Sokea hetki - Anna Janssonin Gotlantia

matkustusrajoitusten aikaan on ihanaa lukea kaihoisasti kirjoja paikoista, joihin on joskus voinut matkustaa. Anna Janssonin Sokea hetki on jo toinen Gotlantiin sijoittuvat dekkari peräkkäin. Tässä kirjassa vakiosankari Maria Wernin tiimi kohtaa kaksi mysteeriä, joiden keskipisteenä on  kaunis nainen. Lärbron seurakunnan näyttävä pappi katoaa samana iltana, kun salaperäinen sosiaalityöntekijä murhataan. Liittyvätkö rikokset yhteen? Miten tapauksiin liittyvät papin saamat uhkaukset tai sosiaalityöntekijän väkivaltainen ja mustasukkainen ex-miesystävä? Sosiaalityöntekijän murha on Maria Wernin tiimille erityisen vaikea siksi, että naisen tuore miesystävä oli tiimin jäsen  Jesper Ek, joka on myös vahvin epäilty murhaajaksi.  Jesperin lähimmät työtoverit joutuvat sivuun tutkinnasta ja tässä kirjassa Maria Wernin jääkin nuoren kollegansa Jaritan varjoon. Nuori Jarita yrittää selvitä edellisessä kirjassa kokemastaan raiskauksesta ja pääsee tutkimusryhmään, koska hänen atk-taitojaan tarvitaan. Tässäkin kirjassa puhutaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta, alistamisesta ja hyväksikäytöstä. Kirjan tarinat liittyvät aiempiin romaaneihin, joten tästä kirjasta ei ole hyvä aloittaa tutustumista Anna Janssonin teoksiin. 

Tähänkin tarinaan liittyy Gotlannin historiaa. Kirjassa viitataan Lärbron kirkossa olevaan hautakiveen, jossa on 1200-luvulla eläneen paikallisen mahtimiehen Nicolaus Takstenin nimi. Hautakivi on todellinen ja siihen liittyy paikallisia tarinoita. Muistan käyneeni Lärbron kirkossa, mutta hautakivi ei ole häpeäkseni jäänyt mieleeni. Kirjassa kerrotaan myös kirkkoon johtavasta salaperäisestä käytävästä ja sen lähellä olevasta lähteestä, jossa mystistä äitijumalaa palvovat naiset kokoontuvat. Toisin kuin hautakivellä, näillä naisiin liittyvillä tarinoilla lienee varsin vähän yhteyksiä historiaan. On hienoa, että Anna Jansson liittää dekkareita Gotlannin historiaan. Gotlanti-turistit janoavat etenkin pieniin paikkoihin liittyvää historiaa. Valitettavasti näitä salatieteisiin liittyviä juonenkäänteitä ei ole helppo liittää suoraviivaiseen poliisityöhön. Tämänkin kirjan äitijumalakultti jää kovin keinotekoiseksi ja irralliseksi. 

Toisin kuin Mari Jungstedt, Anna Jansson ei yleensä sääli murhaajiaan eikä yritä ymmärtää heidän tekojensa taustoja. Murhaajat ovat selkeästi pahoja, usein kieroutuneita persoonallisuuksia, joiden ajatus ei kulje samalla tavoin kuin muiden ihmisten. Jansson kuuluu murhamamma Agatha Christien kanssa samaan koulukuntaan. 

Sokea hetki alkaa koukuttavasti, mutta valitettavasti motiivien heikkous ja tarinan sekavuus syövät kiinnostavuutta. Maria Wernin tarinaa tuntevalle kirja on kuitenkin mukava kokemus lähinnä siksi, että tässä kirjassa Marian ja hänen miehensä Björnin avio-onni kukoistaa.

Jansson, Anna
Kansikuva
Sokea hetki
Gummerus, 2019
suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Näen sinut - opiskelijaelämää Gotlannissa

Mari Jungstedtin viimeisin dekkari Näen sinut alkaa Gotlannin sijasta Uppsalasta, vaikka tarinan pääjuoni sijoittuukin toki  Gotlantiin. Tällä kertaa kirjassa liikutaan oikeustieteen opiskelijoiden maailmassa. Kirjasta opin heti, että Uppsalan yliopistolla on kampus Visbyssä. Ja että Uppsalassa on Gotlantilainen Osakunta omine perinteineen. 

Mari Jungstedtille tyypilliseen tapaan kirjassa kulkee taas kaksi erillistä tarinaan. Tällä kertaa tarinat limittyvät toisiinsa vasta aivan lopussa. Itse rikosta selvittävät vakiosankarit Anders Knutas ja hänen rakastettunsa Karin, jotka saavat hyvää taustatukea toimittaja Johan Bergiltä ja hänen kuvaajaltaan Pialta. Uppsalaan sijoittuva sivutarina antaa tarinalle taustaa ja salaperäisyyttä. Tarinoiden yhteys toisiinsa ei ole ilmeinen, mikä lisää kiinnostavuutta.

Kirjan lähtötilanne kuulostaa suomalaisesta tutulta. Neljä nuorta lähtee retkeilemään. Matkakohteen on Lilla Karlsö Gotlannin kupeessa. Neljästä nuoresta kolme kuolee retkellä eikä ainoa eloonjäänyt muista tapahtumista mitään.  Puukotuksen sijasta nämä opiskelijanuoret kuolevat kuitenkin myrkkyyn. Rikostutkinta kohdistuu vahvimmin ainoaan hengissä selvinneeseen opiskelijaan Fridaa. Oliko tarkoitus jättää hänet henkiin? Vai onko hän edelleenkin vaarassa? Vai peräti syyllinen? Rikoksen syytä etsitään lapsuudesta, huumeista ja opiskelijaelämästä. Poliisit eivät kuitenkaan lukitse mitään tutkimuslinjaa ja kehittelevät siksi myös kansainvälispoliittisia selityksiä rikokselle. Venäläisiä tuntuu voivan aina epäillä. Ruotsin saaria ja rannikkoa kiertäneet venäläiset sukellusveneet tuntuvat jättäneen pysyvän jäljen ruotsalaiseen tajuntaan. Mielenkiintoista on, että kirjassa mainitaan myös suomalaisten hyvin tuntema Nord Stream -kaasuputki Gotlannin turvallisuutta heikentävänä hankkeena. Putken suomalaista lobbaria Paavo Lipposta ei sentään mainita. 

Kirja sivuaa ajankohtaista #metoo-tematiikkaa. Parisuhdeteemat ovat kirjassa muutenkin esillä. Kirjan poliisipari Anders ja Karin tuntuu elävän nyt täydellisen onnellista elämänvaihetta. Monien vaiheiden jälkeen he ovat muuttamassa yhteen ja aloittamassa uuden elämän. Oletettavasti heidän tarinansa kuitenkin vielä jatkuu, vaikka kirjailija ilmeisesti onkin kirjoittamassa uutta, Espanjan Aurinkorannikolle sijoittuvaan sarjaa. Ainakin kaikki Gotlannissa vierailleet lukijat toivovat uusia tarinoita eri puolilta Gotlantia.  


