Kosken kahta puolta - Vammalan sotahistoriaa

Kansalaissota on tämän vuoden teema. Se näkyy vuoden kirjasadossa. Mutta onneksi näkökulmia riittää. Monet  ainakin minun käsiini osuneista kirjoista eivät ole kuvauksia taistelevista miehistä tai uhreista vaan näkökulmaa on laajennettu sodasta hengissä selvinneisiin. Niissä tutkaillaan sodan jättämiä jälkiä. Muutamat kansalaissodan kuukaudet ovat voineet muovata ihmisen koko elämän tai vaikuttaa "aina kolmanteen ja neljänteen sukupolveen asti". 
Kuva: Tammi


Jari Järvelän Kosken kahta puolta -romaanissa sotaa katsotaan kolmannen sukupolven lapsen näkökulmasta. Kirjan nykyisyystasona on 70-luvun Vammala, jossa 7-vuotias poika viettää kesälomaansa kosken eri puolilla asuvien mummojensa luona. Mummot vierastivat toisiaan ja suuri osa tuosta vastahakoisuudesta johtui kansalaissodasta, jonka keskelle he molemmat lapsina joutuivat, eri puolille vain. Sodan muistoihin liittyy voimakkaita tunteita ja torjuntaa. Poika osaa tekeytyä aikuisten keskellä näkymättömäksi ja pääsee kuulemaana salaisuuksia ja löytämään jälkiä menneestä. Hänen kauttaan myös vuoden 1918 lapset, myöhemmät mummot saavat äänen. He pääsevät kertomaan hirveyksistä, joita he joutuivat lapsena näkemään ja  joihin he joutuivat osallistumaan ymmärtämättä niistä mitään. Osallistumisesta seurasi elämänikäinen syyllisyys. Syyllisyyttä tunteneet ja muuten traumatisoituneet lapset kasvoivat vaikenemaan ja linnoittautuivat omaan leiriinsä uskaltamatta kohdata toista osapuolta.

Kirjan vahva lapsinäkökulma toimii. 70-luvun poika on uskottava serkkusarjan pienimpänä ja kiusatuimpana. Kansalaissodan ajan tytöt taas elävät elämäänsä sodan keskellä mollamaijoineen. He muistuttavat uutiskuvien pakolaislapsia, jotka kantavat nallejaan sodan raunioiden keskellä.  Myös kirjan aikakausikuvaus tuntuu uskottavalta. Jopa kirjan teemaan karmealla tavalla sopiva lasten rallatus "Let's go lehmät, navetta palaa", oli kuin muistuma 70-luvun lasten maailmasta.


Järvelä, Jari
Kosken kahta puolta
Tammi, 2018

Uuden ajan nainen : Hilja Pärssisen elämä


Graafinen suunnittelu
Tuula Mäkiä

Sukupuolten tasa-asvosta ja naisten varhaisesta äänoikeudesta syystä ylpeän Suomen tulee olla ylpeä myös varhaisista naispoliitikoistamme. Siksihän me juhlimme kaksi vuotta sitten ensimmäistä naisministeriämme, Miina Sillanpäätä. Tähän juhlintaan liittyi myös Miina Sillanpää - edelläkävijä -kirjakin. Tarkasti ottaen ensimmäinen naisministerime oli kuitenkin vuoden 1918 punaisessa hallituksen sosiaaliasiain valtuutettu Hilja Pärssinen. Kapinahallitukseen osallistuneita ei kuitenkaan ole ollut tapana muistaaa virallisissa tilastoissa. 


Ensimmäinen tai ei, Hilja Pärssinen (1876-1935) on kuitenkin epäilemättä elämäkerran arvoinen. Halsuan papin tytär jäi nuorena orvoksi, sai kouluttautua kansakoulunopettajaksi. Nuorena opettajana hän innostui suomalaisuus- ja raittiusaatteesta, aloitti runoilijanuran ja lähti mukaan työväenliikkeeseen. Politiikka vei hänen kansanedustajaksi ja toisin kuin esimerkiksi Miina Sillanpää, hän sitoutui vallankumoukseen ja punaisten hallitukseen. Hilja Pärssinen selvisi pakomatkasta Venäjälle ja paluuta seuranneesta vankeustuomiosta. Saatuaan kansalaisoikeutensa takaisin hän nousi vielä uudelleen Eduskuntaan ja ehti toimia kansanedustajana useita vuosia ennen kuin syöpä vei hänet alle 60-vuotiaana.

Uuden ajan nainen -kirjan tekijät tuovat Hilja Pärssiseen oman näkökulmansa. Marjaliisa Hentilä on tutkinut poliittista historiaa ja työväenliikkeen naisia. Matti Kalliokosken suku on Halsualta. Hänen isoisänsä Viljami Kalliokoski kasvoi Halsuan pappilan torpparina ja tunsi Hilja Pärssisen sekä nuorena tyttönä että myöhemmin kansanedustajatoverina. Armi Viita taas on Hilja Pärssisen sukulainen ja tuntee suvun perimätiedon. Lapsia Hilja Pärssisellä ei ollut eikä aviomiehensä papereita tai tietoja saatu kirjaa täydentämään. Aineistossa on aukkoja muutenkin. Esimerkiksi tiedot pakoretkestä Venäjälle perustuvat Pärssisen omiin oikeudessa annettuihin ja siksi tarkoituksenhakuisiin kertomuksiin. Kirjan henkilökuva jää siksi osin viitteelliseksi. 


