Kaikki kirjan naiset esiintyvät vain etunimellään, silti joukosta tunnistaa muutaman kuuluisuuden. Tarinaansa kertoo ainakin kirjailija, sarjakuvataiteilija ja pari erilaista muusikkoa. Erityisen positiivista oli se, että kaikki kertojat eivät ole helsinkiläisiä sinkkuelämäänsä viettäviä menestyjiä vaan mukana on myös maaseudun naisia sekä niitä, joiden työura on katkennut. Monelle muutto pääkaupunkiseudulle on ollut silti helpotus. Täältä löytyy ihmisiä, jotka eivät paheksu lapsenteosta kieltäytyvää naista tai ihmettele lapsettomuutta. Elämä sujuu paljon mukavammin ilman lapsia eikä mitään tunnu puuttuvan. Koska lapsettomuus terminä kuulostaa negatiiviselta, naisia kutsutaan nimellä VELA.
Kirjan velojen joukossa on yksineläjiä ja rouvia, heteroita ja homoja sekä niitä, jotka eivät määrittele itseään yksiselitteisesti kumpaankaan perinteiseen sukupuoleen kuuluviksi. Yhdistävänä tekijä on se, että kukaan ei ole halunnut hankkia lapsia eikä ole valintaansa katunut. Valinnan syyt vaihtelevat. Toiset perustelevat lapsettomuutta ympäristökysymyksillä tai mahdollisuutena keskittyä muihin asioihin. Yksi tietää sairastavansa perinnöllistä sairautta. Toinen pelkää, että ei selviytyisi synnytyksestä ja lastenhoidosta masentumatta. Joillekin perinteinen naisen rooli tai sukupuoli-identiteetti on vieras. Tai lapsiperheen elämäntapa ei vain kiinnosta. Riipaisevin havainto oli se, että ainoa, jota ympäristö ei painosta lapsentekoon on liikuntavammainen, joka kyllä on osoittanut pystyvänsä huolehtimaan sekä itsestään että työstään vammastaan huolimatta. Asenteet erilaisuutta ja etenkin lievääkin vammaisuutta kohtaan tiivistyvät, kun on kyse elämän henkilökohtaisimmista asioista.
 |
| Kannen taulu: Taru Kurki |
Henkilötarinoiden lisäksi kirjassa on myös tietoa vapaaehtoisesti lapsettomien yhdistysksestä ja sterilisaatiosta sekä historiallisia katsauksia lapsettomien naisten elämään liittyviin asioihin. Sen lopussa on jopa lista historiassa vaikuttaneista lapsettomista naisista. Lista ei vaikuta kovin onnistuneelta. Kuka meistä pystyy sanomaan, oliko esimerkiksi Fanny Luukkosen lapsettomuus itse valittua. Karen Blixenillä se ei ainakaan ollut. Myös kirjan väite siitä, että vapaaehtoinen lapsettomuus olisi yhteydessä korkeampaan älykkyyteen, kuulostaa lähinnä koomiselta. Kirjassta myös pohdiskellaan vapaaehtoisen lapsettomuuden olemusta. Voisiko sen rinnastaa seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiin? Onko itse asiassa sittenkään edes kyse vapaasta valinnasta?
Kirjan kokoaja Nefertiti Malaty on psykologi, ilmeisesti lapseton hänkin. Kirjasta ei käy ilmi, miten naiset olivat kirjaan valikoituneet. Tekstissä viitataan asiaan liittyvään Facebook-haastatteluun, ehkä kertojat valikoituivat sitä kautta. Kirjan esipuhe yrittää perustella kirjan tarpeellisuutta, vapaaehtoisesta lapsettomuudesta täytyy puhua, koska lapsen hankintaa pidetään edelleenkin normina. Kirjan tarinat kuitenkin nostavat esiin varsin vähän uusia näkökulmia. Moni on kirjan luettuaan entistä vakuuttuneempi siitä, että lapsettomuuden valitsevat todennäköisimmin omaan onnellisuuteensa keskittyvät naiset sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt.
Kirjan loppussa todetaan aivan oikein, että jos toivotaan, että maahan syntyy enemmän lapsia, kannattaa keskittyä niihin, jotka niitä haluavat hankkia ja mahdollistaa mahdollisimman monien toivottujen lasten syntymä. Toivotaan myös, että kenenkään ei tarvitsisi perustella lapsettomuuttaan tai haluaan hankkia lapsia. Tavoitteen kannalta kirja on vähän ristiriitainen. Vaikka itse kuulun kohderyhmään, en ymmärrä, miksi nimenomaan vapaaehtoisesti lapsettomien yhteiskunnallista asemaa pitäisi parantaa tai miksi lapsettomuutta pitäisi korostaa luomalla lapsettomista uusi huomioitava vähemmistö. Yhteiskunnan tulee tukea perheitä, pariskuntia ja yksineläjiä, sen mukaan kun ne tukea tarvitsevat. Elämäntilanteet muuttuvat kaikilla niin perheillä kuin lapsettomillakin. Tukiryhmiä me kaikki tarvitsemme, mutta ihmisten liiallinen kategorisointi ei auta ketään.
Ei äitimateriaalia
toimittanut Nefertiti Malaty
Reuna, 2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti