torstai 18. toukokuuta 2017

Yksi näistä pienimmistä - lestadiolaisten syntejä, taas kerran

Juha Ruusuvuorta ei voi ainakaan syyttää yksipuolisuudesta. Hän on kirjoittanut romaaneja, sarjakuvakäsikirjoituksia ja yhteisökuvauksia.  Hänen romaaninsa ovat kovin erilaisia sekä sisällöltään että tasoltaan. Minun suosikkini oli aikoinaan historiallinen veijariromaani Kaniikki Lupus. Se kuuluu hauskimpiin Suomen keskiaikaa kuvaaviin kirjoihin, joita olen lukenut. Tällä kertaa hän kirjoittaa rikosromaania yhdesä vaimonsa, lastenpsykiatri Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren kanssa yhdessä. Tavoitteena on luoda Lappiin sijoittuva romaanisarja, joka kertoo ihmisten kaltoinkohtelusta (tieto kirjan liepeestä). Molemmat kirjoittajat ovat Lapista kotoisin, joten he ymmärtävät aluetta, jossa sadan kilometrin ajomatka ei tunnu missään.

Yksi näistä pienimmistä kertoo lestadiolaisuudesta ja siihen liittyvistä rikoksista. Kirjassa puhutaan - tietenkin - lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen salailusta, hyvä veli -verkostoista ja hoitokokouksista. Tutuksi tulee myös yhteisön harrastama painostus ja pienten kylien sosiaalinen kontrolli. Tämä kaikki kuulostaa niin perin tutulta ja moneen kertaan kuullulta, ja silti aina yhtä synkältä ja kauhealta. Tuoreempi ja positiivisempi uskomiseen liittyvä näkökulma oli lapsen kokemus seurojen jälkeisestä mukavasta ja iloisesta tunnelmasta. Tunnelatausten ja syntien anteeksiantamisen jälkeen oli kaikkien kevyt olla. Seurakuvaus antaa ymmärtää, että kirjoittajilla on asiasta myös omakohtaisia kokemuksia.
Kansi: Jorma Luhta /
Kuvatoimisto Leuku


Kirja on rikosromaani, joka täytyy lukea miltei loppuun, ennen kuin selviää, mistä ja kenen tekemistä rikoksista on kyse. Päähenkilö on keski-ikäinen sosiaalityöntekijä Laila, jonka elämässä tapahtuu hänelle itselleenkin outoja asioita. Kirja etenee kahdessa aikatasossa, nykyisyydessä ja Lailan lapsuudessa. Lailan elämän mysteereitä selvittävät Lailan nuorempi sisar Saara ja tämän ystävä, Kemissä asuva pappi, Janne. Saara on lastenpsykiatri, joka yllättäen palaa etelästä sisarensa luo Lappiin.  Lukija voi arvailla, mistä on kyse, mutta etenkin menneisyyteen liittyvä tarina on niin hyvin kirjoitettu, että kiinnostus säilyy. Tarina on karu lapsuuskuvaus. On äiti vailla lämpöä ja lapsi, jonka tarpeita ei nähdä. Kuvaus Lailan lapsuudestä, hänen traumatisoitumisestaan ja  ja mielestä, joka lokeroi kokemansa kauheudet omiin lokeroihinsa, on epäilemättä lastenpsykiatri Ylisirniö-Ruusuvuoren panosta tähän kirjaan. Traumatisoituneen mielen kuvaus kuulostaa uskottavalta ja pätevältä, romaaniin ehkä turhan seikkaperäiseltä ja tieteellisyyttä tavoillelevalta, mutta ei häiritsevältä.

Kirjan teemat ovat tärkeitä ja kerronta vie parhaimmillaan mennessään, silti kokonaisuus ei oikein pysy kasassa. Nykyaikaan sijoittuva rikostarina on äärimmäisen keinotekoinen eivätkä kaikki arvoitukset ja epäilyt ratkea.  Kirjassa on laaja henkilökaarti, osa henkilöistä jää kovin irrallisiksi, mutta ehkä joitakin heistä esitelläänkin kirjan myöhempiä osia silmälläpitäen. Tämän tarinan kannalta toinen salapoliiseistakin, kemiläispappi Janne, vaikuttaa vähän turhalta. Kahden sisaren tarina olisi saattanut olla tiiviimpi, mutta ehkäpä Jannen rooli kasvaa seuraavissa osissa.


Ruusuvuori, Juha ja Ylisirniö-Ruusuvuori, Ulla
Yksi naistä pienimmistä
WSOY, 2017

Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Tuijata, Pappilan elämää ja Vielä palaa lukulamppu.

torstai 11. toukokuuta 2017

Vihreän kullan kirous - Metsäperkeleen elämää

Valitsin tämän kirjan lukupiirini viimeiseksi kirjaksi. Lukupiiri itsessään epäonnistui, viimeiseen tapaamiseen jaksoi mukaan vain yksi uskollinen lukija. Mutta tullessaan tämä uskollinen sanoi : "Kiitos, että kannustit lukemaan tämän kirjan, vaikka se olikin vähän hankala". Lukupiirikokeilu ei ollutkaan aivan turha.

