Siirry pääsisältöön

Parhain päin - piispa pohdiskelee ja muistelee

Helsingin hiippakunnan entinen piispa Eero Huovinen on taitava sanankäyttäjä. Ja mikä parasta, kyse ei ole vain sanomisen taidosta vaan hänellä on myös syvällistä sanottavaa. Kirjan tekstit myös osoittavat Huovisen lukeneisuuden. Lukija saa nauttia vanhanaikaisella tavalla sivistyneen kirjoittajan rauhassa mietityistä ajatuksista. Parhain päin on kokoelma piispallisia kirjoituksia: saarnoja, kolumneja ja muita artikkeleita. Kirjan alussa hän palaa henkilökohtaisen elämänsä vaiheisiin ja muistelee tuntemiaan ja tapaamiaan ihmisiä. Kirjan otsikon mukaisesti, hän kertoo vain niistä, joita on arvostanut ja joista voi puhua hyvää. Liikuttavia ja satuttavia olivat etenkin Huovisen lapsuusmuistot, niistä herkimpiä yksittäiset muistikuvat nuorena kuolleesta äidistään.

Kirjassa on tietysti myös kirkosta ja teologiasta. Entinen professori muistuttaa, että jännitteistä huolimatta teologinen tutkimus ei ole uskon vastustaja vaan tuki. Kirkko tarvitsee tutkimusta eikä teologiaa ole ilman kirkkoa. Roolit ovat erilaisia, mutta molemmat tarvitsevat toisiaan. Huovisen tekstit, jotka usein alkavat kevyesti, mutta sukeltavat syvälle, ovat osoitus tutkimuksen merkityksestä. Papit tarvitsevat teologiaa voidakseen hoitaa tehtäväänsä. Tehtävää, joka Huovisen mukaan on edelleenkin kaiken muun ohella saarnavirka. Parhain päin -kirja on vastaus niille, joiden mielestä vanha saarna on aikansa elänyt ja kaipaavat maallikkojen pitämiä vapaita puheita ja esitelmiä pappien saarnojen sijaan. Tällaiset valmistellut ja teologiaan pohjaavat pohdinnat ovat kuitenkin avaavat kuulijoille uusiakin näköaloja uskoon ja maailmaan. Maallikoiden keveille pohdinnoille on kyllä paikkansa, mutta kunnon saarna kuuluu messuun.
Graafinen suunnittelu:
Marjaana Virta


Kirjassa otetaan kantaa moniin ajankohtaisiin kysymyksiin, esimerkiksi käsityksensä eutanasiasta Huovinen on kirjoittanut kirjeeksi ystävälleen Esko Seppäselle. Paljon hän kirjoittaa myös hitaasti etenevästä ekumeniasta ja kehottaa odottamaan maltilla, kirkolliset asiat eivät hetkessä muutu. Ekumeniaa kuvaava osuus oli suorastaan käytännöllinen ja selittävä. Suomen kirkon herätysliikkeistä hän kuvaa etenkin evankelista liikettä. Evankelisen perheen poikana ja sen suojissa kasvaneena hänkin tuntee tuntevan aitoa surua siitä, että tuo joskus avaraksi koettu liike on käpertynyt oman itsensä ja muutaman opillisen ydinkohdan ympärille. 

Pohdintoja herättävä kirja. Helpoiten sitä lukee se, joka jollain tavoin tuntee kirkon toimintaa ja lähihistoriaa. Mutta kirjaa voi lukea myös valikoiden. Sille, joka ei ole kiinnostunut herätysliikkeiden tai ekumeenisen liikkeen vaiheista, voi suositella lyhyiden kolumnien osiota kirjan loppuosassa. Niissä piispa kiteyttää. Viimeisenä kirjan tekstinä on meille useimmille tuttu Mauno Koiviston siunauspuhe, puhe suurista käsistä. Huovinen on ollut monessa mukana. 

Huovinen, Eero
Parhain päin : kirjoituksia elämästä, Jumalasta ja armosta
WSOY, 2017

Kommentit

Viime vuoden luetuimmat tekstit

Kosken kahta puolta - Vammalan sotahistoriaa

Kansalaissota on tämän vuoden teema. Se näkyy vuoden kirjasadossa. Mutta onneksi näkökulmia riittää. Monet  ainakin minun käsiini osuneista kirjoista eivät ole kuvauksia taistelevista miehistä tai uhreista vaan näkökulmaa on laajennettu sodasta hengissä selvinneisiin. Niissä tutkaillaan sodan jättämiä jälkiä. Muutamat kansalaissodan kuukaudet ovat voineet muovata ihmisen koko elämän tai vaikuttaa "aina kolmanteen ja neljänteen sukupolveen asti". 