Kannen suunnittelu
Sophia Scheutz design

        Jungstedt, Mari
        Näen sinut
        suomentanut Taina Rönkkö
        Otava, 2019

1794 - orjuuden, väkivallan ja julmuuden aika

Komean aatelisen sukunimen omaava kirjailija Niklas Natt och Dag luo 1700-luvun Tukholmaan sijoittuvaa vuosittain etenevää rikoskirjojen sarjaa. Kirjoissa rikoksia selvittelee Ruotsinsalmen taistelussa haavoittunut viinaanmenevä ja kaikin puolin surkeassa kunnossa oleva entinen sotilas Mickel Gardell. Hänen työpareinaan kirjassa toimivat Uppsalassa opiskelleet erilaiset Wingen veljekset. Kirjassa 1793 esiintyi opinnoissaan ja urallaan menestynyt arvostettu Cecil. Kirjassa 1794 esiintyi nuorempi veli Emil, joka oli perheensä mustalammas, epäonnistunut niin opinnoissaan kuin elämässäänkin. Kirjoista on luvassa vielä ainakin kolmas osa, arvatenkin nimeltään 1795.

Aloitin kirjoihin tutustumisen suoraan uudemmasta osasta, mikä oli virhe. Nämä kirjat olisi hyvä lukea järjestyksessä.  Edellisen kirjan tarina ja henkilöt olisi ollut hyvä tuntea. Kirjojen tarinat eivät ole kokonaan erillisiä. Tarinan henkilöiden suhteet kehittyvät, tausta olisi hyvä tuntea. Tätä ei kuitenkaan kirjaa aloittaessaan tajua. Kirjan 100 ensimmäistä sivua kertovat varsinaisen rikostarinan. Tämä tehokas ja koukuttava alku tutustuttaa ruotsalaiseen siirtomaahistoriaan ja vie lukijansa Karibianmerellä olevalle St. Bartholomén saarelle. Kuvaus liittyy viime aikoina heränneeseen keskusteluun Ruotsin orjakauppahistoriasta. Kuvaus orjakaupan todellisuudesta on järkyttävä. Minulle se tuo mieleen Olli Jalosen Taivaanpallo-romaanin. Orjalaivan kauhut kuvataan niin, että lukija voi kuvitella ne kaikilla aisteillaan. Karibialta kirja palaa takaisin Ruotsiin, kertomuksen sävy muuttuu ja tapahtumat keskittyvät Tukholmaan.

Kirjan alun jälkeen sen voima katoaa. Lukija saa seurata 300 sivun verran rikostutkintaa, sivujuonena kulkeva yksinhuoltajaäidin tarinaa, sosiaalipornografisia kuvauksia Tukholman sivukatujen ja yhteiskunnallisten laitosten elämästä ja täydellisestä pahuudesta. Kirjassa on yksinkertaisesti liikaa kauhuja. Kirja kuvaa orpolasten elämää kehruuhuoneessa, Tukholman mielisairaalassa, vankilassa ja syrjäisillä kaduilla. Elämä näyttäytyy kaikin tavoin painajaismaiselta. Kirjan kauhukuvaukset jopa laimentavat alkuosan tehokasta orjakauppakuvausta. Orjakaupan kauhut eivät enää tunnu poikkeuksellisilta, Tukholman huono-osaisimpien elämä ei näyttäydy olennaisesti huonommilta. Kirjassa on sietämätön määrä väkivaltaa. Ainakin minä jätin osan tappelu- ja kidutuskohtauksista lukematta.  Kirjassa kuvataan pahuutta, jolla ei tunnu olevan varsinaista syytä. Mickel Cardellin ja Emil Wingen takaa-ajama rikollinen kuvataan pahuuden ruumiillistumana. Hän kokee seksuaalista nautintoa nähdessään toisten kärsivän, varsinaista selitystä hänen pahuudelleen ei tarjota. 

Kirjailija on perehtynyt aikakauteen ja Tukholman historiaan. Levoton aika poliittisine murhineen ja juonitteluineen vaikuttaa koko ajan tarinan taustalla. Mutta politiikan mädännäisyyskin jää kirjassa väkivallan ja tuhon alle. Tuntuu kuin kirjailija aina välillä unohtaisi, että hänen on tarkoitus puhua myös Kaarle-herttuasta ja tämän korruptoituneesta valtakaudesta.

Mielenkiintoista on se, että kirjailija kiittää erityisesti Kirsi Vainio-Korhosen kirjaa Ujostelemattomat - kätilöiden, synnytysten ja arjen historia. Ehkä sen ansiosta metsässä tapahtunut synnytys ja siinä auttaneen kätilön tarina kuvataan niin kauniisti. Olisikohan viimeinkin aika perehtyä Vainio-Korhosen kehuttuihin kirjoihin?
                                                                                                  
1794 - elävien haudasta

1794 - elävien haudasta, 
kirjoittanut Niklas Dag och Natt,
suomentanut Kari Koski
Johnny Kniga, 2020


                                                                                                    
                                                                   

Morsiusmalja - sosialistista realismia ja valeavioliittoja

Paula Havasteen Saarenmaa-sarja on edennyt jo kolmanteen osaa. Viljan ja Villemin avioliitosta ja elämästä kertovat Pronssitähti ja Vierashuoneet -romaanit saavat nyt seurakseen Morsiusmaljan. Sarja kertoo sodanjälkeisestä ajasta Saarenmaalla. Myös Virossa kyse oli jälleenrakennuksen ajasta. Tuhoavan sodan jälkeen yhteiskuntaan täytyi saada järjestys ja ihmisille elanto. Kun maailmaa rakennettiin vieraan ja väkivaltaisen hallinnon alaisena, jälleenrakennus näyttäytyi toisenlaiselta kuin saman Suomessa, vaikka pula kaikesta olojen vähittäinen rauhoittuminen olikin kaikille maille yhteinen piirre.

