Pisara veressä - vanhoja rikoksia, ja rakkauksia

Seppo Jokinen on taas julkaissut uuden komisario Koskinen -kirjan. Tämä kahdessa eri aikatasossa liikkuva kirja poikkeaa edellisistä rakenteensa vuoksi. Tässä kirjassa vanheneva komisario pääsee palaamaan hänen poliisiuransa ensimmäisten vuosien tapahtumiin. Kirja alkaa koukuttavalla lapsinäkökulmassa. Kahdeksanvuotias terävä Urho-poika näkee itsepalvelupesulassa asiakkaan, jonka pyykit jäävät vaivaamaan ja kun hän puhuu näkemästään kavereilleen, syntyy kohu joka saavuttaa jopa Tampereen poliisin.

Pienen Urhon maailmasta hypätään pian suuren Urhon aikaan. Kirjassa on takaumia vuoteen 1986, presidentti Urho Kekkosen hautajaisten aikaan. Tuolloin 30-vuotias järjestyspoliisi Sakari Koskinen joutuu Pyhäjärvelle poliisiveneessä todistamaan ruumislöytöä. Kuollut oli tunnistettu lentopallovalmentajaksi, joka oli ollut vetämässä nuorten maajoukkueleiriä järven rannalla olleessa leirikeskuksessa. Rikos jäi aikanaan selvittämättä, mutta ei unohtunut. Kun rikoksen yksityiskohtiin nyt viitataan uuden rikosromaanin sivuilla, muistot nousevat esiin muillakin kuin komisario Koskisella. Rikos tulee lopulta selvitetyksi, tapahtumien kulku ei ole kaikilta osin uskottava, mutta tarina juoksee mallikkaasti.

Nostalgiset aikamatkat 1980-luvulle eivät liity pelkästään selvitettävään rikokseen. Kirjassa kuvataan myös komisario Koskisen sotkuisia naissuhteita. Komisario tuntuu elävän suorastaan kahden naisen loukussa. Tämänkin asian juuret juontavat 1980-luvulle. Yhtä kauas ulottuu myös työtoveruus lähimpien työtoverien kanssa. Kirjassa summataan Koskisen koko työuraa ja elämää. Eräänlaisen yhteenvedon työstään ja asiakkaistaan komisario Koskinen tekee, kun hän vertaa omaa väkivaltarikosyksikköään talousrikosyksikköön ja toteaa, että hänen "asiakaskuntansa koostui yksinkertaisemmista ihmisistä, epätoivoisista hätiköijistä, joiden tekemisissä ei ollut samaa älykästä laskelmallisuutta kuin talousrikollisilla. Heidän rikoksensa olivat yleensä äkkipikaistuksissa tehtyjä tekoja vailla mitään harkintaa." Kirjoissa tunnetaan myötätuntoa yksinkertaisia reppanoita kohtaan, syyttävä sormi osoitetaan laskelmoivia talousrikollisia ja koronkiskureita kohtaan.

En tiedä, mitä työyhteisökonsultit ajattelevat kirjasarjan työyhteisökuvauksista. Mielenkiintoisia ne ainakin ovat. Poliisien työyhteisö on tiivis ja perustuu luottamukseen. Uutta työntekijää kohtaan osoitetaan epäluuloa. Hänen huumoriaan ei arvosteta ja asiallisetkin kommentit jätetään omaan arvoonsa. Vasta kun uusi työntekijä osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen, hänet otetaan ryhmän jäseneksi. Tässä kirjassa kuvatun työntekijätarinan loppu oli onnellinen, mutta voin hyvinkin kuvitella tilanteita, jossa uusi työntekijä olisi jäänyt pysyvästi yhteisön ulkopuolelle. Yhteisö voi olla armoton.
Pisara veressä on 25. komisario
Koskinen -sarjan kirja


Jokinen, Seppo
Pisara vedessä
Crime Time, 2020

Sää, joka muutti maailmaa - ilmastohistoriaa

Marcus Rosenlund on Svenska Ylen tiedotoimittaja ja tottunut tiedon popularisoija. Hänen kirjansa Sää joka muutti maailmaa - Väder som förändrade världen on suurin vedoin kirjoitettua maailmanhistoriaa. Siinä historian tapahtumia tarkastellaan sään ja säämuutosten valossa. Kirjassa viitataan meneillään olevaan ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen, mutta pääpaino on menneessä.  Menneet tapahtumat ovat varoitus. Kirja todistaa, että ilmastonmuutokset muuttavat ihmisen kulttuuria ja elinoloja. Siksi ilmastonmuutos pitää ottaa tosissaan. Kirjan sävy on kuitenkin optimistinen. Kaikesta huolimatta ihmiskunta voi oppia ja muuttaa käyttäytymistään. Edessä ei häämötä välttämätön tuho.

Kirja liikkui esihistorian ja historian välillä. Alku on dramaattinen. Nykyisen Tanskan rannikolla sijainnut Rungholtin kaupunki tuhoutuu Pohjanmeren myrskyssä ja katoaa kartalta. Myöhemmin kirja tutustuttaa esimerkiksi Grönlannin viikinkiyhdyskuntien elämään. Viikinkien pienet yhdyskunnat selviytyivät satoja vuosia maailmalla suurimmalla saarella. Asukkaat kristillistyivät, rakensivat kirkkoja ja viettivät juhlia. En ollut ymmärtänyt, että yhteisö oli jättänyt myös kirjallisen jäljen. Grönlantilaiset olivat yhteydessä Norjaan, kirjeet kulkivat laivojen välityksellä. Viimeinen säilynyt kirje kertoi tavallisesta elämästä, häiden valmistelusta. Viimeisen viestin jälkeen elämä katosi ilman selitystä.  Vahva kuvaus herättää lukijan mielikuvituksen. Millaisia mahtoivat olla viikinkiyhdyskunnan viimeiset päivät? Välillä kirjassa pohdiskellaan esimerkiksi syitä siihen, että nykyihminen selviytyi, kun muut ihmislajit hävisivät tai tulivuorenpurkausten vaikutusta nälkäkatastrofeihin. Mielenkiintoisia aiheita löytyy.
Kansikuva kustantajan
sivulta

Kirja itsessään jakaa lukijakuntaa. Olen kuullut kommentteja, joiden mukaan kirja on sekava, mikä varmasti tavallaan pitääkin paikkansa. Kirjassa ei kerrota historiallisia tapahtumia aikajärjestyksessä vaan kirjailija toteuttaa eräänlaista tajunnanvirtaa. Kirjassa on myös suuria ja pieniä asioita sekaisin. Kun asioita kerrotaan paljon, myös yksityiskohdissa voi olla pieniä epätarkkuuksia. Jopa minä huomasin pikkuruisen virheen, tosin monessa muussakin yhteydessä toistetun. Välillä on myös epäselvää, onko tarkoitus puhua säästä vai ilmastosta. Minä kuulun kuitenkin niihin lukijoihin, jotka kirja vei mennessään. Aloitin kirjan enkä malttanut lopettaa ennen kuin kirja oli lopussa. Tarinat veivät mennessään.

Rosenlund, Marcus
Sää, joka muutti maailmaa
suomentanut Ulla Lempinen
S & S, 2019

Kuukauden luetuimmat