Kirja kuvaa lahjakasta ja rohkeaa naista, joka ei pelännyt tarttua haasteisiin. Kielitaitoinen nainen edusti Suomen työväenliikettä ulkomaisissa kongresseissa ja verkostoitui. Hän osasi myös antaa tilaa muille, hän esimerkiksi siirsi osan eduskunta-aloitteistaan muiden naiskansanedustajien nimiin, jotta muutkin kuin hän pääsisivät esille. Ahkera ja velvollisuudentuntoinen kansanedustaja teki töitä syövästä huolimatta ja lähti lopullisesti sairauslomalle vasta kaksi viikkoa ennen kuolemaansa. Hän oli vallankumouksellinen ja tutki myös sosialismin teoriaa. Hän kannatti kieltolakia ja pyrki toimillaan helpottamaan naisten ja lasten asemaa yhteiskunnassa. Vaikka hän ihaili ja arvosti varhain kuollutta pappi-isäänsä, hän vastusti kirkon julkista asemaa yhteiskunnassa. Kirjoittajat eivät kuitenkaan osaa sanoa lopullista syytä siihen, miksi Hilja Pärssinen lähti mukaan vallankumoukseen eikä siitä, mitä hän varsinaisesti ajatteli punaisten toiminnasta sodan aikana ja jälkeenpäin.

Mutta itse päähenkilön lisäksi kirja tutustuttaa lukijaansa Hiljan aikaan, sadan vuoden takaiseen Suomeen. Maahan, jossa naimisissa oleva nainen ei voinut olla lehden päätoimittaja, siksi Työläisnainen-lehden keulakuvaksi tarvittiin naimaton Miina Sillanpää. Jopa taisteleva naispoliitikko joutui alistumaan miehensä tahtoon, kun oli kyse kotipaikan valinnasta ja jossa naisopettajan palkka oli virallisesti miesopettajan palkkaa heikompi. Kirja on myös muistutus Suomen ja etenkin sen eliitin pienuudesta. Hilja Pärssinen tunsi tietysti kaikki vasemmistopoliitikot, mutta Maalaisliiton Kyösti Kallio oli hänen koulutoverinsa ja Viljami Kalliokoski lapsuustuttu. Nuorsuomalainen Lucina Hagman oli hänen esikuvansa ja yhteistyökumppaninsa. Naisasiaa ajavat naiset tekivät muutenkin yhteistyötä halki puoluekentän. Minua hämmästytti etenkin tieto siitä, että varauksellisesti työväenliikkeeseen suhtautunut kirjailija Maila Talvio oli Työläisnainen-lehden avustajia. Tämä piirien pienuus saattoi olla selitys siihen, että Suomi nousi kansalaissodasta niin nopeasti. Kun kaikki päättäjät tunsivat toisensa, pitkälle vihanpidolle ei ollut edellytyksiä.

Kirja taustoittaa myös kieltolain kannattajien ajattelua. Kieltolaki oli työväenliikkeen alkuperäisiä tavoitteita, alkoholi nähtiin nimenomaan työläiskotien uhkana, keinona estää työläisiä nousemasta vaatimaan oikeuksiaan. Se ei ollut uskonnollinen vaan sosiaalinen ja moraalinen kysymys. Alkoholi oli uhka erityisesti naisille. 30-luvulle tultaessa kieltolain ongelmat jo näkyivät, mutta Hilja Pärssinen uskoi lakiin edelleenkin itsepäisesti.  Näkemystä vahvisti myös se, että silloinen pahin poliittinen vastustaja, Lapuan liike, sitä vastusti. Kansanäänestys, jossa laki kumottiin, oli Pärssiselle pettymys. Hänelle alkoholin saatavuus ei ollut vapauttaa kuten nykysuomalaiselle, päinvastoin. Voisi myös sanoa, että suhteessa kieltolakiin Hilja Pärssisen halsualainen syntytausta näkyi. Keski-Pohjanmaa eli silloisen Vaasan läänin pohjoisosa oli ainoa äänestysalue, jossa kieltolain kannattajat saivat enemmistön. Tässä asiassa epäilemättä Kalliokoski ja Pärssinen löysivät toisensa. Kieltolakikysymys on myös osoitus mielikuvapolitiikan voimasta. Kieltolain kannattajat leimattiin aikanaan naurettaviksi ja tätä naurettavan politiikan leimaa he kantavat edelleenkin.