Morsiusmaljan henkilöt elävät pelossa. Tarmokas emäntä Vilja varoo paljastamasta nuoruuteensa liittyviä salaisuuksia, lukijalle Viljan tarinaa avataan vähitellen. Hän säikähtää nähdessään mustan auton tai univormun, pelko kyydityksistä ei ole kadonnut. Tässä romaanissa Vilja löytää ystävän, jonka kanssa uskaltaa jakaa kipeitäkin asioita.  Myös Viljan runoilija-aviomies Villemin rooli kasvaa.  Villem on kuvattu lempeäksi ja epäkäytännölliseksi. Osoittautuu, että vaikka Villem ei selviä käytännön töistä tarmokkaan Vilja-vaimonsa tavoin, aviomies on isäntä ja pystyy hoitamaan monet vaativat tilanteet. Villem  on pronssitähdellä palkittu kirjailija, joka saa kiertää puhumassa kolhoosien kulttuuritilaisuuksissa. Hänen kirjoitustyönsä ansiosta perhe saa taloudellisia etuja, mutta menestyksellä on hintansa. Villem joutuu liittymään puolueen jäseneksi ja kirjallisuuden tulee edistää Neuvostoliiton arvoja. Villem saa kirjoittaa niin paljon kuin haluaa, mutta ei mitä haluaa.

Kaikki pelot eivät liity suoraan vallanpitäjiin. Alussa taloon saapuu Tallinnasta nuori nainen. Tämä työskenteli aikaisemmin Tallinnan kulttuurikeskuksessa. Siellä hänet raiskattiin puolueväen juhlissa. Nuori nainen - Aive- on raskaana ja henkisesti täysin traumatisoitunut. Viljan tädin avulla hänet toimitetaan toipumaan ja pois puolue-eliitin silmistä.  Aive pelkää miehiä ja vaikka hän on osaava ja toimelias apulainen, hänen suojelemisensa vaatii kaikilta ponnisteluja. Jatkuvan paljastumisen pelossa elävät myös talon apumiehet Ants ja Arvo, joiden välinen rakkaus on kiellettyä ja uhka turvallisuudelle. Aiven, Arvon ja Antsin tarinat eivät ehkä ole täysin uskottavia, mutta ne osaltaan korostavat pelon ja salailun ilmapiiriä. Kirja päättyy eräänlaiseen kulissiliittoon, joka ehkä omalla tavallaan kuvaa myös neuvostoyhteiskunnan keinotekoisuutta.

Poliittisen vastarinnan kuvauksista ja paheksuttavista rakkaustarinoista huolimatta suuri kirjan sivuista sopisi hyvin Stalinin kauden sosialistisen realismin kirjojen sisällöksi. Kirjassa kuvataan työntekoa, kuvaus Viljan ja hänen apulaisten uurastuksesta on suorastaan ihannoivaa. Sikojen ja lehmien astutukset kuvataan kirjassa yhtä yksityiskohtaisesti kuin synnytykset. Hienoa on se, että tässäkin kirjassa kuvataan myös mehiläisten hoitoa. Kirjassa on kuvaus sekä keväisestä puhdistuslennosta että kesäisestä parvelusta.
Kansikuva kustantajan 
sivulta


Puhtaan maaseudun ja syntisen kaupungin vastakohta näkyy tässäkin kirjassa, vaikka vastakohtaisuus lievenee edellisiin kirjoihin verrattuna. Kun Vilja ja Villem ottavat vastaan kulttuuriväkeä Tallinnasta täysihoitoon, jotkut vieraista osoittavat myös ymmärtävänsä elämänperusasioita. Puolueen puhujamestari osaa auttaa synnytyksessä ja elokuvan filmitähdet pitävät possuja suloisina.

Mielenkiinnolla odotan, kuinka Saarenmaa-sarja jatkuu. Salaisuuksia riittää ja kirjailija osaa luoda koukuttavia juonenkäänteitä. Seuraavalta kirjalta odotan ainakin Villemin kirjailijauraan liittyviä haasteita.


Havaste, Paula
Morsiusmalja
Gummerus, 2020

Pisara veressä - vanhoja rikoksia, ja rakkauksia

Seppo Jokinen on taas julkaissut uuden komisario Koskinen -kirjan. Tämä kahdessa eri aikatasossa liikkuva kirja poikkeaa edellisistä rakenteensa vuoksi. Tässä kirjassa vanheneva komisario pääsee palaamaan hänen poliisiuransa ensimmäisten vuosien tapahtumiin. Kirja alkaa koukuttavalla lapsinäkökulmassa. Kahdeksanvuotias terävä Urho-poika näkee itsepalvelupesulassa asiakkaan, jonka pyykit jäävät vaivaamaan ja kun hän puhuu näkemästään kavereilleen, syntyy kohu joka saavuttaa jopa Tampereen poliisin.

Pienen Urhon maailmasta hypätään pian suuren Urhon aikaan. Kirjassa on takaumia vuoteen 1986, presidentti Urho Kekkosen hautajaisten aikaan. Tuolloin 30-vuotias järjestyspoliisi Sakari Koskinen joutuu Pyhäjärvelle poliisiveneessä todistamaan ruumislöytöä. Kuollut oli tunnistettu lentopallovalmentajaksi, joka oli ollut vetämässä nuorten maajoukkueleiriä järven rannalla olleessa leirikeskuksessa. Rikos jäi aikanaan selvittämättä, mutta ei unohtunut. Kun rikoksen yksityiskohtiin nyt viitataan uuden rikosromaanin sivuilla, muistot nousevat esiin muillakin kuin komisario Koskisella. Rikos tulee lopulta selvitetyksi, tapahtumien kulku ei ole kaikilta osin uskottava, mutta tarina juoksee mallikkaasti.

Nostalgiset aikamatkat 1980-luvulle eivät liity pelkästään selvitettävään rikokseen. Kirjassa kuvataan myös komisario Koskisen sotkuisia naissuhteita. Komisario tuntuu elävän suorastaan kahden naisen loukussa. Tämänkin asian juuret juontavat 1980-luvulle. Yhtä kauas ulottuu myös työtoveruus lähimpien työtoverien kanssa. Kirjassa summataan Koskisen koko työuraa ja elämää. Eräänlaisen yhteenvedon työstään ja asiakkaistaan komisario Koskinen tekee, kun hän vertaa omaa väkivaltarikosyksikköään talousrikosyksikköön ja toteaa, että hänen "asiakaskuntansa koostui yksinkertaisemmista ihmisistä, epätoivoisista hätiköijistä, joiden tekemisissä ei ollut samaa älykästä laskelmallisuutta kuin talousrikollisilla. Heidän rikoksensa olivat yleensä äkkipikaistuksissa tehtyjä tekoja vailla mitään harkintaa." Kirjoissa tunnetaan myötätuntoa yksinkertaisia reppanoita kohtaan, syyttävä sormi osoitetaan laskelmoivia talousrikollisia ja koronkiskureita kohtaan.

