keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Juudas : petturuutta vai ystävyyttä

Amos Ozin Juudas-romaani on saanut nimensä Juudas Iskariotista. Kirjassa esitetään tästä pääsiäisevankeliumin antisankarista perinteestä poikkeava tulkinta. Kirjan näkemys pohjaa Juudaksen evankeliumiksi nimettyä tekstilöytöä seuranneeseen Juudas-tulkintojen aaltoon, jota omalla tavallaan edusti esimerkiksi Eric-Emmanuel Schmittin Pilatuksen evankeliumi -romaani. Ozin kirjassa Juudaksen tarinaa tulkitaan allegorisena kuvana petturuudesta ja sanalla perusteluna antisemitismin synnylle.
Päällys: Emmi Kyytsönen


Kirjan päähenkilö on nuori israelilainen mies, Shmuel, joka opiskelee Jerusalemin yliopistossa 50-luvun lopussa ja yrittää kirjoittaa tutkielmaa aiheesta ”Jeesus juutalaisten silmin”. Kun opinnot keskeytyvät rahapulan, onnettoman rakkauden ja elämäntuskan takia, Shmuel ottaa vastaan työn, joka sisältää seuranpitoa vanhalle sairaalle miehelle, Gershom Waldille,  ja tarjoaa pienen palkan lisäksi ylöspidon talossa, jossa miehen lisäksi asuu hänen leskeksi jäänyt kaunis miniänsä Atalja. Nuori päähenkilö tietenkin rakastuu tähän vanhempaan traagiseen naiseen kaikista varoituksista huolimatta. Romanssi on kieltämättä kliseinen ja ennalta-arvattava, mutta se ei häiritse tarinan kulkua.

Mutta kirja ei ole vain rakkauskertomus vaan matka antisemitismin, juutalaisuuden ja Israelin valtion historiaan. Päähenkilön opinnäytetyö tutustuttaa lukijansa toisaalta juutalaisten oppineiden näkemykseen kristityistä, toisaalta kristillisen antisemitismin juuriin. Liettuassa syntynyt Gershom Waldin sanoo kirjassa: ”kiista meidän ja arabimuslimien välillä on vain piskuinen episodi historiassa, lyhyt ja ohimenevä… kun taas se, mitä on meidän ja kristittyjen välillä on syvää ja synkkää ja jatkuva vielä sadan sukupolven ajan.” Oz on Israelissa syntynyt juutalainen, sabra, joka ei ole kirjoittanut holokaustista, mutta antisemitismin seurauksista kyllä.

Mutta ”pienenä episodinakin” juutalaisten ja arabien konflikti on vienyt sukupolvia. Romaanissa katsotaan taaksepäin, Israelin valtion syntyvaiheisiin ja pohditaan mahdollisuutta, olisiko kaikki voinut mennä toisinkin. Olisiko ollut mahdollista luoda valtio yhdessä arabien kanssa? Juudaksen kohtalo tarjoaa mahdollisen pohtia petosta ja petturuutta. Kuka pettää oman kansansa? Sionistien silmissä petturuuden leimaa kirjassa kantaa vahvimmin sen neljäs henkilö Ataljan edesmennyt isä Sheltiel Abravanel, joka ei (Juudaksen tavoin) voi itse kertoa tarinaansa vaan häntä tulkitsevat muut. Myös Shmuelin isoisän olivat sionistit aikanaan ampuneet petturina, vaikka hän toimi peitetehtävissä juutalaisten hyväksi. Historiasta kirjoittaessaan Amos Oz kirjoittaa epäilemättä myös tästä päivästä. Hän toiminut rauhanliikkeessä ja pyrkinyt edistämään arabien ja juutalaisten rinnakkaiselon mahdollisuutta. Nykytilanne ei rohkaise optimismiin, mutta ihan kokonaan toivo ei ole kadonnut.

Kirjassa oli pieniä mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten Shmuelin viittaus Suomen talvisotaan. Siinä  (von) Mannerheimin ja presidentti Kallion väliseen keskusteluun  on sovitettu kaikille suomalaisille tuttu vertaus yhdestä suomalaisesta, joka vastaa kymmentä (venäläistä) musikkaa. Tässä kirjassa opetuksena oli se, että jonain päivänä arabit saavat sen yhdennentoista sotilaansa liikkeelle ja silloin Israel ei enää pärjää. Amos Ozin aikaisemmista kirjoista ainakin omaelämäkerrallisessa Tarina rakkaudesta ja pimeydestä -romaanissa on sivuhenkilöinä kaksi suomalaista lähetystyöntekijää. Ehkäpä Suomi-viittauksia on enemmänkin.

Toinen minusta mielenkiintoinen yksityiskohta oli viittaus Raamatun kertomukseen, jossa Jeesus kiroaa viikunapuun, joka ei tarjoa hedelmää. En ollut koskaan ennen ajatellut, että tarina sijoittuu sellaiseen vuodenaikaan, jolloin viikunoita ei koskaan ole. Miksi siis Jeesus kirosi puun?

Kirjan tapahtumapaikka on Jerusalem, ainutlaatuinen kaupunki kaupunkien joukossa. Kirjan tapahtumien aikaan se oli vielä piikkilangoin kahtia jaettu. Kirja tavoittaa kaupungin jäljillelemättömän lumovoiman. Tekee ymmärrettäväksi sen, että sen hallinnasta on taisteltu vuosisatojen ajan. Vaikka omasta vierailustani Jerusalemiin on jo vuosikymmeniä aikaa, kirja herätti eräänlaisen ikävän. Ensi vuonna Jerusalemissa, kuten vanhat juutalaiset toisiaan tervehtivät.

Oz, Amos
Juudas
heprean kielestä suomentanut Minna Tuominen
Tammi, 2018

2 kommenttia:

  1. Ostin hiljattain tuon Tarinan rakkaudesta ja pimeydestä, mutta en ole vielä lukenut sitä. Tämä Juudaskin kuulostaa tosi kiinnostavalta, myös nuo viittaukset Suomen sotaan.

    VastaaPoista
  2. Niin olisi mielenkiintoista vähän selvittää, oliko Ozilla joku suhde Suomeen. Kyse voi tietysti olla sattumasta. Voi tietysti olla, että hän on lapsena tavannut suomalaisia, joista hän kertoo Tarinassa rakkaudesta ja pimeydestä (kirja on omaelämäkerrallinen) ja myöhemmätkin viittaukset selittyvät vain maan nimen tuttuudella.

    VastaaPoista

Luetuimmat tekstit viime aikoina