Yksityiselämässä Hilja Pärssisellä oli vaikeita hetkiä. Hän menetti vanhempansa, mutta yhteys sisaruksiin säilyi koko elämän ajan. Hän avioitui nuorena ja vuosikymmenien ajan puoliso Jaakko Pärssinen oli tärkeä yhteistyökumppani, jonka kanssa hän perusti koulun ja pakeni puneisten vallan luhistuttua Venäjälle. Avioliitossa oli kriisinsä eikä kukaan tiedä, millaiset puolisoiden välit oikeasti olivat. Hiljalla saattoi olla salasuhde ennen kansalaissotaa. Aviomies taas yritti kansalaissodan ja pakomatkan jälkeisessä oikeudenkäynnissä vierittää syyn punaisten hallintoon osallistumisestaan vaimonsa niskoille ja näin selvitä vähäisemmällä rangaistuksella. Lopullisesti ja ulkoisesti suhde kuitenkin kariutui, kun mies löysi uuden ja itseään 40 vuotta nuoremman naisystävän. Liitto oli lapseton. Lapsettomuuden syytä ei voi tietää, mutta ainakin Hilja Pärssiselle oli tärkeää saada kasvattilapsi. Vankilavuosien jälkeen kasvattitytöstä tuli hänen elämänsä keskipiste.

Koskettavinta kirjassa oli sen loppu. Syöpää sairastava kansanedustaja haluaisi vielä elämänsä lopussa sopia kaikki riidat ja vihassa lausutut sanat. Sovintoa hän olisi halunnut paitsi aviomiehen myös kaimansa, IKL:n Hilja Riipisen kanssa. Voi hyvin kuvitella. että nämä kaksi ilmeisen särmikästä ja omassa aatteessaan palavaa Hiljaa olivat olleet "kiivaasti eri mieltä Eduskunnassa". Sovinto jäi ilmeisesti tekemättä. Hilja Pärssisen työ jäi kesken eikä hänen nimeään ole juuri tunnettu ainakaan työväenliikkeen ulkopuolella. Hän oli edistämässä asioita, joista monet toteutuivat hänen jälkeensä. Esimerkiksi Ensi kotien liittoa ja vapaampaa suhtautumista aborttiin. Vaikka hänet on parhaiten tunnettu hävinneistä yrityksistä, kansanvaltuuskunnasta ja kieltolaista, poliitikkona hän oli raivaamassa tietä uuden ajan naisille. Sitä kai kirjan otsikko haluaa meille sanoa.


Hentilä, Marjaliisa
Kalliokoski, Matti
Viita, Armi
Uuden ajan nainen : Hilja Pärssisen elämä
Siltala, 2018


Katseelta kätketty - salaisia romansseja ja luonnonsuojelua Gotlannissa

Tästä näyttää tulevan dekkariblogi, vaikka tarkoitus oli toinen. En voinut vastustaa  Anna Janssonin uusinta Gotlanti-dekkaria. Katseilta kätketty on Janssonia parhaimmillaan. Auvoisaa uusperheen onnea elävä Maria Wern joutuu taas selvittämään rikossarjaa, joka koskettaa läheltä sekä Mariaa että hänen esimiestään Tomasta. Kirjan alussa Marian poikapuolta puukotetaan, sitten Tomaksen  aikuinen tytär katoaa. Juoneen liittyy myös tulipalo, jonka yhteydessä Marian palomiespuoliso Björn pääsee näyttämään taitonsa ja rohkeutensa. Murharyhmällä on niin paljon henkilökohtaisia siteitä selvitettäviin juttuihin, että välillä jopa pelätään, että rikokset jäävät jääviysongelmien vuoksi selvittämättä. Tätä Gotlannille tyypillistä pienten piirien ilmiötä käsitellään kirjassa muutenkin. Saari on niin pieni alue, että vaikka kaikki eivät välttämättä tunnekaan kaikkia, eri yhteyksistä tutut henkilöt kuitenkin väistämättä törmäävät toisiinsa jossain uudessa yhteydessä. Tuntemattomana saarella ei voi asua. Pienuuden toinen puoli on yhteisöllisyys. Saarella asuva voi luottaa naapurien tukeen ja apuun. 
Kannen suunnittelu:
Helena Hammarström


Tämän kirjan jännitys pysyy yllä eikä lukija ei malta heittää kirjaa kädestään.  Kirjan teemat liittyvät toisaalta salaisiin romansseihin, toisaalta luonnonsuojeluun. Kirjassa Gotlannissa ollaan - ehkä - aloittamassa öljynporausta, mikä jakaa mielipiteitä voimakkaasti.
Loppuratkaisu sisältää jälleen kerran vähän liian monta sattumaa ja epäuskottavaa asiaa, mutta siihen asti juoni toimii. Muiden teemojen oheen on vielä upotettu raiskausteema, joka on tämän kirjan kannalta turha, mutta ehkä siihen palataan vielä seuraavissa kirjoissa.


Parasta on kuitenkin jälleen kerran Gotlanti. Kirjassa liikutaan tällä kertaa varsin laajasti etenkin saaren länsi- ja eteläosissa. Etenkin Östergarnslandet tulee tutuksi. Gotlannissa matkailleelle nousee lukiessa kova ikävä.

Jansson, Anna
Katseilta kätketty
suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
Gummerus, 2018

Kuukauden luetuimmat