En tiedä, mitä työyhteisökonsultit ajattelevat kirjasarjan työyhteisökuvauksista. Mielenkiintoisia ne ainakin ovat. Poliisien työyhteisö on tiivis ja perustuu luottamukseen. Uutta työntekijää kohtaan osoitetaan epäluuloa. Hänen huumoriaan ei arvosteta ja asiallisetkin kommentit jätetään omaan arvoonsa. Vasta kun uusi työntekijä osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen, hänet otetaan ryhmän jäseneksi. Tässä kirjassa kuvatun työntekijätarinan loppu oli onnellinen, mutta voin hyvinkin kuvitella tilanteita, jossa uusi työntekijä olisi jäänyt pysyvästi yhteisön ulkopuolelle. Yhteisö voi olla armoton.
Pisara veressä on 25. komisario
Koskinen -sarjan kirja


Jokinen, Seppo
Pisara vedessä
Crime Time, 2020

Sää, joka muutti maailmaa - ilmastohistoriaa

Marcus Rosenlund on Svenska Ylen tiedotoimittaja ja tottunut tiedon popularisoija. Hänen kirjansa Sää joka muutti maailmaa - Väder som förändrade världen on suurin vedoin kirjoitettua maailmanhistoriaa. Siinä historian tapahtumia tarkastellaan sään ja säämuutosten valossa. Kirjassa viitataan meneillään olevaan ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen, mutta pääpaino on menneessä.  Menneet tapahtumat ovat varoitus. Kirja todistaa, että ilmastonmuutokset muuttavat ihmisen kulttuuria ja elinoloja. Siksi ilmastonmuutos pitää ottaa tosissaan. Kirjan sävy on kuitenkin optimistinen. Kaikesta huolimatta ihmiskunta voi oppia ja muuttaa käyttäytymistään. Edessä ei häämötä välttämätön tuho.

Kirja liikkui esihistorian ja historian välillä. Alku on dramaattinen. Nykyisen Tanskan rannikolla sijainnut Rungholtin kaupunki tuhoutuu Pohjanmeren myrskyssä ja katoaa kartalta. Myöhemmin kirja tutustuttaa esimerkiksi Grönlannin viikinkiyhdyskuntien elämään. Viikinkien pienet yhdyskunnat selviytyivät satoja vuosia maailmalla suurimmalla saarella. Asukkaat kristillistyivät, rakensivat kirkkoja ja viettivät juhlia. En ollut ymmärtänyt, että yhteisö oli jättänyt myös kirjallisen jäljen. Grönlantilaiset olivat yhteydessä Norjaan, kirjeet kulkivat laivojen välityksellä. Viimeinen säilynyt kirje kertoi tavallisesta elämästä, häiden valmistelusta. Viimeisen viestin jälkeen elämä katosi ilman selitystä.  Vahva kuvaus herättää lukijan mielikuvituksen. Millaisia mahtoivat olla viikinkiyhdyskunnan viimeiset päivät? Välillä kirjassa pohdiskellaan esimerkiksi syitä siihen, että nykyihminen selviytyi, kun muut ihmislajit hävisivät tai tulivuorenpurkausten vaikutusta nälkäkatastrofeihin. Mielenkiintoisia aiheita löytyy.
Kansikuva kustantajan
sivulta

Kirja itsessään jakaa lukijakuntaa. Olen kuullut kommentteja, joiden mukaan kirja on sekava, mikä varmasti tavallaan pitääkin paikkansa. Kirjassa ei kerrota historiallisia tapahtumia aikajärjestyksessä vaan kirjailija toteuttaa eräänlaista tajunnanvirtaa. Kirjassa on myös suuria ja pieniä asioita sekaisin. Kun asioita kerrotaan paljon, myös yksityiskohdissa voi olla pieniä epätarkkuuksia. Jopa minä huomasin pikkuruisen virheen, tosin monessa muussakin yhteydessä toistetun. Välillä on myös epäselvää, onko tarkoitus puhua säästä vai ilmastosta. Minä kuulun kuitenkin niihin lukijoihin, jotka kirja vei mennessään. Aloitin kirjan enkä malttanut lopettaa ennen kuin kirja oli lopussa. Tarinat veivät mennessään.

Rosenlund, Marcus
Sää, joka muutti maailmaa
suomentanut Ulla Lempinen
S & S, 2019

Kodikasta jännitystä Uusikaarlepyystä

Kirjastojen Koko kansa lukee -kampanja tarjoaa taas vapaasti luettavia e-kirjoja. Tänä vuonna kampanjan ruotsinkielinen kirja on Karin Erlandssonin Missdåd. Tämä Uusikaarlepyyhyn sijoittuva kodikas dekkari on virkistävä tuttavuus. Kirjan alkupuheessa kirjailija kiittää isäänsä, joka tutustutti tyttärensä Jane Marpleen, Martin Beckiin ja Kurt Wallanderiin. Kodikkuudessaan kirja muistuttaa näistä eniten Agatha Christien Jane Marple kirjoja.Poliisit esiintyvät tässä kirjassa vain pienessä sivuroolissa. Varsinainen mysteerien ratkaisija on utelias ja yksinäinen leskinainen, jonka asunnon ikkunoista on hyvä seurata pikkukaupungin elämää. Samanlaista kodikkuutta on toisen nuoren suomenruotsalaisen kirjailijan Eva Frantzin dekkareissa.

Kirja on mukava sukellus ruotsinkielisen Pohjanmaan elämään. Tutustuminen on etenkin suomenkielisten pohjalaismaakuntien asukkaille hyödyllistä. Meistä monelle kun  tuo naapurissa oleva seutu on vieraampi kuin Tallinna. Kirjan kieli on sujuvaa ja selkeää. Suomenkielisellekin helppoa luettavaa. Syvällisemmin kieltä osaava voisi varmaankin pohtia Pohjanmaan ruotsin erityispiirteiden vaikutusta ja näkymistä sanoissa ja sanonnoissa. Mutta kirjan ilman kielen syvien sävyjen ymmärtämistäkin teksti aukeaa. 

Kirja tutustuttaa lukijansa Pohjanmaan raamattuvyöhykkeen elämänmenoon. Elämä on yhteisöllistä, kaikki tuntevat toisensa. Kylien kirkoilla ja rukoushuoneilla on vahva ote ihmisten elämässä. Uusikaarlepyyn keskustan paikkoja nimetään tarkkaan. Paikkakunnan pienuutta korostaa se, että samat paikannimet toistuvat. Keskustassa kaikki tuntuu olevan Esplanadin liepeillä. Keskustan ulkopuolella on omakotitaloalueita samannäköisine taloineen, kaunista merenrantaa ja idyllisiä huvila-alueita sekä Topeliuksen syntymäkoti Kuddnäs. Kirjassa eletään ehkä 90-luvun alkua. Kännykät eivät vielä olleet yleisessä käytössä, tietokoneet tekivät tuloaan ja naispappeus oli uusi asia.

