lauantai 12. maaliskuuta 2016

Minä, Grünewald - alttaritaulu ja sen tekijä

Paavo Rintalan romaanin Minä, Grünewald lisäsin mieleni lukulistalle jo kirjan ilmestymisvuonna. Aikaa on kulunut 26 vuotta ja viimeinkin sen aika tuli. Asiaa ajankohtaisti kuulemani Hannu-Pekka Björkmanin esitelmä, jossa hän kertoi kirjan päähenkilön Matthias Grünewaldin maalaamasta alttaritaulusta. Seuraavien vuosien lukulistalle voinkin nyt lisätä Björkmanin esseekokoelman Kadonneet askeleet, johon esitelmä perustui.

Vuosista huolimatta Minä, Grünewald ei ole romaanina vanhentunut. Kirja kertoo taiteilijasta, joka oli välillä niin kadonnut historian hämärään, että tutkijatkin ovat olleet erimielisiä jopa hänen nimestään ja elinvuosistaan. Vallitsee kuitenkin jonkinlainen yhteisymmärrys siitä, että 1500-luvun Saksassa eli taiteilija, jolta jäänyt jäljelle parikymmentä pääosin kirkollista maalausta. Niistä merkittävin Isenheimin luostarikirkon alttarikokonaisuus. Rintala kirjoittaa kuvitteellisen taiteilijaelämäkerran taiteilijasta, joka eli uskonpuhdistuksen aikaa, Euroopan historian taitekohdassa.



Kirja on tietokirjamainen, se alkaa pitkällä johdannolla, jota ainakin minä luin hitaasti. Rintala kertoo kirjan taustoista ja tavoitteista, tekstiä katkovat erikieliset sitaatit, kerronta kulkee välillä ensimmäisen pääsiäisen Jerusalemissa, välillä 1940-luvun Oulussa. Kirjastotäti minussa iloitsi, kun Rintala kertoi ensimmäisistä tutustumisistaan Matthias Grünewaldiin ja muihin 1500-luvun taiteilijoihin. Nuori mies vietti vapaa-aikaansa Oulun kaupunginkirjaston käsikirjastossa katsellen vanhoja taidekirjoja. Siitä lähti innostus, joka jatkui koko elämän. Kun varsinainen juoni alkaa ja itse taiteilija alkaa kertoa tarinaansa, lukija uppoaa kiehtovan aikakauden ilmiöihin.

Kirja kertoo taiteilijasta, joka piti itseään käsityöläisenä. Ei vielä ollut taiteilijamyyttien ja boheemitaiteilijoiden aika. Hänen päätyönsä oli ristiinnaulitun kuva, jota oma aikakausi ei ymmärtänyt. Se ei ollut seesteinen ja harras vaan näytti märkiviä haavoja ja ristillä riippumisen venyttämiä jäseniä. ”Noinko sairaaksi ja kurjaksi ihmiskunnan on tultava, Sisilian ylimys sanoi - Pitääkö meidän nähdä hänen tuollaisena.”Alttaritaulu oli tarkoitettu Pyhän Antoniuksen luostarisairaalan kirkkoon. Se oli niitä varten, jotka sairastivat Pyhän Antoniuksen tulta, ergotismia. Tuskallinen  tauti aiheutti kouristuksia ja kuolioita. Tauti tappoi ja vammautti vuosisatojen ajan, kunnes sen aiheuttajaksi osoitettiin torajyväaltistus. Taudin oireet näkyvät myös ristiinnaulitun ruumiissa.

Päähenkilö ja hänen asiakkaansa edustavat katolista kirkkoa ja vallitsevaa järjestystä, mutta kirjassa seurataan uskonnollisen tilanteen rajuja muutoksia, enteillään koko Euroopan muovautumista uudelleen. Uskonpuhdistus nousee eikä  kirja ei piirrä ihanteellista kuvaa tohtoriksi tai paksuksi hanheksikin kutsutusta Lutherista. Päähenkilö pääsee taiteilijana todistamaan keisarin valintaan liittyvää valitsijakokousta ja kuulemaan Lutheria Wormsin valtiopäivillä, mutta häntä ei kiinnosta keisarin persoona ja uskonpuhdistuskin vain siksi,  että pelkää sen vähentävän neitsyt Mariaa esittävien maalausten tarvetta. Voimakkaammin kirja ottaa kantaa nousevaan antisemitismiin ja juutalaisten aseman huononemiseen. Ghettoja poltetaan, yhteisön torjunta tuhoaa päähenkilön juutalaistaustaisen vaimon. "Anna [vaimo] ja minä saimme huomata ilmaston muuttuneen.” Koskettava ennusmerkki on täydellinen auringonpimennys, jonka Grünewald koki vuonna 1502 puolalaisessa kylässä. Vuosisatoja myöhemmin kylä sai saksalaisen nimen Auschwitz.  Auringonpimennyksen mustuudesta tulee ristiinnaulitsemiskuvan taustaväri. Auschwitzin taivaasta tulee kuva maailmasta, jossa Jumala on kuollut.


Paavo Rintala
Minä, Grünewald
Otava, 1990

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pentti Linkola : ihminen ja legenda

Pentti Linkola : ihminen ja legenda  -kirja on valittu Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi. Valinta innostaa perehtymään tämän ekofilosofin ja Suom...

Muiden lukemia tekstejä