Pisara veressä - vanhoja rikoksia, ja rakkauksia

Seppo Jokinen on taas julkaissut uuden komisario Koskinen -kirjan. Tämä kahdessa eri aikatasossa liikkuva kirja poikkeaa edellisistä rakenteensa vuoksi. Tässä kirjassa vanheneva komisario pääsee palaamaan hänen poliisiuransa ensimmäisten vuosien tapahtumiin. Kirja alkaa koukuttavalla lapsinäkökulmassa. Kahdeksanvuotias terävä Urho-poika näkee itsepalvelupesulassa asiakkaan, jonka pyykit jäävät vaivaamaan ja kun hän puhuu näkemästään kavereilleen, syntyy kohu joka saavuttaa jopa Tampereen poliisin.

Pienen Urhon maailmasta hypätään pian suuren Urhon aikaan. Kirjassa on takaumia vuoteen 1986, presidentti Urho Kekkosen hautajaisten aikaan. Tuolloin 30-vuotias järjestyspoliisi Sakari Koskinen joutuu Pyhäjärvelle poliisiveneessä todistamaan ruumislöytöä. Kuollut oli tunnistettu lentopallovalmentajaksi, joka oli ollut vetämässä nuorten maajoukkueleiriä järven rannalla olleessa leirikeskuksessa. Rikos jäi aikanaan selvittämättä, mutta ei unohtunut. Kun rikoksen yksityiskohtiin nyt viitataan uuden rikosromaanin sivuilla, muistot nousevat esiin muillakin kuin komisario Koskisella. Rikos tulee lopulta selvitetyksi, tapahtumien kulku ei ole kaikilta osin uskottava, mutta tarina juoksee mallikkaasti.

Nostalgiset aikamatkat 1980-luvulle eivät liity pelkästään selvitettävään rikokseen. Kirjassa kuvataan myös komisario Koskisen sotkuisia naissuhteita. Komisario tuntuu elävän suorastaan kahden naisen loukussa. Tämänkin asian juuret juontavat 1980-luvulle. Yhtä kauas ulottuu myös työtoveruus lähimpien työtoverien kanssa. Kirjassa summataan Koskisen koko työuraa ja elämää. Eräänlaisen yhteenvedon työstään ja asiakkaistaan komisario Koskinen tekee, kun hän vertaa omaa väkivaltarikosyksikköään talousrikosyksikköön ja toteaa, että hänen "asiakaskuntansa koostui yksinkertaisemmista ihmisistä, epätoivoisista hätiköijistä, joiden tekemisissä ei ollut samaa älykästä laskelmallisuutta kuin talousrikollisilla. Heidän rikoksensa olivat yleensä äkkipikaistuksissa tehtyjä tekoja vailla mitään harkintaa." Kirjoissa tunnetaan myötätuntoa yksinkertaisia reppanoita kohtaan, syyttävä sormi osoitetaan laskelmoivia talousrikollisia ja koronkiskureita kohtaan.

En tiedä, mitä työyhteisökonsultit ajattelevat kirjasarjan työyhteisökuvauksista. Mielenkiintoisia ne ainakin ovat. Poliisien työyhteisö on tiivis ja perustuu luottamukseen. Uutta työntekijää kohtaan osoitetaan epäluuloa. Hänen huumoriaan ei arvosteta ja asiallisetkin kommentit jätetään omaan arvoonsa. Vasta kun uusi työntekijä osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen, hänet otetaan ryhmän jäseneksi. Tässä kirjassa kuvatun työntekijätarinan loppu oli onnellinen, mutta voin hyvinkin kuvitella tilanteita, jossa uusi työntekijä olisi jäänyt pysyvästi yhteisön ulkopuolelle. Yhteisö voi olla armoton.
Pisara veressä on 25. komisario
Koskinen -sarjan kirja


Jokinen, Seppo
Pisara vedessä
Crime Time, 2020

1 kommentti:

  1. Kiitos kirjan esittelystä. Vaikka luen aika paljon dekkareita, niin täytyy tunnustaa, että Seppo Jokista en ole lukenut lainkaan. Ehkäpä sitten kun pääsee kirjastoon. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista

Kuukauden luetuimmat