Idyllisen pikkukaupungin rauha järkkyy, kun juhannusta juhlivat nuoret löytävät naisen ruumiin metsästä, kielojen vierestä. Uhri osoittautuu paikkakunnalla arvostetuksi kotitalousopettajaksi, jonka olisi pitänyt olla Ruotsissa seminaarissa. Kuolemantapauksesta pääsee ensimmäisenä raportoimaan paikallislehden uusi ja nuori toimittaja Sara, joka on juuri muuttanut Helsingistä paikkakunnalle päästäkseen lähemmäs miesystäväänsä. Kuolemantapauksen selvittelyn lomassa kirja kuvaa tietysti myös Saran parisuhdeasioiden kehittymistä.  Lähietäisyydeltä tarkasteltuna poikaystävä osoittautuu mustasukkaiseksi ja väkivaltaiseksi. Naistutkimusta opiskellut kirjailija on halunnut kirjassaan nostaa korostetusti esiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja vihapuhetta. Siksi kirjan kaikkien mukavien ja ymmärtämyksellä kuvattujen ihmisten joukossa on kaksi yksipuolisen pahaa hahmoa. Väkivaltaisen miesystävän Robertin lisäksi toinen naiseen vihaansa osoittava hahmo on naispappeutta vastustava Eskil. Hän puhuu rakkaudesta, mutta kohdistaa vihansa paikkakunnan naispappiin. Eikä kyse ole pelkästä puheesta. Surullista tietysti on se, kummallekin näistä pahuuden ilmentymistä löytyy vastineita todellisuudesta, vaikka kirjailija korostaakin kaikkien hahmojen olevan fiktiivisiä.
Kirjan esittely Kirjastot.fi-sivulla

Ilokseni totesin, että Saran  tarinaa jatkaa vuonna 2018 ilmestynyt Pojken. Ehkäpä Uusikaarlepyystä tulee vähitellen ruotsinkielisen Pohjanmaan St. Mary Mead.

Erlandsson, Karin
Missdåd
Schildts & Söderströms, 2016

Rouva C - kirja rakkaudesta ja avioliitosta

Minna Rytisalon Lempi oli yksi viime vuosikymmenen suomalaisen kirjallisuuden upeimpia kirjoja. Rouva C osoitti, että Lempi ei olut vain satunnainen tähdenlento vaan alku upealle kirjailijauralle. Toisin kuin monet muut kirjailijat, Minna Rytisalo ei tunnu tuntevan edes toisen kirjan kauhua. Rouva C on kaunis ja ajatuksia herättävä romaani, joka poikkeaa esikoisteoksesta raikkaalla tavalla.
Minnan ja Ferdinandin
kihlakuva 1860.
Finna

Rouva C on tietysti Minna Canth, kirjailija kansakunnan kaapin päällä. Tosin Rouva C kertoo Minnan nuoruudesta ja ajasta, jolloin hän oli ensin nuori seminaariopiskelijatar ja sittemmin seminaariopettajan puoliso. Toisin kuin voisi kuvitella, tässä romaanissa kuvataan onnellista ja tasa-arvoista avioliittoa, joka sisältää paitsi intohimoa myös arvostavaa toveruutta. Tapahtumia kuvataan toisinaan Minnan, toisinaan hänen miehensä Ferdinandin näkökulmasta. On virkistävää lukea avioliitosta. joka vaikeuksistaan huolimatta antaa voimaa. Tosin Canthien avioliitto näyttäytyy kirjassa poikkeukselliselta. Minnan vanhemmilla ei tuntunut olevan mitään puhuttavaa toisilleen. Kirjassa on myös eräänlainen kolmiodraama, Minnan ystävätär on ihastunut Ferdinand Canthiin mutta joutuu tyytymään toiseen opettajaan, kun Ferdinand rakastuukin Minnaan. Korvikkeeksi solmittu avioliitto näyttää solmitun vain yhteiskunnallisen aseman vuoksi.

Avioliitossaan Minnalla oli aikaa ja mahdollisuutta toimia ja kirjoittaa. Hän aloitti toimittajauransa miehensä tukemana. Kirja kuvaa myös Minna Canthin kuuluisten teosten Anna-Liisan ja Työmiehen vaimon syntytaustaa. Etenkin kuvaus onnettoman työläisperheen kohtalosta on järkyttävä ja mieleenpainuva.

Kirja kuvaa 1860-luvun Jyväskylää ja Kuopiota kauniista. Ajankuva vaikuttaa uskottavalta. Samalla kirjan maailma ulottuu tähän päivään. Kirjassa viitataan asioihin, jotka #metoo-kampanja teki näkyväksi.

Kirja
Rytisalo, Minna
Rouva C
Gummerus 2018

Ensimmäinen nainen - rouva ja kirjailija

Viimeinkin pääsin lukemaan yhden viime vuoden suosituimmista kirjoista.  Yleisöäänestyksessä  Sylvi Kekkosesta kertova Ensimmäinen nainen voitti suosiossa jopa Finlandia-palkinnon voittaneen Bollan. Näiden kahden muuten täysin erilaisen suosikkiromaanin teemoissa on yhtäläisyys. Kummankin keskiössä on avioliitto, jossa miehen seksuaalinen kiinnostus ei suuntaudu vaimoon vaan aivan muualle ja jossa heikko vaimo musertuu vahvan miehensä rinnalla. Aluksi ajatus Urho Kekkosen puolisosta kertovasta romaanista kuulosti laskelmoivalta. Jo etukäteen saattoi kuvitella, että kirja kiinnostaisi ainakin meitä, jotka muistamme uutiskuvista tämän reumakivuista kärsineen naisen, joka näytti aina onnettomalta ja säälittävän pieneltä pitkän ja ryhdikkään miehensä vieressä. Mutta Johanna Venhon romaani on herkkä ja hengittävä teos. Se todistaa, että tunnettuihinkin henkilöihin voi ottaa uuden näkökulman.

Kirja  keskittyy muutamaan päivään kesällä 1966. Sylvi Kekkonen vetäytyy silloin yksin rakastamalleen kesämökille suremaan yllättäen kuollutta ystäväänsä Marja-Liisa Vartiota. Hän puhuu kuolleelle ystävälleen ja ajattelee menneitä vuosikymmeniä. Elämästä suurin osa oli kulunut Urho Kekkosen varjossa, mutta ulkoisesti hauraalla ja avioliitossaan alistetulla naisella oli myös oma kirjailijaäänensä. Sylvi muistelee nuoruuttaan, jolloin hän ensin hoiti kansalaissodassa vammautuneita sotilaita Mehiläisen sairaalassa ja päätyi sitten kortistonhoitajaksi Etsivä Keskuspoliisiin. Siellä hän kohtasi tulevan miehensä ja rakastui. Rakkaus oli suurta ja ihanaa. Se kesti läpi lapsien syntymän, useiden keskenmenojen ja kohdun ulkoisen raskauden. Raskas sota-aika oli Sylvin elämän "keskipäivää". Vaikka elämä oli raskasta ja pelontäytteistä, perhe ja sen hyväksi tehty työ olivat tärkeitä. Sodan jälkeen alkoi sekä Sylville että kansakunnalle uusi aika. Sylville uusi aika  merkitse sen ymmärtämistä, että aviomiehellä oli muita naisia. Fyysinen läheisyys aviopuolisoiden väliltä katosi, Urho Kekkosen rakastajattaret olivat julkisia salaisuuksia. Vaimo koki häpeää ja nöyryytystä. Hän  kaipasi kosketusta ja miehen katsetta. Mutta vaikka suhteesta puuttui lämpö ja intohimo, toveruus oli jäljellä. Vaimo kelpasi kommentoimaan miehensä tekstejä ja suunnitelmia, hän oli aina miehelleen lojaali. Kun mies on valittu presidentiksi ja lähtee juhlimaan voittoa rakastajattarensa kanssa, vaimo toteaa: "Kuinka hyvin sinut tunnenkaan". Inhimilliset suhteet eivät ole koskaan ulkopuolisten määriteltävissä.

