Nimi jolla kutsutaan öisin - matka Kiinaan

Esikoiskirjailijat tuntuvat kuvaavan kirjoissaan omaa elämäänsä, mikä on ymmärrettävää. Kun edellisessä tekstissä käsitelty Suvi Ranisen kirja kuvasi kirjailijan omaa suhdetta uskonnolliseen yhteisöön, Emma Kantasen romaani Nimi jolla kutsutaan öisin taas kirjoittajansa kokemuksia Kiinan työmarkkinoilla ja sikäläisissä lesbopiireissä. Kirjailija on koulutukseltaan graafinen suunnittelija ja työskennellyt pelikehittäjänä Roviolla ja kiinalaisessa yrityksessä. Lukijan on turha miettiä, onko kirja itse asiassa romaani ollenkaan vai omaelämäkerrallinen kuvaus kirjoittajan elämän yhdestä vuodesta. Pirkko Saisiota lainaten omaelämäkerralliset teokset ovat aina fiktioita. Lukijalle kirja on joka tapauksessa matka uusiin maailmoihin. 

Kiinalainen työelämä on toisenlaista kuin länsimainen. Hetkittäin kirja toi mieleen Amélie Nothombin kirjan Nöyrin palvelijamme. Siinä länsimainen työntekijä törmäili japanilaisen työyhteisön sääntöihin ja rajoituksiin. Työkulttuurit eroavat, vaikka peliala on työaloista kansainvälisin. Jopa hektiseen it-alaan tottuneelle Kiinan työpäivät ja urakat olivat raskaita. Kulttuurieroihin törmättiin päivittäin. Jopa kalenteri herätti hämmennystä. Kiinassa joinakin viikonloppuina tehdään töitä. Asia on kiinalaisille itsestäänselvyys, mutta ulkopuolinen ei ymmärrä viikonlopputöiden logiikkaa. Kieliongelmat aiheuttivat väärinkäsityksiä ja ulkopuolisuudentunteita, mutta myös yhteistä löytyi. Ratkaiseva yhteisyyden kokemus kirjassa on yhteinen lounas, johon työtoverit ottivat ulkomaalaisen kollegansa mukaan. Mielenkiintoista oli myös tajuta, että ahtauteen tottuneille kiinalaisille fyysinen kosketus ei ole mikään ongelma ja että on siksi täysin tavallista, että naispuoliset työtoverit kulkevat kaupungilla käsi kädessä.

En tiedä, kuinka kirjaan suhtautuu pelialaa tunteva lukija. Minulle pelien maailma on yhtä vieras kuin Kiina. Alan etiikkaan liittyvä pohdinta oli mielenkiintoista. Ensimmäisenä suomalainen törmää Kiinan pelimaailman joustavaan tapaan suhtautua piratismiin, myöhemmin hän alkaa pohtia koko teollisuudenalan mielekkyyttä. Kuten  päähenkilön kollega totesi: "me teemme tätä vain, jotta ihmiset saavat hukata aikaansa". Ainakin minua järkytti tieto siitä, että Kiinassa vangit pakotetaan kidutuksen uhalla nettipelien testaajiksi. Moni länsimainenkin pelaaja saattaa tietämättään pelata uupumuksen toiselle puolelle pakotettua vankia vastaan.

Mutta kirja ei ole vain työelämäkuvaus vaan avaa ikkunan myös Pekingin elämään ja Kiinan kulttuuriin. Ilmeisesti tarkoituksellisesti kirjoittaja ei ole yhteydessä kotimaahansa tai ainakaan kuvaa tätä yhteydenpitoa, mikä antaa kirjaan mielenkiintoisen vanhanaikaisen sävyn. Kirjailija on kiinni fyysisessä ympäristössään, vaikka kehittääkin työssään virtuaalimaailmaa.  Kun kirjailija on ammatiltaan graafinen suunnittelija, hänellä on tarkka silmä. Hän kiinnittää huomiota pieniin yksityiskohtiin ja väreihin ja  osaa kuvata liikkumistaan kaupungissa niin, että lukija näkee miljöön silmissään. Lauseet ovat lyhyitä ja hauskalla tavalla toteavia. Esimerkiksi hän kuvaa Pekingin viemärinkansia, joiden kiertämistä perustellaan taikauskolla. Päähenkilö kuitenkin havaitsi, että niiden päälle astuminen saattaa olla konkreettisesti vaarallista. Myyttiset kertomukset ja arkielämä sekaantuvat monella tavalla. Asioita ei selitetä puhki vaan lukija saa päätellä havaintojen pohjalta itse. Kirjoittaja esimerkiksi huomaa, että Pekingin miljoonien kulkijoiden joukossa ei koskaan näe pyörätuoleja. Lukijalle hauskaa seurattavaa on myös työpaikan sisäisen verkon keskustelu, jota päähenkilö seuraa käännösohjelman avulla. Lukija saa ihmetellä viestejä päähenkilön kanssa yhdessä eikä mysteeriksi jääneitä asioita selitetä.

Kirjoittaja kuvaa kirjassaan myös kiinalaisten lesbonaisten yhteisöä, jota kutsuttiin lala-yhteisöksi. Päähenkilö tutustuu aluksi alakulttuurin verkkopalveluun ja sen deittisovellukseen, myöhemmin sukupuolivähemmistöjen baari tulee tutuksi ja vuoden aikana hän löytää useampiakin kumppaneita. Alakulttuurikaan ei ole vapaa kiinalaisen yhteiskunnan hierarkioilta ja sen jäsenten käyttäytymistä ja pukeutumista määrittää ulkopuoliselle käsittämätön jako jako P-, ja T- ja H-naisiin. Kirjassa kuvataan myös naisten välisiin parisuhteisiin liittyvää väkivaltaa. Asia ei ehkä ole tabu, mutta varsin vähän käsitelty asia. Ehkä tätäkin asiaa on helpompi käsitellä Kiinaan asti etäännytettynä.

Minä luin kirjaa intensiivisesti ja innostuneesti. Helsingin Sanomien arvostelussa päähenkilöä verrataan pelihahmojen sankarittareen, joka tekee vaarallisen matkan ja jota tuo matka muuttaa ikuisesti. Kirjan muoto ja sisältö siis tukevat toisiaan. Etenkin alkuosassa teksti vei mennessään. Loppuosan ihmissuhdekuviot olivat turhan monimutkaisia ja venytettyjä. Loppuosaa karsimalla kirjan tunnelma olisi säilynyt paremmin.

Kirjan nimi viittaa kiinalaiseen nimikäytäntöön. Kirjassa puhutaan paljon nimistä ja niiden merkityksistä. Kiinaan muuttava joutuu ottamaan uuden, kiinalaisen nimen. Toisaalta myös nuoret kiinalaiset käyttävät mielellään länsimaisia nimi. Nimiä vaihdellaan, omaksutaan. Samakin nimi voi ääntyä monella eri tavalla ja kantaa kokonaista tarinaa mukanaan. Tämä kirja oli Ai Man tarina.

Kantanen, Emma
Nimi jolla kutsutaan öisin
Gummerus, 2019

 

Valitettavasti en löytänyt tietoa,

 siitä, onko kirjoittaja suunnitellut 

itse myös kannen.