Jari Järvelän Kosken kahta puolta -romaanissa sotaa katsotaan kolmannen sukupolven lapsen näkökulmasta. Kirjan nykyisyystasona on 70-luvun Vammala, jossa 7-vuotias poika viettää kesälomaansa kosken eri puolilla asuvien mummojensa luona. Mummot vierastivat toisiaan ja suuri osa tuosta vastahakoisuudesta johtui kansalaissodasta, jonka keskelle he molemmat lapsina joutuivat, eri puolille vain. Sodan muistoihin liittyy voimakkaita tunteita ja torjuntaa. Poika osaa tekeytyä aikuisten keskellä näkymättömäksi ja pääsee kuulemaana salaisuuks…

Generalens dotter - Dagmar Thesleff, kansainvälinen suomalainen

Emelie Enckell on suomenruotsalaisten kulttuurisukujen jälkeläinen, joka eläkkeelle jäätyään on keskittynyt kirjoittamaan vanhempiensa ja sukunsa tarinoita kirjoiksi. Aiemmin hän julkaissut isänsä, professori ja kirjailija Olof Enckellin elämäkerran. Äidistä, Dagmar (Daggi) Thesfeffistä, kertova kirja kertoo perhetarinan toisen puolen. Minulle Olof Enckellin nimi oli ennestään vain  hämärästi tuttu ja suvun vaiheet  outoja. Kiinnostuin aiheesta luettuani Martti Backmannin kirjan Harriet ja Olof. Se kertoo Dagmarin äidin Harriet Thesleffin suhteesta nuoreen jääkäriupseeriin Olof Lagukseen. Lagus kuoli lähellä Viipurin rintamaa viettäessään yhteistä aikaa sotasairaanhoitajana toimineen Harrietin ja jääkäriystävänsä kanssa. Kuolema on antanut aihetta spekulaatioille ja juoruille. Backmannin kirjassa vihjaillaan salaliitoista, joihin olisi liittynyt myös Harrietin puoliso ja silloin kuusivuotiaan Dagmarin isä Wilhelm.
Wilhelm Thesleff oli alun perin venäjän armeijan upseeri, joka toimi 19…

Uuden ajan nainen : Hilja Pärssisen elämä

Sukupuolten tasa-asvosta ja naisten varhaisesta äänoikeudesta syystä ylpeän Suomen tulee olla ylpeä myös varhaisista naispoliitikoistamme. Siksihän me juhlimme kaksi vuotta sitten ensimmäistä naisministeriämme, Miina Sillanpäätä. Tähän juhlintaan liittyi myös Miina Sillanpää - edelläkävijä -kirjakin. Tarkasti ottaen ensimmäinen naisministerime oli kuitenkin vuoden 1918 punaisessa hallituksen sosiaaliasiain valtuutettu Hilja Pärssinen. Kapinahallitukseen osallistuneita ei kuitenkaan ole ollut tapana muistaaa virallisissa tilastoissa. 

Ensimmäinen tai ei, Hilja Pärssinen (1876-1935) on kuitenkin epäilemättä elämäkerran arvoinen. Halsuan papin tytär jäi nuorena orvoksi, sai kouluttautua kansakoulunopettajaksi. Nuorena opettajana hän innostui suomalaisuus- ja raittiusaatteesta, aloitti runoilijanuran ja lähti mukaan työväenliikkeeseen. Politiikka vei hänen kansanedustajaksi ja toisin kuin esimerkiksi Miina Sillanpää, hän sitoutui vallankumoukseen ja punaisten hallitukseen. Hilja Pärssinen …

Ei äitimateriaalia - selityksen makua

Suomeen syntyy liian vähän lapsia, väestöpyramidi vääristyy, eläkkeille ei riitä maksajia. Yhtenä syynä asiantilaan ovat ne (naiset,) jotka eivät halua hankkia lapsia.  Reuna-kustantamon pamflettimainen Ei äitimateriaalia -kirja on siksi ajankohtainen. Kirjassa muutama  lapsettomuuden valinnut kertoo, miksi hän ei ole halunnut lapsia ja mitä tästä päätöksestä on heille seurannut. Kustantaja lähetti minulle kirjan arvostelukappaleen. Kiitos siitä.