Ensimmäinen nainen on romaani eikä sitä pidä tulkita historialliseksi totuudeksi Sylvi Kekkosesta, mutta kaikki kirjassa esiintyneet tiedot, jotka olen tarkistanut, pitävät paikkansa. Tarinan ulkoiset puitteet ovat siis huolella rakennettu. Kirjan maailma on uskottava.  Minä en esimerkiksi tiennyt aiemmin, että Sylvi Kekkonen oli lahjoittanut Seilin kirkkoon itse kirjailemansa alttarivaatteen. Enkä ollut koskaan huomannut, että Sylvi ei lepää Urhonsa vieressä vaan hänet on haudattu Uinon suvun sukuhautaan.

Suurin osa kirjasta on Sylvin puhetta kuolleelle ystävälleen. Joidenkin muistojen yhteydessä ystävätär myös vastaa ja kysyy lisää. Toisesta näkökulmasta Sylviä katsoo kirjassa kuvanveistäjä Essi Renvall, jonka on vaikea saada Sylvin pehmeitä piirteitä siirretyksi patsaaseen. Itsenäinen ja epäsovinnainen taiteilija tarkastelee ammattipuolisoa omasta näkökulmastaan, mutta samalla myös oppi jotain uutta. Essi Renvallin ja Sylvi Kekkosen luomistyön ongelmat asetetaan rinnakkain. Keskustelu Marja-Vartion kanssa auttaa Sylviä selvittämään muistojaan, kirjoittamaan ja katsomaan elämää eteenpäin.

Kirjan lukija sijoittaa päähenkilöä siihen tietoon, joka hänellä on ennestään Kekkosen perheestä. Äkäisen anopin ja kiukkuisen naisen maine tulee ymmärretyksi. Kuten kirjassa useaan kertaan todetaan, elämä muovaa ihmistä koko ajan uudeksi. Kipu ja jatkuvat nöyryytykset eivät voi olla näkymättä. Samalla päähenkilö koko ajan korostaa sukupolvensa tavoin, "etten minä koskaan ole ajatellut, että elämän pitäisi olla minun muotoiseni." Elämä otetaan vastaan sen muotoisena kuin se tulee.
Kauniin kannen on
suunnitellut Satu
Kontinen

Pidän Johanna Venhoa edelleenkin runoilijana, vaikka tämä on ilmeisesti jo neljäs hänen kirjoittamansa romaani. Teksti on runollista, soivaa. Kirjan päähenkilö ei ole vain presidentin puoliso vaan myös luovaa työtä tekevä kirjailija. Kirja kuvaa kirjoittamista, teosten taustoja ja muistamista.

Tämä kirja innostaa lukemaan. Ei kuitenkaan elämäkertoja ja Suomen poliittista historiaa vaan Sylvi Kekkosen ja Marja-Liisa Vartion tekstejä.


Venho, Johanna
Ensimmäinen nainen
WSOY, 2019

Kovassa valossa - epäluotettavia miehiä, haaleaa rakkautta

Pertti Lassila on kirjallisuuden tutkija. Hän osaa kirjoittaa kauniisti ja luoda rakenteeltaan lähes täydellisen teoksen. Myös aikakausikuvaus on kohdallaan. Kovassa valossa kattaa Suomen historiaa ja helsinkiläistä elämää kansalaissodasta aina 1940-luvun loppuun asti. Aikakausi on hienosti ja hienovaraisesti rakennettu. Kirja luo moniulotteisen kuvan yhteiskunnasta, jossa eri luokat elävät toistensa lähellä, mutta kuitenkin kovin erilaista elämää. Yhteiskunta ei ole kuitenkaan staattinen, sosiaalinen nousu on mahdollista, joillekin. Sotien välillä yhteiskunta kehittyy ja Helsinki modernisoituu, mutta kansalaissodassa syntyneet juovat eivät katoa vaikka ne piilotetaankin näkymättömiin. Turhaa osoittelevuutta on vain tunne-elämän kuvauksissa. Työväenluokan perheessä rakastetaan ja surraan. Nousukkaat hillitsevät itsensä niin, että perheen isännän kuollessa perheen palvelijatar on ainoa, joka kyynelehtii.

Kirja on liittyy osaltaan ajankohtaiseen keskusteluun suomalaisesta SS-pataljoonasta ja sen osuudesta itärintaman hirmutekoihin. Kirjan keskeinen hahmo oli suomalaisen SS-pataljoonan sotilas ja vastoin perinteistä käsitystä myös osallistui SS-joukkojen hirmutekoihin itärintamalla Se ei muutenkaan piirrä sankarikuvaa suomalaisista sotilaista eikä  kotirintamasta. Siinä salakauppa rehottaa ja kotirintaman tunnelma on väsynyt. Sodanjälkeisinä vuosina ei haluta palata raskaisiin sotamuistoihin. Elämää halutaan elää vain eteenpäin ja unohtaa kaikki ikävä.
Ulkoasu: Camilla Pentti

Kirjan ihmiset ovat intohimottomia, pelokkaita ja hillittyjä, mutta silti he kätkevät salaisuuksia. Kirja kertoo vuosikymmeniä kestäneen avioliiton ja nuoren kihlaparin tarinan. Tarinoiden kertojina ovat naiset eikä kirjan miehistä piirry kaunista tai edes selkeää kuvaa. Aviomiehestä paljastuu vuosikymmenien avioliiton jälkeen asioita, joita vaimo ei olisi voinut kuvitellakaan. Toisaalta ehkä vaimokaan ei ollut miehensä persoonasta oikeasti kiinnostunut. Olennaista oli sosiaalinen nousu ja rouvan huoleton elämä. Tunteet ovat haaleita, elämä hillittyä. Ihmisten mielissä tapahtuu paljon eikä asioita selitetä loppuun asti. Kirjan tapahtumat jatkuvat vielä lukijan mielessä. Lukija voi miettiä, miksi kirjan aviomies halusi elämäänsä asioita, joista ei kertonut vaimolleen tai työnantajalleen. Kirjan nuoremman miespäähenkilön yksinäisyys kuulostaa riipaisevalta.  Hän oli nähnyt sellaista mitä ei ollut voinut etukäteen kuvitellakaan ja joutunut siihen mukaan. Kokemukset erottavat hänet muista eikä ollut helppoa löytää yhteyttä toisiin ihmisiin.

