyönnin myös seksin ja haluaa lopulta muuttua puuksi. Aviomies turhautuu tilanteeseen ja kääntyy appivanhempien puoleen. Etenkin perheen Vietnamin sodassa traumatisoitunut isä raivostuu asiasta suhteettomasti, mikä johtaa väkivaltaan ja lopulta koko perheen hajoamiseen.

Tarinalla on kolme eri kertojaa: naisen aviomies, kälyään kohtaan himoa tunteva sisaren mies ja sisar itse. Päähenkilö Yeong-hye ei itse pääse omaa tarinaansa kertomaan. Eräällä tavalla kirjan tarina tuo mieleen Elsa Beskowin sadun Prinsessa Sinilei ja hänen veljensä. Tuossa sadussa taikajuomaa nauttinut prinsessa kieltäytyy elämästä metsästävän ja lihaa syövän unelmaprinssin puolisona ja muuttuu lopulta haapapuuksi. Sitäkin tarinaa kertoo ulkopuolinen, prinsessan pikkuveli.

Kirjan kannen mainostekstit kertovat hurjasta ja hämmästyttävästä lukukokemuksesta. Näin varmasti on. Yhtä hyvin voisi sanoa, että ainakin tietyiltä osin lukukokemus on vastenmielinen ja raastava. Kirja sisältää väkivaltaisia kohtauksia, joissa lihasta kieltäytyvää ja sittemmin anoreksiaan sairastuvaa päähenkilöä syötetään väkisin. Ainakin minä jouduin taistelemaan itseni näiden kohtausten läpi suorastaan fyysistä kipua tuntien. Kirjan keskellä on seesteisempi luku, jossa Yeong-hyenin taiteilijalanko kertoo kälyään kohtaan tuntemastaan eroottisesta pakkomielteestä. Unenomaisessa kohtauksessa viitataan helsinkiläisillekin tuttuun japanilaiseen taiteilijaan Yayoi Kusamaan.

Kirjailija itse kertoo, että Koreassa kirjaa ei lueta tulkintana länsimaisesta sadusta eikä anoreksiasta vaan yhteiskunnnasta. Kirja on päätynyt jopa paikallisen kulttuuriministeriön mustalle listalle, koska se sisältää viittauksia maan vaiettuun lähihistoriaan. Me, jotka olemme tottuneet ajattelemaan Etelä-Koreaa demokratian etuvartiona ja pahan Pohjois-Korean uhanalaisena naapurina, unohdamme että tämäkin maa oli vielä 1980-luvulla sotilaiden hallitsema diktatuuri.  Sen ajan rikoksia ei ole maassa käsitelty, vaikka yhteiskunta onkin vapautunut. Korealaiset löytävät kirjasta viittauksia  kansannousuun, joka tukahdutettiin verisesti vuonna 1980. Muitakin vaiettuja vaiheita maan lähihistoriassa on : Toisen maailmansodan aikaisen japanilaismiehityksen, verisen Korean sodan ja Vietnamin sodan aiheuttamia traumoja ei ole avoimesti käsitelty. Kirjan isän tavoin diktatuurin aikaisesta Etelä-Koreasta lähetettiin Vietnamiin satojatuhansia sotilaita. Siis maasta, joka oli vasta toipumassa miljoonia uhreja vaatineesta Korean sodasta. Lukuisten henkisesti ja ruumiillisesti vammautuneiden miesten tarinaa ei ole virallisesti haluttu kuulla.  Pinnan alla on tukahdutettuja tunteita ja muistoja. 

 

Minulle uskontoon ja korealaiseen mytologiaan liittyvät viittaukset eivät auenneet. Itse kirjan pääteema kasvissyönti liittyy vahvasti Korean vanhaan uskontoon, buddhalaisuuteen. Siitä, onko lihansyöntiin pakottamisessa kyse uskontojen ja maailmankatsomusten välisestä kamppailusta, en osaa sanoa mitään. Kirjan lopussa esiintyvää lintuviittaustakaan en ymmärtänyt. Korean kulttuuri kun on minulle vierasta. Mutta onneksi on kaunokirjallisuus. Se auttaa ymmärtämään, ainakin sen että ymmärtää vielä kovin vähän ja että kaikesta globalisaatiosta huolimatta kulttuurierot eivät ole kadonneet.

Rankka ja monitulkintainen kirja, josta minulle avautui vain pinta. Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Reader, why did I marry him,  Lumiomena, Mitä luimme kerran. Kirjaluotsi ja luultavasti moni muukin.

Han, Kang
Vegetaristi
englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Sari Karhulahti
Gummerus, 2017