Vihreän kullan kirous -kirja on tyypillistä Keskisarjaa, sujuvaa ja kantaaottavaa tekstiä. Lähteitä ja kirjallisuutta on käytetty hyvin ja monipuolisesti. Kirja piirtää kuvan hankalasta ihmisestä, metsäteollisuutemme pioneerista G. A. Serlachiuksesta ja hänen ajastaan.  Hän 
syntyi Itä-Suomessa, päätyi Helsingin ja Turun kautta Tampereelle ja sieltä Mänttään omaa tehdasta ja valtakuntaa perustamaan. Serlachius oli ruotsinkielinen säätyläinen, josta kasvoi fennomaani. Ennen suuntautumistaan puunjalostusalalle hän opiskeli apteekkariksi. Apteekin pyörittämisen ohella hän harrasti valokuvausta, pyöritti panimoa, pyöritti työpajatoimintaa, välitti sieniä ja marjoja. Serlachius kuvataan ideanikkariksi ja väsymättömäksi puurtajaksi, mutta hankalaksi persoonaksi, jonka afäärejä hankalat henkilösuhteet haittasivat. Sekä loputon puurtaminen ja näyttämisen halu että hankala persoonallisuus saattoivat olla perua lapsuudesta, joka  loppui tylysti nimismiesisän kuolemaan. Sosiaalisessa ja taloudellisessa mielessä kuolemaa pahempaa oli isän taloudellisten väärinkäytösten paljastuminen. Keskisarja voi vaih vihjata häpeän vaikutusta pojan elämään. Itse hän löysi varakkaan ja hyvään sukuun kuuluvan vaimon. Avioliitto oli pitkä rakkausavioliitto. Selachius rakasti lapsiaan, mutta ei voinut lahjoittaa heille onnellista elämää. Tunne-elämässään patruuna oli traaginen hahmo. Keskisarja selvästi on selvästi kiintynyt päähenkilöönsä ja tämän inhimillisiin puutteisiin.

Se, mikä tästä elämäkerrasta teki yhtä aikaa hankalan ja palkitsevan oli tausta, paitsi miehestä kirja oli myös kuvaus 1800-luvun Suomen talouselämästä. Serlachiuksen aktiivinen työura kesti 1850-luvulta 1900-luvun alkuun. Tuona aikana Suomen suuriruhtinaskunta muuttui takapajuisesta talonpoikaisyhteisöstä maaksi, jolla on toimiva teollisuus, rahamarkkinat sekä toimivat liikenneyhteydet ja jossa luettiin painettuja sanomalehtiä.  Tässä muutoksessa G. A. Serlachius on mukana. Serlachiuksen ja muiden pioneerien ansiosta Suomesta kehittyi se metsäsektorivetoinen yhteiskunta, jona minun sukupolveni tottui maatamme ajattelemaan.
Kansikuvana Axel Gallen-
Kallelan mesenaatistaan
maalaama muotokuva


Erityisen mielenkiintoisesti kirja kuvaa Suomen rautateiden ja Hangon sataman vaiheita. Alunperin oli suunniteltu, että rautatie jatkuisi Tampereelta Näsijärven länsipuolelta rannikolle ja kulkisi rannikkokaupunkien kautta kohti Oulua. Serlachius halusi rautatiet metsäteollisuutta palvelemaan ja siksi kulkemaan keskempää Suomea, lähempää Mänttää. Siis joka kerta, kun lähdemme junalla Kokkolasta kohti Seinäjokea, saamme kiittää tai kirota Serlachiusta. Hangon satama ja ensimmäiset jäänmurtajat aloittivat Suomen modernin ulkomaankaupan. Serlachius taisteli saadakseen Hangosta nopean yhteyden Eurooppaan, mutta ensimmäisenä yhteydestä hyötyivät voin tuottajat ja myyjät. Kirja antoi kuvan siitä, mitä tarkoitti puhe Suomen teollisuuden vekselivetoisuudesta. Serlachiuksen afäärit olivat jatkuvasti lyhyiden lainojen varassa. 


Serlachius-nimi merkitsee nyky-Suomessa monille paperiteollisuuden sijasta taidetta. G. A. on jäänyt historiaan myös mesenaattina, jonka kuuluisimpia suojatteja olivat Axel Gallen-Kalleja ja Emil Wikström. Patruuna nautti taiteesta ja halusi sitä edistää. Tuon kiinnostuksen jatkumona on nykyinen Serlachius-museo, tosin vasta vuosikymmenien patruunan kuoleman jälkeen perustettu. Tyttärensä innoittamana hän innostui jonkin verran myös eläintensuojeluaatteesta. Luontoa ja maisemaakin hän arvosti, vaikka näki, että teollisuuden ja talouden vaatimusten edessä luontoarvojen tulee väistyä.

