Kirja liikkuu toisaalta tavallisten ihmisten, toisaalta huumekaupan maailmassa. Kirjassa tapahtumia katsellaan paitsi poliisien myös rikollisten näkökulmasta. Epätoivoisessa elämäntilanteessa elävä ihminen sortuu rikoksiin. Anteeksiantamatonta vääryyttä kokenut tuntee oikeudekseen kostaa. Poliisitkin ovat inhimillisiä, ymmärtäväisiä. He vihaavat huumekauppaa ja -kauppiaita, mutta saattavat osoittaa avuttomia narkomaaneja kohtaan ymmärrystä. Pahimpia ovat aina ne ylemmän portaan rikolliset, jotka keräävät rahat. Myös poliisilaitoksen ylempi porras saa vihat osakseen. Koskinen ja hänen tiiminsä tekevät uhrautuvaa työtä, asettaen jopa henkensä ja mielenterveytensä alttiiksi työn vuoksi. Poliisijohto sen sijaan tarkastelee tulostavoitteita, käy neuvotteluja virkamiesten kanssa, painostaa ja simputtaa alaisiaan.
Seppo Jokisen dekkarit eivät kuulu yhteiskunnallisten dekkarien ryhmään, mutta ne osoittavat sympatiaa pienille ihmisille, jotka ovat voimattomia yhteiskunnan muutosten ja ylempiensä jaloissa. Kirjoissa on vanhenevan miehen nostalgiaa, ennen oli paremmin. Jopa rikokset yksinkertaisempia.
Seppo Jokinen epäilemättä kirjoittaa kirjojaan, jotta lukijat viihtyisivät ja saisivat taas viihtyä tuttujen henkilöhahmojen seurassa. Komisarion yksityiselämästä, etenkin hänen naissuhteensa saa tietenkin paljon tilaa kirjassa. Tällä kertaa parisuhde ei kuitenkaan nouse kirjan pääteemaksi, mikä on hyvä. Vanheneva komisario alkaa myös tosissaan miettiä eläkkeelle jäämistä. Sitäkin pitää vakaasti harkita.
Kirjasta on kirjoittanut ainakin Sivutiellä.
Jokinen, Seppo
Vakaasti harkiten
Crime Time, 2017
P.S. Vähän harmitti, kun kirjassa Keski-Pohjanmaan paikkakunnista annettiin vähän harhaanjohtava kuvaus. Kyse oli tosin epäluotettavan muistelijan kuvauksesta, mutta silti.
Jokisen dekkarit kuuluvat minunkin suosikkeihini. Ne ovat jotenkin niin ... hmmm, tavallisia! Tai siis kuvaavat tavallisen suomalaisen poliisin arkityötä. Ainakin antavat sellaisen kuvan.
VastaaPoista