Yksi näistä pienimmistä - lestadiolaisten syntejä, taas kerran

Juha Ruusuvuorta ei voi ainakaan syyttää yksipuolisuudesta. Hän on kirjoittanut romaaneja, sarjakuvakäsikirjoituksia ja yhteisökuvauksia.  Hänen romaaninsa ovat kovin erilaisia sekä sisällöltään että tasoltaan. Minun suosikkini oli aikoinaan historiallinen veijariromaani Kaniikki Lupus. Se kuuluu hauskimpiin Suomen keskiaikaa kuvaaviin kirjoihin, joita olen lukenut. Tällä kertaa hän kirjoittaa rikosromaania yhdesä vaimonsa, lastenpsykiatri Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren kanssa yhdessä. Tavoitteena on luoda Lappiin sijoittuva romaanisarja, joka kertoo ihmisten kaltoinkohtelusta (tieto kirjan liepeestä). Molemmat kirjoittajat ovat Lapista kotoisin, joten he ymmärtävät aluetta, jossa sadan kilometrin ajomatka ei tunnu missään.

Yksi näistä pienimmistä kertoo lestadiolaisuudesta ja siihen liittyvistä rikoksista. Kirjassa puhutaan - tietenkin - lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen salailusta, hyvä veli -verkostoista ja hoitokokouksista. Tutuksi tulee myös yhteisön harrastama painostus ja pienten kylien sosiaalinen kontrolli. Tämä kaikki kuulostaa niin perin tutulta ja moneen kertaan kuullulta, ja silti aina yhtä synkältä ja kauhealta. Tuoreempi ja positiivisempi uskomiseen liittyvä näkökulma oli lapsen kokemus seurojen jälkeisestä mukavasta ja iloisesta tunnelmasta. Tunnelatausten ja syntien anteeksiantamisen jälkeen oli kaikkien kevyt olla. Seurakuvaus antaa ymmärtää, että kirjoittajilla on asiasta myös omakohtaisia kokemuksia.

Kansi: Jorma Luhta /
Kuvatoimisto Leuku

Kirja on rikosromaani, joka täytyy lukea miltei loppuun, ennen kuin selviää, mistä ja kenen tekemistä rikoksista on kyse. Päähenkilö on keski-ikäinen sosiaalityöntekijä Laila, jonka elämässä tapahtuu hänelle itselleenkin outoja asioita. Kirja etenee kahdessa aikatasossa, nykyisyydessä ja Lailan lapsuudessa. Lailan elämän mysteereitä selvittävät Lailan nuorempi sisar Saara ja tämän ystävä, Kemissä asuva pappi, Janne. Saara on lastenpsykiatri, joka yllättäen palaa etelästä sisarensa luo Lappiin. 

Etenkin menneisyyteen liittyvä tarina on niin hyvin kirjoitettu, että kiinnostus säilyy. Tarina on karu lapsuuskuvaus. On äiti vailla lämpöä ja lapsi, jonka tarpeita ei nähdä. Kuvaus lapsuudesta, traumatisoitumisesta ja  ja mielestä, joka lokeroi kokemansa kauheudet omiin lokeroihinsa, on epäilemättä lastenpsykiatri Ylisirniö-Ruusuvuoren panosta tähän kirjaan. Traumatisoituneen mielen kuvaus kuulostaa uskottavalta ja pätevältä, romaaniin ehkä turhan seikkaperäiseltä ja tieteellisyyttä tavoillelevalta, mutta ei häiritsevältä.

Kirjan teemat ovat tärkeitä ja kerronta vie parhaimmillaan mennessään, silti kokonaisuus ei oikein pysy kasassa. Nykyaikaan sijoittuva rikostarina on äärimmäisen keinotekoinen eivätkä kaikki arvoitukset ja epäilyt ratkea.  Kirjassa on laaja henkilökaarti, osa henkilöistä jää kovin irrallisiksi, mutta ehkä joitakin heistä esitelläänkin kirjan myöhempiä osia silmälläpitäen. Tämän tarinan kannalta toinen salapoliiseistakin, kemiläispappi Janne, vaikuttaa vähän turhalta. Kahden sisaren tarina olisi saattanut olla tiiviimpi, mutta ehkäpä Jannen rooli kasvaa seuraavissa osissa.

Ruusuvuori, Juha ja Ylisirniö-Ruusuvuori, Ulla
Yksi naistä pienimmistä
WSOY, 2017

Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Tuijata, Pappilan elämää ja Vielä palaa lukulamppu.