Kirjassa pienillä yksityiskohdilla on suuri merkitys. Itämainen matto ja kukkapaketti ovat tarinan kannnalta keskeisiä. Helsinkiä kirja hellii ja kuvaa kauniisti. En muista lukeneeni yhtä rakastavaa ja lämmintä kuvausta Helsingin kauppatorista aiemmin.

Lassila, Pertti
Kovassa valossa
Teos, 2019

Bolla - Pristinasta pohjoiseen ja takaisin

bolla
1. haamu, näkymätön peto, piru
2. tuntematon eläinlaji, käärmeenkaltainen olento
3. ulkopuolinen

Suomalainen kirjallisuus kansainvälistyy. Suomeen muuttaneet tai täällä syntyneet taustaltaan monikulttuuriset kirjailijat uudistaneet kirjallista kenttää. Yksi näistä kansainvälistäjistä on Kosovossa syntynyt Pajtim Statovci. Tämän vuoden Finlandia-voittaja, jonka kirjat liittyvät vahvasti albaniankieliseen perinteeseen sekä pakolaisuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksiin.

Hienoa on, että vaikka kirjaa ja kirjailijaa on jo suitsutettu kaikin mahdollisin tavoin, se voi silti yllättää.  Sain sattumalta kirjan sähköisen version käsiini. Kirja vei mukanaan vaikka se onkin kauttaaltaan varsin vastenmielistä luettavaa. Epämiellyttävyyttä vielä alleviivaa kannessa oleva käärme, joka liittyy vahvasti tarinaan. 

Kirja liikkuu eri aikatasoissa eikä tarina etene kronologisesti. Tapahtumat alkavat Kosovon sodan aattona vuonna 1995 ja päättyvät vuoteen 2004. Väliin mahtuu sotaa, pakolaisuutta, uusi elämä nimeämättömässä suurkaupungissa sekä kauheita asioita kauheiden asioiden jälkeen. Kirjan kertojina ja päähenkilöinä  ovat albaani- ja serbimies. He kohtaavat ja rakastuvat sotaa edeltävässä Pristinassa. eikä kummankaan kulttuuri suhtautunut homouteen ymmärtävästi. Pelko on rakkaudessa yhtä keskeinen kuin kiihko. Kolmas keskeinen hahmo on toisen miehen vaimo, joka kärsii alistuu ja uhrautuu melkein loputtomiin. Sivumäärää hallitsee perheensä kanssa pakoon päässeen Arsenin tarina. Omat järkyttävät kommenttinsa pääsee kuitenkin lisäämään myös sodan kauhujen keskelle jäänyt Miloš. Kertojien välissä liikkuu myyttien ja satujen taso.

Väkivalta ja julmuus ovat koko ajan kirjassa läsnä. Kirja antaa äänen perhettään pahoinpitelevälle miehelle, joka tuomitaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lukija järkyttyy, ehkä samaistuu, mutta ei tarjoa anteeksiantoa.  Kirja kertoo ihmisistä, jotka ovat jääneet henkiin, mutta joiden tunteet ja sisin ovat kuolleet, eri tavoin. 

Kirjan rakenne tukee tarinoita. Päähenkilöt puhuvat lukijalle, mutta eivät toisilleen. Ikävästä ja kiihkosta huolimatta he eivät tavoita toisiaan. Kirjan seksikohtaukset ovat etäännyttäviä. Miljööt ankeita. Ystävällisintä kohtelua toinen päähenkilöistä koki pohjoismaisessa vankilassa. 

Statovci, Pajtim
Bolla

Otava, 2019

Römaani - kun elämä on contentia

Pontus Purokurun Römaani on hämmentävä lukukokemus, mikä lienee tarkoituskin. Fragmentaarinen  ja tajunnanvirralla etenevä romaani koostuu erilaisista päivityksistä, sitaateista ja ascii-taiteesta. Kirja kertoo aikamme (nuorista) ihmisistä, jotka elävät yhtä aikaa pienessä somekuplassa ja globaalissa verkossa. Maailmassa, jossa aamuinen paniikki on paras herätyskello. Kun some on cv ja vapaapäiväkin täytyy käyttää oikeanlaiseen palautumiseen.

Kirja on metafiktio, jossa Pontus Purokuru -niminen kirjailija kirjoittaa romaaniaan ja pohtii omaa kirjailijuuttaan. Esität itseäsi netissä ja nyt esität itseäsi kirjassa. Hän liikkuu Kallion baareissa ja kadulla. Hän tapaa toisia kirjailijoita kustantamojen tapaamisissa, kirjalliset piirit tuntuvat kovin pieniltä. Puhetta riittää myös palkkatyön etiikasta. Samalla kirjassa käydään läpi eräänlainen ihmissuhde. Uudentyyppisestä muodosta huolimatta nuorten kirjailijoiden maailma näyttäytyy samanlaisena kuin vuosikymmeniä sitten.

Kirjaa lukiessani ajattelin, että kirja voi olla vitsi tai keisarin uudet vaatteet, mutta nopeana lukukokemuksena kirja on ihan virkistävä. Päivityksiä voi lukea aforistisina huomioina maailmasta. Niistä jotkut ovat ihan iskeviä.

sukupolvikokemus : joku yrittää koko ajan kääriä sun kokemukset
sukupolvikokemukseksi


Erityisen ilahduttavaa kirjassa oli se, että nimiösivun kiitoslistauksessa kiitetään myös Helsingin kaupungin kirjastoja.

