Tuulesta temmattu elämä - hapuilevaa rakkautta

Minä rakastan Pauliina Vanhatalon kuulakasta kieltä. Minä rakastan Pauliina Vanhatalon kuulakasta kieltä. Uusin romaani Tuulesta temmattu elämä on kirja, joka houkuttaa uppoamaan siihen ja lukemaan nopeasti. Se on kehitysromaani, joka ei etene suoraviivaisesti vaan kertoo polveillen Titin ja Ilmon välillä yhdessä, välillä erillään kulkevat tarinat.

Kirjan toisen päähenkilön Titin taustana on vanhoillislestadiolainen suurperhe. Kirja ei kuitenkaan keskity uskonnolliseen yhteisöön eikä lestadiolaisuuden erityispiirteisiin. Lestadiolaisuus on vain tarinan tausta. Suurperhe tarjoaa toisaalta onnellisen ja turvallisen yhteisön, mutta yhden lapsen tarpeet voivat jäädä siellä vastaamatta. Äidin syliin voi olla liian monta tulijaa, toisaalta suuri lapsiryhmä myös uuvuttaa äidin ja osa kasvatusvastuusta jakautuu isommille sisaruksille. Oli koskettavaa, että kirjan 13 lapsen äiti kirjoitti varasi kalenteristaan lapsilleen vuorotellen omat päivät, jolloin hän pyrki erityisesti kuuntelemaan tietyn lapsen asioita.  Uskonnollinen perhe näyttäytyy tavallisena perheenä, jonka vanhemmille lasten hyvinvointi on kaikkein tärkein asia. Huoli lapsen hyvinvoinnista ylittää yhteisön vaatimukset, äiti on valmis sallimaan oireilevalle lapselleen maailmallisen teatteriharrastuksen, kun uskoo sen auttavan tämän toipumista.

Titi ei lapsena saanut toivomaansa huomiota ja hänen elämäänsä hallitsevat yhtäaikaiset pelot ja tarpeet tulla nähdyksi ja kosketetuksi. Titi on heikko, joka heikkoudessaan myös helposti tulee satuttaneeksi toisia ihmisiä. Ihminen, joka pitää itseään arvottomana eikä tunnista omia tunteitaan, voi olla epäluotettava hyväksikäyttäjä omissa ihmissuhteissaan vaikka ei itse sitä edes tajua. Kun ei ymmärrä omia tunteitaan tai tarpeitaan, on vaikea ymmärtää muita. Titi pyrkii pitämään kaoottista elämä pystyssä kontroilloimalla syömistään. Anoreksia antaa yhtä aikaa kokemuksen elämänhallinnasta ja häpeästä. Laihtuminen on keino saada huomiota, mutta syömättömyyttä pitää yrittää salata. Teininä Titi löytää itselleen pakopaikan teatterista ja tie johtaa hänet Teatterikorkeakouluun asti. Sekä lestadiolaisuus että syömishäiriöt tuntuvat aluksi omituisella tavalla auttavan rankoissa opinnoissa. Opiskelu on sosiaalista ja työteliästä kuten elämä lestadiolaisessa yhteisössä, anoreksiaan liittyvä kurinalaisuus auttaa harjoituksista selviytymisessä. Teatterikorkeakoulu on uskonnollisen yhteisön kaltainen oma kuplansa, josta opiskelijat välillä kaipaavat oikeaan elämään. Jopa parisuhteet muiden alojen opiskelijoiden kanssa ovat ongelmallisiaä Näyttelijäntyön esteeksi tulee kuitenkin se, että Titi ei tunne omia rajojaan.

Ilmo kasvaa boheemeissa teatteripiireissä yksinhuoltajaäidin kasvattamana. Teatterityön, vanhempien huonojen välien ja äidin miessuhteiden keskellä poika jää yksin ja joutuu usein huolehtimaan nuoremmasta veljestään. Aikuistuvan pojan elämään saapuva isä antaa pojalleen toivon, mutta ennen kaikkea pettymyksen hetkiä. Kun poika lähtee isän seurana teatterimatkalle Pietariin, matkan laskut jäävät pojan maksettavaksi. Rakkaus ja läheiset ihmissuhteet johtavat pettymyksiin. Äidin teatteriharrastus tutustuttaa Titin perheeseen ja suhde tähän etenee täysin Titin ehdoilla. Ilmo joutuu oppimaan, että rakkaus on yhtä satunnaista ja pettävää kuin elämä, täysin tuulesta temmattua. Rakkaus ei ole turvapaikka eikä mitään pysyvää.  Mutta jotakin voimaa siinä kuitenkin on. Epäilyttävyydestään huolimatta, se antaa elämään sisältöä.

Kirjan lukijan täytyy olla tarkkana, Siinä liikutaan varoittamatta ajasta ja paikasta toiseen. Kirjan muoto palvelee kuitenkin aihetta. Teatterin maailmassa liikkuva kirja etenee teatterimaisesti, kohtauksittain. Valokeila suunnataan välillä sivuhenkilöihin, kuten Ilmon isoäitiin tai Titin opiskelutovereiden rakkauselämään. Mielenkiintoista on se, että sivuhenkilöt näyttäytyvät kirjassa usein päähenkilöitä voimakkaampina kuin hiljaiset ja varjomaiset päähenkilöt. Titi ja Ilpo pitävät tarinaa koossa, mutta välillä heidän tarinansa hautautuu voimakkaampien alle. Kirjan loppuun voisi kuvitella esiripun, jonka jälkeen kirjan henkilöt juoksevat vielä kumartamaan. Viimeisinä kumartaisivat Titi ja Ilmo, vajavaisen rakkauden rakastavaiset.

Vanhatalo, Pauliina
Tuulesta temmattu elämä
Kansikuva Laura Lyytinen
Tammi, 2019