Musta sielu, valkonaama : kertomuksia elämästä ja muukalaisuudesta

Löysin Ritva Siikalan parin vuoden takaisen kirjan Musta sielu, valkonaama etsiessäni monikulttuurisuudesta kertovaa elämäkerrallista kirjaa lukupiirin luettavaksi. Kirja oli yllättävä löytö. Se ei ole  teatteriohjaajan elämäkerta vaan kohtauksia ja kohtaamisia tämän ennakkoluulottoman ja voimakastahtoisen naisen elämästä.  Kirja on hyvin ja sujuvasti kirjoitettu, nopeasti luettava. Vaikka kyse on vakavista asioista, monessa asiassa voi nähdä myös koomisen ulottuvuuden. Siikalalla on myös itseironiaa.

Ritva Siikalan suuntautuminen kansainvälisyyteen alkoi jo nuorena. Hän lähti aikoinaan ensimmäisten suomalaisten vaihto-oppilaiden joukossa Amerikkaan ja myöhemmin kibbutsilaiseksi Israeliin. 70-luvun alussa hän halusi adoptiolapsen kehitysmaasta aikana, jolloin suomalaiset järjestöt eivät vielä kansainvälisiä adoptioita hoitaneet. 90-luvulta alkaen tämä edelläkävijä alkoi luoda teatteria yhdessä maahanmuuttajien kanssa. Tosin Siikala itse puhuu mieluummin uussuomalaisista kuin maahanmuuttajista. Siikalan luoma Kassandra 20000 -teatterihanke toi Stoan lavalle  esiintyjiä, joiden juuret ovat Somaliassa tai Karjalassa, mutta myös vanhojen suomalaisten vähemmistöjen edustajia. Näin tehtiin näkyväksi Suomen moninaisuutta. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että monikulttuurisuushankkeen alkuperäinen nimi oli  Sateenkaari. Nimellä haluttiin viitata silloin kulttuurien moninaisuuteen. Nimi vaihdettiin,  koska ei haluttu identifioitua seksuaalivähemistöihin.  

Kimmoke kirjoittajan kansainvälisyyteen tuli kuitenkin kemiläisestä kodista. Sodan aikana hammaslääkäri-isä tutustui saksalaisiin. Hauskoja saksalaisia herroja vieraili myös perheen kodissa. Kun teini-ikäinen Ritva näki Anne Frank -elokuvan, hänen maailmansa mullistui. Juutalaisvainojen synnyttämä syyllisyys innosti hänet ensin Israeliin ja myöhemmin kaikkien torjuttujen ja erilaisiksi tuomittujen puolustajaksi. Isältään hän ei koskaan kysynyt natsismista, mikä myöhemmin kadutti. 


Suuren osan kirjasta kattaa kuvaus Ritva Siikalan ja hänen miehensä Bengt Ahlforsin yhteisestä Afrikan matkasta. Viisikymppinen pariskunta halusi nähdä ghanalaisen vävynsä kotiseudut ja matkusteli länsi-Afrikassa yli kuukauden ajan. Matkustus oli raskasta ja epämukavaa, köyhyys ja orjakaupan muistot sietämättömiä, kulttuurien kohtaaminen ei ollut pelkästään rikastuttavaa. Afrikka ei ollut romanttinen vaan likainen.  Tilaan ja väljyyteen tottunut suomalainen ahdistui ihmisten paljouteen. Mutta tutustuminen vävyn perheeseen muutti käsitystä perheestä pysyvästi, vaikka aluksi olikin hankalaa selvittää ihmisten välisiä sukulaisuussuhteita. Lopulta vieraatkin ymmärsivät, että ei sukulaisuuden aste ole tärkeää vaan ihmisten väliset suhteet. Kaunista oli myös se, että työhönsä ja uraansa keskittynyt pariskunta löysi pitkällä matkalla aiempaa syvemmän ja läheisemmän yhteyden. Matka lähensi, vaikka päinvastaista pelättiin. Vaikutelmaksi tuli, että kaksikielinen pariskunta luottaa ja olla avoin. Ja tämän luottamuksen varaan on kasvanut myös heidän monikulttuurinen perheensä.  Kirjassa viitataan myös siihen, että taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen turvallisuus edesauttavat avoimuutta ja vastaanottavaisuutta. Ihminen, joka pelkää asemansa vuoksi, kokee helposti kaiken erilaisen uhkana. 

Kirja on yhden naisen  puheenvuoro suvaitsevaisuuuden ja avoimuuden puolesta. Uussuomalaiset eivät hävitä suomalaisuutta. Suomen kieli ja suomalaisuus on aina syntynyt kohtaamisesta ja ulkopuolisista vaikutteista.  Kirjan rosot, kirjoittajan itsestään löytämät ennakkoluulot ja epäilytkset vahvistivat kirjan viestiä. Siikala uskaltaa nostaa myös omia pelkojaan ja epäilyjään esiin. Kulttuurien kohtaaminen ei ole helppoa, mutta se on tärkeää. 

Siikala, Ritva
Musta sielu, valkonaama
Aula & co, 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuukauden luetuimmat