Miinä Sillanpää : edelläkävijä

Miina Sillanpään 150-vuotissyntymäpäivää juhlittiin viime vuonna näyttävästi. Maamme ensimmäinen naisministeri sai arvoisensa juhlat. Juhlavuoden kunniaksi professori Aura Korppi-Tommola kirjoitti kirjan Miina Sillanpää – edelläkävijä. Juhlavuoden kirja ei ole varsinainen elämäkerta eikä edes henkilökuva vaan alaotsikkonsa mukainen kuvaus asioista, joita Miina edelläkävijänä edisti. Joidenkin asioiden edistymistä kirjassa on seurattu meidän päiviimme asti.

Miina oli köyhiin, mutta säällisiin oloihin syntynyt tyttö. Lapsuudenkoti Jokioisissa oli tärkeä, yhteys säilyi koko elämän ajan.  Kansakoulua hän ei voinut käydä, jo teinityttönä hänestä tuli tehdastyöläinen. Myöhemmin epäinhimillisen raskas tehdastyö vaihtui kotiapulaisen elämään.  Työ oli tehdastyötä kevyempää, mutta vapaa-aikaa oli vielä vähemmän, käytännössä ei juuri lainkaan. Näistä kokemuksista Miina ponnisti yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen. Aluksi toiminta-alueena oli Palvelijataryhdistys, sittemmin tie johti toimintaan politiikassa, osuustoimintaliikkeessä ja järjestöelämässä laajemminkin. 

Ulkoasu: Laura Noponen

Miinan asioita olivat kotiapulaisten lisäksi ensikotitoiminta, lastensuojelu ja naisasia. Hän puolusti aviottomia äitejä kaksinaismoralisteja vastaan ja puhui rohkeasti naisten koskemattomuuden puolesta kauan ennen #metoo -kampanjaa.  Miinan toimintatapana oli neuvottelu, toisto ja rauhanomainen vaikuttaminen. Vasemmistolaisena hän oli varoittamassa kansalaissotaan johtavasta kehityksestä ja pysytteli erillään punaisten hallinnosta, vaikka asuikin Helsingissä. Kansalaissodan jälkeen hänen tavoitteenaan oli kansallisen sovinnon toteuttaminen, punaisten vapauttaminen vankileireiltä yhteiskunnalliseen toimintaan ja vähittäisten yhteiskunnallisten uudistusten ajaminen. Minnan poliittinen ura huipentui sosiaaliministerin asemaan vuonna 1926. Ministerinä Miina oli esimerkiksi panemassa vireille uutta avioliittolakia. Laki toteutui vasta Miinan ministerikauden jälkeen 1929. Lain seurauksena naimisissa olevat naiset saivat oikeuden omaisuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.  Miinan aktiivinen yhteiskunnallinen työ jatkui kuitenkin vielä sodanjälkeiseen aikaan asti.  Viimeisiä asioita, joiden puolesta hän kansanedustajana taisteli, oli aviottoman lapsen oikeus isän sukunimeen silloin, kun isä kaatuu ennen lapsen syntymää. Kysymys, joka kertoo sekä Miinasta että ajasta, jota hän eli.

Miina oli avoin myös kansainvälisille vaikutteille. Nykypäivää ajatellen on mielenkiintoista, että kun Miina matkusti 30-luvulla Yhdysvaltoihin ja ihaili monia siellä näkemiään edistyksen ilmentymiä, hän kuitenkin kovin kritisoi maata sairausvakuutuksen puuttumisesta.

Miinan ja hänen hengenheimolaistensa työn jälkiä yhteiskunnassamme on pohjoismaisen hyvinvointivaltioajatuksen vahvistuminen, näkemys naisten tasa-arvosta ihmisoikeuskysymyksenä ja vasemmiston sitoutuminen yhteiskuntareformeihin vallankumousajatuksen sijasta.  Miinan työ osoittaa, että työ hyvien asioiden puolesta kannattaa, vaikka taistelun konkreettiset saavutukset jäävätkin vähäisiksi. Miinan pitkäaikainen työ kotiapulaisten puolesta huipentui kotiapulaislakiin juuri, kun kotiapulaisten määrä yhteiskunnan muuttuessa kääntyi laskuun. 

Miinan persoona jää kirjassa taka-alalle. Kovan elämän elänyt nainen oli ilmeisesti vaativa ja tunsi oman arvonsa. Lämpö ja läheisyys eivät  olleet häntä kuvaavia adjektiiveja, vaikka hän olikin uskollinen ystävä ja huolehtiva täti. Paitsi itseään, Miina arvosti myös muita. Hän halusi, että palvelijattarien lepokodissa on siistiä ja hienoa, koska vain paras on kyllin hyvää kodin asukkaille.

Miinan tarina on myös tarina Suomesta ja suomalaisesta sosiaaliturvasta. Miina taisteli koulutuksen ja naisten aseman puolesta. Minua kirjastotätinä ilahdutti kirjassa erityisesti se, että tarinaan liittyy myös yleinen kirjasto. Miina ei voinut juurikaan käydä kouluja, mutta jo lapsesta asti kirjastot olivat hänelle tärkeitä, lapsena Jokioisissa, myöhemmin Helsingissä. Uransa alussa hän teki yhteistyötä Kallion kirjaston "äidin"  Alli Trygg-Heleniuksen kanssa. Ministerinä hän saattoi olla myös mukana valmistelemassa vuoden 1928 kirjastolakia, joka antoi kirjastoille aiempaa paremmat toimintaedellytykset. Miina näki kirjaston arvon itselleen ja koko yhteiskunnalle. Edelläkävijyyttä monella tavoin.

Seuraavaksi lähden perehtymään suomalaiseen sosiaaliturvaan Anu Partasen Pohjoinen teoria kaikesta -kirjan avulla.

Korppi-Tommola, Aura
Miinä Sillanpää : edelläkävijä
SKS, 2016