Kun kellot vaikenivat - silmä silmästä, tsekkiläisittäin

Unto Katajamäki on historianopettaja ja opetusalan virkamies, joka eläkkeelle jäätyään on kirjoittanut useita dekkareita. Kun kellot vaikenivat on historiallinen romaani, jonka myötä hän palaa 43 vuotta sitten palauttamansa gradun aiheiseen, sudeettisaksalaisten karkotuksiin ja vainoihin toisen maailmansodan jälkeen.  Kirjailija tuntee aiheensa, tosin kirjan lopussa on hyvä lähdeluettelo, se ei sisällä mitään uutta kirjallisuutta. Sodanjälkeisistä tapahtumista on varmasti kirjoitettu viime vuosinakin. Lukujen alkulehdillä on siteerattu karkotuksen uhrien silminnäkijäkertomuksia, mikä lisää autenttisuuden tunnetta. 

Kirjan tapahtuma-aikana on vuoden 1945 kevät ja kesä Tsekkoslovakiassa.  Jo ennen Saksan lopullista antautumista Prahassa syntyy kansannousu saksalaisia vastaan. Viha ei kohdistu vain miehittäjiin, sen kohteeksi joutuvat myös maassa koko ikänsä asuneet saksankieliset, sudeettisaksalaisten sukujen jälkeläiset. Maailmansotien välisenä aikana Tsekkoslovakiassa asui kaksi miljoonaa saksankielistä. Heistä monet iloitsivat, kun Saksa miehitti maan. Useimmat eivät kuitenkaan olleet natsien kannattajia vaan joutuivat vastoin tahtoaan osaksi suurvaltapolitiikkaa. Sodan aikana he saivat Saksan kansalaisuuden ja sen myötä etuoikeutetun aseman alueen muihin asukkaisiin nähden. Natsivallan romahdettua he jäivät vaille kotimaata ja joutuivat maksamaan saksalaisten tekemistä hirmutöistä. Viha purkautuu aluksi katuväkivaltana ja yksittäisinä viharikoksina, mutta muuttuu pian järjestäytyneeksi. Saksalaiset menettävät kansalaisoikeutensa ja jopa keskitysleirit täyttyvät uudelleen. 

Sudeettisaksalaiset karkotettiin väkivaltaisesti ja tuhannet kuolivat väkivallan, karkotusten ja vangitsemisten seurauksena. Kostonhalun lisäksi väkivaltaa lietsoi maan sekasortoinen tilanne. Sotaaedeltävän kauden pakolaishallituksen asema horjui ja kommunistien vahvistui. Puna-armeijan valtaus ei jäänytkään väliaikaiseksi. Amerikkalaisia odotettiin turhaan Prahan vapauttajiksi.

Katajamäen kirjan päähenkilö on saksankielinen lääkäri, Wilhelm. Hänen roolinsa on eräänlainen todistajan rooli. Lääkärinä hän on arvostettu henkilö, joka joutuu tulkkina osallistumaan natsien ja kapinallisten epäonnostuneisiin rauhanneuvotteluihin. Hän joutuu väkivaltaisia miehenosoituksia ja saksalaisten pidätyksiä ja kokemaan pidätyksen ja vankeuden itsekin. Sivusta seuraajana hän kokee myös Usti nad Labenin verilöylyn, jossa väkijoukko surmasi kymmeniä saksalaisia kaupungin sillalla. Hirmuteko, joka oli ainakin minulle tuntematon. Päähenkilön tie vie entiseen mallileiriin Terezinin (Theresienstadt) keskitysleiriin, joka Saksan luhistutua sai jatkaa elämäänsä ja täyttyi saksalaisista vangeista. Koston uhrina ja todistajana hän itsekin pohtii, haluaisiko hän kostaa itsensä ja perheensä puolesta.

Kirjan ihmiskuvaus ei ole kovin syvällistä, henkilöt ovat pikemminkin lajityyppinsä edustajia kuin oikeita ihmisiä ja kirjan sävy on hivenen opettavainen.  Suosittelen kirjaa kuitenkin historiasta kiinnostuneille, se avaa yhden traagisen näkökulman eurooppalaiseen 1900-luvun historiaan. Se tuo lähelle tuhansia kuolonuhreja vaatineen kostotyön, joka samalla lopetti suosisatoja jatkuneen saksankielisen kulttuurin silloisen Tsekkoslovakian alueella. Olen viime aikoina lukenut romaaneja. jotka liittyvät Tsekko-Slovakien historiaan natsivallan aikana. Niistä Terhi Rannelan Frau ja Laurent Binet'n HHhH liittyivät Böömin ja Määrin vihattuun käskynhaltijaan, Prahan teurastajana tunntettuun Reinhardt Heinrichiin jä hänen murhaansa. Sebaldin Austerlitz taas sivuaa pelastusoperaatiota, joka pelasti sadat Prahan juutalaislapset holokaustilta ja toi heidät Englantiin.

Sain kirjan arvostelukappaleen kustantajalta. Kiitos siitä. 


Katajamäki, Unto
Kun kellot vaikenivat
Bookcover, 2017