Kaikki kirjan naiset  esiintyvät vain etunimellään, silti joukosta tunnistaa muutaman kuuluisuuden. Tarinaansa kertoo ainakin kirjailija, sarjakuvataiteilija ja pari erilaista muusikkoa. Erityisen positiivista oli se, että kaikki kertojat eivät ole helsinkiläisiä sinkkuelämäänsä viettäviä menestyjiä vaan mukana on myös maaseudun naisia  sekä niitä, joiden työura on katkennut.  Monelle muutto pääkaupunkiseudulle on ollut silti helpotus. Täältä löytyy ihmisiä, jotka eivät paheksu lapsenteosta kieltäytyvää naista tai ihmettele lapsettomuutta. El…

Pelon vangit - tuhoa ja maailmanlopun enteitä Gotlannissa

Anna Janssonin gotlantilainen sankaritar Maria Wern joutuu jälleen kerran selvittelemään monimutkaista rikosjuttua ja perhe-elämän sotkuja yhtä aikaa. Valitettavasti nämä työ- ja yksityisasiat vielä sekoittuvat keskenään. Välillä jo seesteiseksi muuttuneen uusperhe-elämän uudeksi haasteeksi saadaan 17-vuotias ongelmanuori, joka on yllättäen paljastunut Marian aviomiehen pojaksi. Tähän poikaan Maria oli jo saanut työnsä kautta (valitettavasti) tutustua. Pojan myötä perhe joutuu tekemisiin myös tämän biologisen äidin ja adoptiovanhempien kanssa. 

Gotlannin kesä aiheuttaa tavanomaiseen tapaan poliiseille ongelmia. Almedalen-politiikkaviikko on alussa, mutta sääongelmien vuoksi tämä Ruotsin poliittisen kesän keskeisin tapahtuma jää vaisuksi. Myrsky piirittää Gotlannin, laivavuoroja perutaan, lentokoneet eivät voi lentää ja asukkaat varautuvat ruoan loppumiseen. Poliiseja työllistää myös huhu tavallista isommasta kannabiskaupasta, jota saarella käydään. Kun poliisit joutuvat tämän kaiken ke…

Yksi näistä pienimmistä - lestadiolaisten syntejä, taas kerran

Juha Ruusuvuorta ei voi ainakaan syyttää yksipuolisuudesta. Hän on kirjoittanut romaaneja, sarjakuvakäsikirjoituksia ja yhteisökuvauksia.  Hänen romaaninsa ovat kovin erilaisia sekä sisällöltään että tasoltaan. Minun suosikkini oli aikoinaan historiallinen veijariromaani Kaniikki Lupus. Se kuuluu hauskimpiin Suomen keskiaikaa kuvaaviin kirjoihin, joita olen lukenut. Tällä kertaa hän kirjoittaa rikosromaania yhdesä vaimonsa, lastenpsykiatri Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren kanssa yhdessä. Tavoitteena on luoda Lappiin sijoittuva romaanisarja, joka kertoo ihmisten kaltoinkohtelusta (tieto kirjan liepeestä). Molemmat kirjoittajat ovat Lapista kotoisin, joten he ymmärtävät aluetta, jossa sadan kilometrin ajomatka ei tunnu missään.

Yksi näistä pienimmistä kertoo lestadiolaisuudesta ja siihen liittyvistä rikoksista. Kirjassa puhutaan - tietenkin - lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen salailusta, hyvä veli -verkostoista ja hoitokokouksista. Tutuksi tulee myös yhteisön harrastama painostus ja…

Erään avioliiton anatomia - parisuhdehelvetti

En olisi tarttunut Annikki Kariniemen 60-luvulla ilmestyneeseen kirjaan ilman Rosa Liksomin loistavaa Everstinna-romaania.  Kirjailijan nimi oli hämärästi tuttu, mutta hänen persoonansa ja tuotantonsa olivat minulle täysin tuntemattomia.  Erään avioliiton tarina onomaelämäkerrallinen romaani. Se kertoo avioliitosta, sen väkivallasta ja eräänlaisesta rakkaudesta. Kirjaa ei voi lukea pelkkänä fiktiona, vaikka se sitä onkin. Kirjaa lukee helposti dokumenttina, parisuhteen ruumiinavauskirjana. Tai Liksomin kirjan tausta-aineistona.

Viime vuodet olemme keskittyneet kunnioittamaan veteraanisukupolven uhrauksia ja raskasta elämää. Tämä 1968 ilmestynyt kirja nostaa esiin heidän taakoistaan sen, josta harvoin vieläkään puhutaan : kun sodissa henkisesti haavoittuneet ja raaistuneet miehet purkivat traumojaan, jälki saattoi olla veristä. Tässä kirjassa upseerimies (kansalais- ja maailmansodan kokenut) hakkaa vaimoaan sekä pettää ja nöyryyttää tätä. Tästä veteraaniuden ulottuvuudesta harvoin puhu…