Tähän kirjaan perustuu Kari Heiskasen näytelmä Metsäperkele, joka pyöri Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistossa muutama vuosi sitten.

Keskisarja, Teemu
Vihreän kullan kirous : G. A. Serlachiuksen elämä ja afäärit
Siltala, 2010


maanantai 8. toukokuuta 2017

Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Lukupiirin vuoksi luin uudelleen Mia Kankimäen kirjan Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Kirja kesti hyvin toisen lukukerran. Kirjassa nuori suomalaisnainen haluaa muutoksen elämäänsä ja lähtee tutkimaan noin vuonna 1000 elänyttä japanilaista kirjailijaa ja hovinaista, Sei Shōnagania. Tämän kuuluisa, mutta salaperäinen teos "Tyynynaluskirja" ei jätä Kankimäkeä rauhaa. Tutkimus johtaa hänet paitsi Japaniin myös Lontooseen, Phukettiin ja lopulta Normandiaan kirjoittamaan.


Kirja on todiste pyhiinvaeltajien lauseesta "Tie, se on matkan arvoinen". Tärkeätä eivät ole lopultakaan tutkimustulokset vaan tie, jonka kirjailija kulkee tutkimusta tehdessään. Koiviston ajan Suomessa kasvanut, toteaisi, että "liike on tärkeämpi kuin päämäärä".Varsinkin, kun varsin nopeasti käy ilmi, kuinka vähän varsinaisesta kohteesta, Tyynynaluskirjasta ja sen kirjoittajasta voidaan tietää. Kohde pakenee tekijäänsä koko ajan. 


Kirja on kirjoitettu minämuotoon. Lukija voi vain arvella, kuinka paljon fiktiota siihen sisältyy. Kerronnan luotettavuuden kirjailija itse asettaa jo kirjan alussa  kyseenalaiseksi viittaamalla Pentti Saarikosken "Aika Prahassa" -kirjaan. Siinä kuvatut kirjailijan ja prahalaisten kohtaamiset ovat kuulemma fiktiota kaikki. Oikea Saarikoski oli ihmisarka, viihtyi yksin ja kirjoitti kuvittelemistaan henkilöistä tarinoita. Toisaalta Kankimäki toteaa, että jos hän kirjoittaisi itsestään, hänen pitäisi Virginia Woolfin tavoin sublimoida elämänsä romaaniproosan tai runojen muotoon. Joka tapauksessa kirja on kiehtova yhdistelmä elettyä elämää, pohdintaa ja japanilaista kulttuuria sekä kirjallisuudenhistoriaa. Eräänlainen fuusiokirja. Kirja on kuin runsaudensarvi, jossa luku luvulta nousee esiin historiaa, teräviä havaintoja ja  kiinnostavia hahmoja. Ja kaiken keskellä kuvaus sinkkuelämäänsä elävän neljääkymmentä lähestyvän naisen arjesta. Toisella lukukerralla nämä omaelämäkerralliset osiot kieltämättä vaikuttavat vähän liikuttavilta ja loppua kohden jopa ärsyttäviltä. Kokonaisuutta ne eivät toki pilaa.

Kirja on kauniisti kirjoitettu. Kieli sointuvaa ja kirjasta. Tekstin rytmi vaihtelee rauhallisesta kiihkeään ja tuntuu ilmentävän kirjoittajan tunteita ja tapahtumien hektisyyttä. Kauniin tekstin lomassa on välillä kovin arkityylisiä ilmauksia, jotka osaa lukijoista häiritsevät, minua jostain syystä ei, vaikka kirjan loput baarielämää ehkä kuvataankin turhan perusteellisesti.  Kulttuurihistorialliset tarinat ja pohdinnat limittyvät muun kerronnan joukkoon saumattomasti. Lainaukset Sei Shōnaganin teksteistä rytmittävät kerrontaa. Alku on rauhallinen, loppuosan käänteenä toimivat toisiinsa nivoutuneet katastrofit maanjäristys, ydinvoimaonnettomuus ja suuri tulva. Yleinen kohtaa yksityisen.

Tekstin kauneus tukee pohdintoja, jotka avaavat japanilaista kauneuskäsitystä. Kirsikankukat ovat kauniita vielä pudottuaankin, puutarhat suunnitellaan kolmiulotteiseksi. Japanin kielessä on oma sanansa kuvaamaan "maailman kauneuden ja sen katoavuuden aiheuttamaa liikuttavuuden tunnetta". Se on tietoa siitä, että kauneutta ei voi kuvauksin tavoittaa ja että se kestää vain hetken.

