Kuunpäivän kirjeet - rakastetun kaipuuta ekokatastrofin keskellä

Sain viimein Enni Itärannan uutuuskirjan loppuun. Lukeminen otti aikaa. Ei siksi, että Kuunpäivän kirjeet olisi ikävää luettavaa. Päinvastoin, kirja on kaunista ja nautittavaa, hitaasti luettavaa tekstiä. Tekstin kauneudesta huolimatta, lukemiseni katkesi välillä ja pääsin vasta viikkojen jälkeen loppuun. Mutta ei haittaa, tämän kirjan kaihoisan suloiseen maailmaan on hyvä paneutua uudelleenkin.

Kirja sijoittuu tulevaisuuteen, noin sadan neljänkymmenen vuoden päähän. Elämä maapallolla on ilmastonmuutoksen ja saasteiden vuoksi melkein lakannut. Saastuneen maan keskellä on muutama turisteille tarkoitettu vyöhyke, joissa maan asukkaat palvelevat avaruudesta vierailevia ihmisiä. Asetelma muistuttaa jopa hieman Kari Hotakaisen Tarinan maailmaa. Mutta kun Hotakaisen kirjassa maaseudusta on tullut turistialue, jossa pääkaupungin asukkaat käyvät rentoutumassa, Itärannan kirjassa sama kohtalo on kohdannut koko maapalloa. Maan asukkaat ovat ihmiskunnan alinta ryhmää, köyhiä ja saasteiden saastuttamia. Menestyneemmän ovat asettunet  asumaan Kuuhun, Marsiin ja useille pikkuplaneetoille. Niitä täyttävät kimaltavat kaupungit ja nopeat junaradat. Keinotekoisille sylinteriplaneetoille on saatu luotua kukkivia puutarhoja. Asetelma tuo mieleen alkuperäiskansojen reservaatit.

Kirja koostuu pääosin kirjeistä. Hotakaisen romaanin tavoin sekin on siis katkelmallinen, mutta tunnetila on erilainen. Tämän kirjan päällimmäinen tunne ei ole viha vaan suru. Kirjassa Lumi Salo -niminen parantaja etsii ja kaipaa puolisoaan ja muistelee heidän yhteistä aikaansa. Puoliso, Sol, tuntuu pakenevat Lumia, vaikka jättääkin merkkejä ja viestejä jälkeensä. Lumi matkustaa puolisonsa perässä planeetalta toiselle ja kirjoittaa tälle kaipaavia kirjeitä. Vähitellen hän alkaa ymmärtää, että puoliso on salannut häneltä merkittävän osan elämäänsä. Eikä yksin hän, salailuun ovat osallistuneet muutkin Lumin läheiset. Mikä on Solin salaisuus? Tuhoaako salailu rakkauden? Kaiho ja kaipuu eivät kohdistu vain rakastettuun. Kirja kuvaa myös kipeää koti-ikävää. Maassa syntyneet eivät voi katsoa tai ajatella kotiplaneettaansa ikävää tuntematta. Saastuneenakin Maa on koti.

Kirjan päähenkilöt ovat taustaltaan erilaisia. Lumi on parantaja, joka on oppinut taitonsa vanhemmalta taitajalta Vivianilta. Vivian on kadonnut, mutta tuntuu edelleenkin vaikuttavan Lumin elämään. Sol on tieteentekijä, etnobotanisti. Hän ei usko Lumin myyttiseen maailmaan, jossa keskeisiä ovat voimaeläimet. Kirjassa viitataan sumerilaisten tekstien Inanna ja korppi -tarinaan. Ainakin tämän romaanin kertoma versio korostaa ihmisen valintojen merkitystä. Mielenkiintoista tarinassa on myös korpin keskeinen rooli  näkyvän ja näkymättömän maailman välissä. Sumerilaiset myytithän ovat vaikuttaneet myös Raamatun kertomuksiin.

Etenkin kirjan loppuosa tuntuu viittaavan suoraan aikaan, jota elämme vaikka kirjan teksti onkin luultavasti syntynyt jo ennen vuotta 2020. Kirjassa puhutaan vuosikymmenien karanteenista, jotka erottavat perheenjäseniä toisistaan. Kirjassa pohditaan myös terrorismin oikeutusta ja ihmisen roolia maailmassa. Täytyykö maa pelastaa ihmisiltä? Kuinka pitkälle ihminen voi mennä ajaakseen oikeana pitämiään asioita.  Monella tavoin ajatuksia herättävä kirja.

