Baltimoren sukuhaaran tragedia - nuoruuden uudelleenarviointi

Baltimoren sukuhaaran tragedia on yksi nopealukuisimmista tiiliskivikirjoista, joita olen lukenut. En lukenut kirjaa yhdeltä istumalta vaan viikon aikana busseissa, junissa ja muina lyhyinä välihetkinä.  Teksti  on sujuvaa ja virheetöntä, tarina koukuttava eikä kirjaa halua kesken. Kirjan on suomentanut kirjailija Kira Poutanen,  sen kevyen tuntuinen teksti on kaunista.  Keskeytykset eivät kirjan lukemista haittaa, polveileva tarina ei katoa lukijansa mielestä.  Minä en ole lukenut Dickerin kehuttua esikoisteosta Totuus Harry Quebertin tapauksesta.  Kirja ei kaipaa esikoista tuekseen vaikka tämän kirjan päähenkilö ja tarinan kertojahahmo, Marcus Goldman, kuulemma esiintyy siinäkin.  Tässä kirjassa kirjailija Goldman kirjoittaa kirjaa oman perheensä vaiheista ja käärii samalla auki oman nuoren elämänsä kipupisteitä. Kirjoitustyön aikana hänelle selviää, kuinka vähän hän on läheistensä elämästä tiennyt ja ymmärtänyt.  Kirja on yritys korjata mennyt.  Lopussa kertoja katsoo omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan toisin silmin kuin aiemmin.

Kirja - varsinkin sen alku - toi mieleeni Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin -kirjan, mutta samalle tasolle tämän kulttikirjan kanssa uutuuskirja ei nouse. (Harva kirja nousee).

Kirja on taitavasti rakennettu, se liikkuu kevyesti monessa eri aikatasossa eikä lukijalla ole vaikeuksia seurata tarinan kulkua.  Lukijaa muistutetaan vähän väliä tragediasta, jota ei selitetä kokonaan ennen kirjan loppua. Lukijalle vihjataan, mutta hänet pakotetaan odottamaan.  Jännitys pysyy koko ajan yllä. On toki kirjassa osia, joita olisin toivonut kirjailijan vähän karsivan. Kirja sisältää pitkiä kuvauksia nuorten poikien kouluelämästä. Etenkin koulukiusaamiseen liittyvä jakso on venytetyn tuntuinen ja vaivaannuttavaa luettavaa.

Tämä kirja on ennen kaikkea kirja perheestä, perhesalaisuuksista, veljeydestä ja kateudesta. Perheenjäsenten väliset tunteet ovat syviä, mutta ristiriitaisia. Perheenjäsenet ovat niin läheisiä, että perheyhteyden menetys tuntuu kipuna. Perheenjäsentä kohtaan tunnettu viha tai pettymys voi kuitenkin myrkyttää välit vuosikymmeniksi. Sisarkateus voi johtaa järjettömän pahantahtoisiin tekoihin vain siksi, että joku toinen tuntuu saavan liian suuren osan minulle kuuluvasta rakkaudesta.

Kirja on myös kuvaus rahan luomista yhteiskuntaluokista, sosiaalisesta noususta sekä putoamiseen liittyvästä häpeästä. Kulissien rakentelu ja ylläpito ovat tärkeitä. Hetkittäin kirjaan sisältyvät sosiaalilukkien elämäntapojen vertailu toi mieleen Pokka pitää –sarjan Hyacinthin. Kirja on ehkä eurooppalainen näkemys ja satiiri amerikkalaisesta unelmasta.

Ennen kaikkea kyse on hyvästä lukuromaanista, jonka juonikuvioita ei kannata paljastaa, koska yllätyksellisyys on kirjan ydin.  Koska kirjan tapahtumat liittyvät nuorten maailmana ja koska teksti on niin kevyttä ja viettelevää, suosittelisin tätä sivumäärästään huolimatta myös nuorille lukijoille. 

Dicker, Joël
Baltimoren sukuhaaran tarina
Tammi, 2016
ranskan kielestä suomentanut Kira Poutanen
554 s.