Kirjassa myös pohditaan kirjallista kulttuuria ja viestintää. Kankimäen mukaan kirjallisuutemme on palannut erilaisten versioiden aikaan. Meidän aikanamme kirjojen erilaiset sähköiset ja helposti muokattavat versiot kiertävät maailmaa ja muuntuvat. Sei 
Shōnaganin aikaan erilaisia versioita synnyttivät kopiointiprosessin hitaus ja sattumanvaraisuus. Aikakausien välissä oli satoja vuosia kestänyt kirjapainojen kulta-aika. Tuolloin painokoneet tuottivat auktorisoidun version, josta voitiin ottaa loputtomasti muuttamattomia kopioita. 

Mutta ymmärretään kirja versioksi tai muuttamattoman tekstin kopioksi, se on joka tapauksessa osa kirjallisen kulttuurin kokonaisuutta. Kankimäen kirja on ylistys vanhanaikaiselle sivistykselle ja lukemiselle. Lukeminen ja muuhun taiteeseen syventyminen palkitsee paremmalla ymmärryksellä. Mitä enemmän luet, sitä enemmän ymmärrät lukemaasi. Kirjan lopussa on lähdeluettelo, mutta kirja itsessäänkin on eräänlainen lukuvinkkilista. Tarina tukeutuu ainakin seuraaviin kaunokirjallisiin teoksiin:


Ishiguro, Kazuo : Pitkän päivän ilta

Kenko, Yoshida : Joutilaan mietteitä
Murasaki, Shikibu : Genjin tarina
Ozaki, Ruth. L.: Lihan oppivuosi
Saarikoski, Pentti : Aika Prahassa
Woolf, Virginia : Oma huone

Ja tietenkin lukija kiinnostuu varsinaisesta tutkimuskohteesta, Tyynynaluskirjasta, josta Helmet-tietokannastakin löytyy kaksi erilaista englanninnosta. Joista toinen on Kankimäen itsensä lukema Ivan Morrisin 1960-luvun käännös, toinene vahvasti lyhennetty Arthur Waleyn versio 1920-luvulta. Suomenkielistä käännöstäkin kirjassa lupaillaan ja sitä vielä odottelemme.



Kankimäki, Mia

Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Otava, 2013

maanantai 1. toukokuuta 2017

Katolisempi kuin luulit : aikamatkoja Suomen historiaan

"Meissä kaikissa piilee uskonto"

Vappupäivän Helsingin sanomat esitteli Emil Antonin ajatuksia katolisuudesta, Suomesta ja erilaisuudesta. Tämä suomalaisen äidin ja irakilaisen isän Suomessa kasvanut katolinen poika on mielenkiintoinen nuori teologi. Hänen kirjansa Katolisempi kuin luulet, esittelee pakinamaisen kevyeen tyyliin Suomen historiallisia ja nykyisiä yhteyksiä katoliseen kirkkoon. Mukana on katolisia vaikuttajia piispa Henrikistä Antti Nyléniin asti.

Kirja kertoo Suomen ensimmäisistä piistoista, luostareista sekä Juhana herttuan ja Kristiina-kuningattaren kääntymyksestä. Yksi mielenkiintoisimmista tarinoista liittyi piispa Hemmingin ja pyhän Birgitan yhteiseen Rooman matkaan. Kirjan tarkoituksena on osoittaa, että katolinen perinne Suomesta hävinnyt uskonpudistukseen vaan jatkoi elämäänsä luterilaisessa kirkossa. Lukija ymmärtää ajatuksen, vaikka jotkut kirjan tarinat ja esimerkkihenkilöt tuntuvat turhilta, esimerkiksi suomalaisuusikonien Snellmanin, Runebergin ja Lönnrotin liittäminen Suomen katolisuuden tarinaan tuntuu kovin väkinäiseltä. Myös herätysliikkeiden esittely tuntuu turhalta. Uutta, 1900-luvulla alkanutta ja viime vuosina voimistunutta uutta suomalaista katolisuutta kirjassa sen sijaan esitellään ansiokkaasti. Emil Anton tuntee sekä oman kirkkonsa että katolis-luterilaisen ekumenisen yhteistyön.
Kansi: Sanna Pelliccioni


Parasta kirjassa on kuitenkin sen matkaopasmaisuus. Kirjan jokaisen luvun lopussa on luku- ja matkavinkkejä. Matkakohteita Suomen katolisuudesta kiinnostuneelle löytyy niin Suomesta, Ruotsista kuin Italiastakin. Pienikokoinen kirja vinkkeineen mahtuu vaikka vaeltajan taskuun. Siitä voi lukea luvun kerrallaan miettiä ymmärtää historian jatkumoa ja uskonnon olemusta. 


Anton, Emil
Katolisempi kuin luulit
Kirjapaja, 2016