Itäranta, Enni
Kuunpäivän kirjeet
Teos, 2020

Kadonnut kylä - mysteeri pohjoisessa

Camilla Sten oli minulle ennestään tuntematon kirjailija. Kun kirjan takakansi kertoi, että kyseessä on kuuluisan dekkaristin Viveca Stenin tytär, muistin nuorten dekkarisarjan, jota äiti ja tytär ovat luoneet yhdessä. Kadonnut kylä on houkutellut minua kirjaston hyllyssä jo pitempään. Mielenkiintoista olisi tietää, onko kirjan innoituksena ollut Kiirunan kaupunki, jota vähitellen siirretään kaivoskäytävien päältä toiseen paikkaan. Kiiruna mainitaan kirjassa, mutta tapahtumat eivät sijoitu sinne vaan sen eteläpuolella sijaitsevaan radanvarsikylään Silverjärniin, joka Kiirunan tavoin on syntynyt kaivoksen ympärille. Alkuteoksen nimi on tosin Staden, kääntäjät ovat ilmeisesti ajatelleet, että suomen kielessä kylä ilmentää paremmin kuvatun tiiviin yhteisön luonnetta. Kadonneen kylän tarinassa tapahtumat ovat oikeastaan päinvastaisia kuin tosielämän Kiirunassa. Kirjan kylän rakennukset jäävät jäljelle, mutta melkein kaikki sen 900 asukkaasta katoavat jälkeä jättämättä. Kylän keskustasta löydetään löydetään vain pahoinpidelty ja lyhtypylvääseen ripustettu ruumis sekä itkevä vastasyntynyt vauva.

Kirja liikkuu kahdessa aikatasossa. Järkyttävät tapahtumat liittyvät vuoteen 1959, jolloin kylää elättänyt kaivos yllättäen suljetaan ja suuri osa kyläläisistä jää työttömiksi tai muuttaa pois. Jäljelle jääneistä kyläläisistä suurin osa lähtee uuden pastorin johtamaan hurmokselliseen uskonnolliseen liikkeeseen mukaan. Tiiviin yhteisön ilmapiiri muuttuu painostavaksi. Uskonnollisen liikkeen ulkopuolelle jää vain muutama vahva nainen. Tapahtumia tarkastellaan heistä yhden, keski-ikäisen Elsan kautta. Elsa on tottunut huolehtimaan perheestään ja yksinelävästä Birgitasta, joka on avuton ja pelokas, ehkä psykoottinen. Mutta Elsakaan ei voi estää tuhoa. 

Kirjan toisena aikatasona on nykyaika. Aikatason keskushahmona on nuori Alice, joka haluaa tehdä dokumenttielokuvan 60 vuotta vanhasta mysteeristä ja ehkä jopa ratkaista sen. Hänellä on selvitystyöhön myös henkilökohtainen motiivi. Alicen isoäiti oli  Elsan tytär ja siten kotoisin Silvertjärnin kylästä. Tiedot kylän viimeisistä vaiheista perustuvat Alicen isoäidin saamiin kirjeisiin. Alice on saanut koottua mukaansa viiden hengen työryhmän. Ryhmän jäsenten välit jännitteiset ja kun aikaa vietetään eristyksissä, tyhjässä kylässä, tunnelma kiristyy entisestään. Onko muillakin kuin Alicella yhteyksiä vuoden 1959 tapahtumiin? Onko kylässä ryhmän lisäksi muitakin? Kirjan tunnelma muistuttaa hetkittäin Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -kirjan tunnelmaa. 

Kirjan genrettäminen on hankalaa. Lähinnä se ehkä sijoittuu kauhukirjallisuuteen. Vaikka tarina on kiinnostava ja tuntuu aluksi koukuttavalta, sen jännite ei kestä ihan loppuun asti vaan kärsii uskottavuuden puutteesta. Parhaiten kirja kuvaa tyhjentyvän kaivoskylän ahdistavaa tunnelmaa. 



Sten, Camilla
Kadonnut kylä
suomentaneet Jänis Louhivuori ja Risto K. Träff

Kuukauden luetuimmat