Purokuru, Pontus
Römaani
Kosmos, 2019

Vesileikit - uimaritytöt maailmalla

Cristina Sandy pääsi kaksi vuotta sitten Finlandia-palkintoehdokkaaksi esikoisromaanillaan Valas nimeltä Goliat. Komeasti alkanut kirjailijaura jatkuu nyt pienoisromaanilla Vesileikit. Teemoiltaan kirjalla on paljon yhteistä esikoisteoksen kanssa. Myös tämä puhuu siirtolaisuudesta ja kulttuurien kohtaamisesta sekä Euroopan sisäisestä elintasokuilusta. Yhteistä kirjoille on myös se, että sisältävät monia toisiinsa solmiutuvia kertomuksia. Esikoisteoksessa kerrottiin suvun jäsenten polveilevia ja toisiinsa kietoutuvia tarinoita. Vesileikit kertoo kuudesta kuviouimaritytöstä, jotka uintimenestyksensä avulla pääsevät muuttamaan länteen, pois nimettömäksi jäävästä itäeurooppalaisesta kotimaastaan. Kirja koostuu kuudesta erillisestä tarinasta. Uimaritytöt ovat päätyneet eri maihin ja aloittaneet uuden elämän. Mutta jokainen myös kantaa kotimaataan mukanaan ja jokainen kokee muukalaisuutta uudessa maassaan.
Kansi: Tuuli Juusela

Vesileikit on tyyliltään hyvin erilainen kuin esikoisteos Valas nimeltä Goliat. Esikoisteos oli rönsyilevä ja aistivoimainen kirja. Vesileikit on kurinalainen, hienovarainen ja herkkä kirja. Tekstien ja tarinoiden välille jää aukkoja, jotka lukija voi itse täydentää. Kirjan kerronta on kaunista, mutta samalla se jo itsessään ilmentää päähenkilöiden kokemaa ulkopuolisuutta ja vierautta. Tämä kirja pitäisi malttaa lukea hitaasti. Ajatukset ja oivallukset ovat sanojen välissä. Ne tavoittaa vain pysähtymällä.


Sandu, Cristina
Vesileikit
Otava, 2019

Tulisiipi - lentäminen, intohimo

JP Koskinen ponkaisi taas kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Tämä ihailtavan monipuolinen ja nopea kirjoittaja tuntuu pystyvän kirjoittamaan sujuvasti soljuvan teoksen mistä tahansa aiheesta ja soljahtavan mihin tahansa genreen. On hienoa, että hän haastaa meidän usein niin jämähtäneen kirjallisuuslajiajattelumme.

Tulisiipi on eräänlainen kevyt ja seikkailullinen Ikitie. Se kertoo amerikansuomalaisesta perheestä, joka 1920-luvun lamavuosien aikaan muuttaa Neuvosto-Karjalaan huomatakseen, että niiden, jotka totesivat, että Neuvostoliitosta  "kukaan ei ole vain palannut, kun siellä on kaikki niin hyvin", olis kannattanut muistaa Aisopoksen Leijonan luola -tarina. Karjalassa odottivat köyhyys, pakkotyö ja ainainen pelko. Vaikuttavin kurkistus kauhujen maailmaan on joukkohauta, jonka lapset vahingossa löytävät Karjalan metsistä. Kuva sammalen alla makaavista miehistä jää tajuntaan loppuelämäksi.

Kirjan päähenkilö ja kertoja on perheen poika. Hänen silmillään lukija saa seurata historiaa läpi 1930-luvun ja toisen maailmansodan aina kuulentojen aikakauteen asti. Kuva historiasta on tosin katkonainen, pojan elämään liittyy kaksikin pitkää työleirillä elettyä jaksoa. Ne olivat aikaa, jolloin aika katosi. Yhteys ulkomaailmaan oli poikki ja kun kaikki elämä oli vain nälkää, työtä ja selviytymistä, jälkeenpäin oli vaikea sanoa, kuinka monta vuotta aikaa oli kulunut. Kirjan alun lapsinäkökulma on tavoitettu hienosti. Siskoaan surevan veljen ja setänsä kohtalosta syyllisyyttä tuntevan lapsen tunteet on hienosti tavoitettu.

Mutta päähenkilöllä oli intohimo, lentäminen. Hän sai lapsena nähdä Charles Lindberghin ja tämän antama kortti oli Neuvostoliitossa hankitun lentolupakirjan ohella hänen elämänsä tärkein esine. Lentämisen vuoksi hän oli valmis uhraamaan kaiken. Se vei hänet työleireille, mutta myös korkeuksiin, joita kukaan ennen häntä ei ollut aikaisemmin nähnyt.


Kirjan juoni on hengästyttävän nopea, se vie mennessään eikä lukijaa häiritse ajatus siitä, olisivatko tapahtumat olleet mahdollisia vai eivät. Tämä on seikkailukirja, joka saattaa tutustuttaa historian hämäriin vaiheisiin sellaisenkin, joka ei niistä muuten tule lukeneeksi. Lukija tulee lukeneeksi 300-sivuisen kirjan huomaamattaan. Kirjasta jää pysyvästi mieleen ainakin alussa todettu viisaus "tekniikka kehittyy, mutta ihminen ei kehity mihinkään" ja kirjan loppu, joka tuo mieleen avaruussarjat tai -elokuvat.

Koskinen, JP
Tulisiipi
Like, 2019

¡Jälki! - kun mies katoaa

Luulin Marjo Katriina Saarisen uutuuskirjaa esikoisteokseksi kunnes tajusin lukea kirjan takakansitekstin, joka muistutti siitä, että kirjailijan esikoisteos Kerrottu huone voitti pari vuotta sitten Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Tämäkin kirja liikkuu Tampereella. Pieni reitti Hämeenkadulta Pispalaan kuvataan hyvin tarkkaan. Tällä matkalla päähenkilön miesystävä katoaa jälkeä jättämättä. Katoamisesta kuluu aikaa, viikkoja ja kuukausia. Päähenkilö käy asiaa läpi poliisin kanssa, yrittää selvittää ajatuksiaan.
Kauniin kannen on suunnitellut 
Jenni Saari

Kirjassa eletään katoamisen jälkeisiä aikoja ja samalla käydään läpi koko ihmissuhde. Tutustuminen, rakastuminen, epäilyttävät valeet ja ennen kaikkea yhteinen matka Espanjaan. Aikaisemminkin mies oli joskus lähtenyt, mutta aina tullut takaisin. Nyt jokainen muisto tuntui merkitykselliseltä. Tapahtuiko rikos vai katosiko mies vapaaehtoisesti? Elikö mies kaksoiselämää? Haastoiko hän joskus riitaa tarkoituksella. Ja mitä oikeastaan tapahtui pariskunnan viimeisellä tapaamisella.

Kirja voisi olla yli 200 sivustaan huolimatta pienoisromaani. Sen kaari ei ole iso ja tapahtumista suurin osa tapahtuu päähenkilön pään sisällä. Kirjassa on viittauksia todellisiin katoamis- ja rikostapauksiin. Niiden kautta tarinaa kuljetetaan eteenpäin ja salaisuudet alkavat avautua.

Kirjan tunnelma on utuisa, kaunis kansi on tavoittanut tunnelman hyvin. Kun jotain käsittämätöntä on tapahtunut, ihminen elää sumussa, ei käsitä eikä muista. Ajatus voi hetkittäin kohdistua vain hyvin pieniin asioihin kerrallaan. Vaikka vain yhteen pieneen jälkeen kylkiluiden kohdalla.

Saarinen, Marjo Katriina
Jälki
Teos, 2019

Viikon luetuimmat