Andreas Baader, Ulrike Meinhof ja Joschka Fischer olivat aktiivisesti mukan vuoden 1968 Saksan yhteiskunnallisessa kuohunnassa. He halusivat rakentaa tasa-arvoisemman Saksan ja häätää natsismin haamut sen valtarakenteista He marssivat Vietnamin sotaa ja mediaimperiumeja vastaan, vaativat oikeutta päivähoitoon ja asuivat kommuuneissa. Baader ja Meinhof ajautuivat jo parin vuoden jälkeen yhteiskunnan ulkopuolelle, perustivat terrorijärjestö Punaisen Armeijakunnan (RAF) ja päätyivät lopulta itsemurhiin vankilassa. Joschka Fischeristä tuli Euroopan ensimmäinen vihreä ulkoministeri, joka kulki pitkän tien kapinallisesta vallankäyttäjäksi. Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan tavoin tämä 60-luvun radikaali oli 2000-luvun alussa valtansa huipulla.
Katriina Lehto-Bleckert on Saksan historian ja terrorismin tuntija, joka on kirjoittanut väitöskirjansa Ulrike Meinhofista. Hänen kirjansa Tulisielut on kuvaus 60-luvun radikalismista ja 70-terrorismista sekä ihmisistä liikkeiden sisällä. Kirja esittelee 1934 syntyneen Ulrike Meinhofin voimakkaana ja aatteellisena naisena, joka terroristiksi tuomittunakin halusi toimia oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen maailman puolesta. Hän oli noussut ydinaseita vastustavan opiskelijaliikkeen johtoon jo
vuonna 1958. 1960-luvulla hän oli tunnettu toimittaja ja yhteiskunnallinen keskustelija, joka eli
vaurasta ja porvarillista elämää vuoteen 1967 asti, jolloin hän erosi
kustantajamiehestään ja muutti Länsi-Berliiniin. Andreas Baader ja Joschka Fischer tulivat opiskelijaliikkeeseen
ulkopuolisinä. He ilmensivät muutosta myös siinä, että kykenivät
nousemaan johtoasemiin ilman akateemisia opintojakin. Kirjassa Ulrike Meinhof esitellään vasemmistoradikalismin sydämenä. Joschka Fischer taas Ulrike Meinhofin lahjakkaana ja ahkerana opetuslapsena, joka kuitenkin päätyi toteuttamaan nuoruutensa unelmia perinteisen politiikan keinoin. Näiden kahden välissä Andreas Baader jää epämääräiseksi hahmoksi, jonka persoonaa kirjoittaja turhaan yrittää psykologisoida. Meinhof ja Fischer näyttävät tahtoihmisiltä, Baader näyttää ajautuvan eteenpäin mielihalujensa mukaan kunnes on tilanteessa, josta ei voi perääntyä.
Mutta kirja ei keskity vain päähenkilöihin vaan käsittelee 60-luvulta alkanutta radikalismia osana Saksan yhteiskuntakehitystä. Se muistuttaa siitä, että Saksan liittotasavalta oli tuolloin erittäin hierarkinen ja konservatiivinen maa, jossa mielenosoittajatkin pukeutuivat pukuun ja solmioon ja jossa naisen paikka oli pääasiassa kotona. Toinen maailmansota oli vielä läheistä historiaa ja monet natsiajan virkamiehet ja vaikuttajat toimivat yhteiskunnassa. Kommunismin pelko tuntui kaikkialla. Saksan virkakoneisto ja poliisivoimat torjuivat kommunistisena pitämäänsä radikaaliliiketta väkivaltaisesti. Jo vuonna 1967 mielenosoittaja kuoli Persian shaahin vastaisessa mielenosoituiksessa, seuraavana vuonna mielenosoittajat jo vastasivat väkivaltaan väkivallalla. Provokatiivisista toimista rangaistiin ankariin rangaistuksiin ja Punaisen armeijakunnan jäseniä etsittiin kuin villin lännen lainsuojattomia. Vuosikymmenien jälkeen on myönnetty, että yhteiskunnan toimenpiteet olivat kohtuuttoman ankaria. Ne marginalisoivat ja radikalisoivat vastustamiaan radikaaleja ja ajoivat heidät tilanteeseen, josta ei voinut enää peräytyä.
Lehto-Bleckert, Katriina
Tulisielut : tarina Ulrike Meinhofista, Andreas Baaderista ja Joschka Fischeristä
Into-kustannus, 2021
Luin vähän aikaa sitten Punaisen prinsessan, jonka tapahtumat liittyvät Punaisen armeijakunnan toimintaan. Sen vuoksi tämä kirja kiinnostaa. Kiitos kirjan kiinnostavasta esittelystä. Kyllä tämä varmasti lukulistalle menee.
VastaaPoistaKiitos. Olen kuullut Punaisesta prinsessasta ennenkin. Täytyy laittaa se lukulistalle.
VastaaPoista