Ensimmäinen nainen - rouva ja kirjailija

Viimeinkin pääsin lukemaan yhden viime vuoden suosituimmista kirjoista.  Yleisöäänestyksessä  Sylvi Kekkosesta kertova Ensimmäinen nainen voitti suosiossa jopa Finlandia-palkinnon voittaneen Bollan. Näiden kahden muuten täysin erilaisen suosikkiromaanin teemoissa on yhtäläisyys. Kummankin keskiössä on avioliitto, jossa miehen seksuaalinen kiinnostus ei suuntaudu vaimoon vaan aivan muualle ja jossa heikko vaimo musertuu vahvan miehensä rinnalla. Aluksi ajatus Urho Kekkosen puolisosta kertovasta romaanista kuulosti laskelmoivalta. Jo etukäteen saattoi kuvitella, että kirja kiinnostaisi ainakin meitä, jotka muistamme uutiskuvista tämän reumakivuista kärsineen naisen, joka näytti aina onnettomalta ja säälittävän pieneltä pitkän ja ryhdikkään miehensä vieressä. Mutta Johanna Venhon romaani on herkkä ja hengittävä teos. Se todistaa, että tunnettuihinkin henkilöihin voi ottaa uuden näkökulman.

Kirja  keskittyy muutamaan päivään kesällä 1966. Sylvi Kekkonen vetäytyy silloin yksin rakastamalleen kesämökille suremaan yllättäen kuollutta ystäväänsä Marja-Liisa Vartiota. Hän puhuu kuolleelle ystävälleen ja ajattelee menneitä vuosikymmeniä. Elämästä suurin osa oli kulunut Urho Kekkosen varjossa, mutta ulkoisesti hauraalla ja avioliitossaan alistetulla naisella oli myös oma kirjailijaäänensä. Sylvi muistelee nuoruuttaan, jolloin hän ensin hoiti kansalaissodassa vammautuneita sotilaita Mehiläisen sairaalassa ja päätyi sitten kortistonhoitajaksi Etsivä Keskuspoliisiin. Siellä hän kohtasi tulevan miehensä ja rakastui. Rakkaus oli suurta ja ihanaa. Se kesti läpi lapsien syntymän, useiden keskenmenojen ja kohdun ulkoisen raskauden. Raskas sota-aika oli Sylvin elämän "keskipäivää". Vaikka elämä oli raskasta ja pelontäytteistä, perhe ja sen hyväksi tehty työ olivat tärkeitä. Sodan jälkeen alkoi sekä Sylville että kansakunnalle uusi aika. Sylville uusi aika  merkitse sen ymmärtämistä, että aviomiehellä oli muita naisia. Fyysinen läheisyys aviopuolisoiden väliltä katosi, Urho Kekkosen rakastajattaret olivat julkisia salaisuuksia. Vaimo koki häpeää ja nöyryytystä. Hän  kaipasi kosketusta ja miehen katsetta. Mutta vaikka suhteesta puuttui lämpö ja intohimo, toveruus oli jäljellä. Vaimo kelpasi kommentoimaan miehensä tekstejä ja suunnitelmia, hän oli aina miehelleen lojaali. Kun mies on valittu presidentiksi ja lähtee juhlimaan voittoa rakastajattarensa kanssa, vaimo toteaa: "Kuinka hyvin sinut tunnenkaan". Inhimilliset suhteet eivät ole koskaan ulkopuolisten määriteltävissä.

Ensimmäinen nainen on romaani eikä sitä pidä tulkita historialliseksi totuudeksi Sylvi Kekkosesta, mutta kaikki kirjassa esiintyneet tiedot, jotka olen tarkistanut, pitävät paikkansa. Tarinan ulkoiset puitteet ovat siis huolella rakennettu. Kirjan maailma on uskottava.  Minä en esimerkiksi tiennyt aiemmin, että Sylvi Kekkonen oli lahjoittanut Seilin kirkkoon itse kirjailemansa alttarivaatteen. Enkä ollut koskaan huomannut, että Sylvi ei lepää Urhonsa vieressä vaan hänet on haudattu Uinon suvun sukuhautaan.

Suurin osa kirjasta on Sylvin puhetta kuolleelle ystävälleen. Joidenkin muistojen yhteydessä ystävätär myös vastaa ja kysyy lisää. Toisesta näkökulmasta Sylviä katsoo kirjassa kuvanveistäjä Essi Renvall, jonka on vaikea saada Sylvin pehmeitä piirteitä siirretyksi patsaaseen. Itsenäinen ja epäsovinnainen taiteilija tarkastelee ammattipuolisoa omasta näkökulmastaan, mutta samalla myös oppi jotain uutta. Essi Renvallin ja Sylvi Kekkosen luomistyön ongelmat asetetaan rinnakkain. Keskustelu Marja-Vartion kanssa auttaa Sylviä selvittämään muistojaan, kirjoittamaan ja katsomaan elämää eteenpäin.

Kirjan lukija sijoittaa päähenkilöä siihen tietoon, joka hänellä on ennestään Kekkosen perheestä. Äkäisen anopin ja kiukkuisen naisen maine tulee ymmärretyksi. Kuten kirjassa useaan kertaan todetaan, elämä muovaa ihmistä koko ajan uudeksi. Kipu ja jatkuvat nöyryytykset eivät voi olla näkymättä. Samalla päähenkilö koko ajan korostaa sukupolvensa tavoin, "etten minä koskaan ole ajatellut, että elämän pitäisi olla minun muotoiseni." Elämä otetaan vastaan sen muotoisena kuin se tulee.
Kauniin kannen on
suunnitellut Satu
Kontinen

Pidän Johanna Venhoa edelleenkin runoilijana, vaikka tämä on ilmeisesti jo neljäs hänen kirjoittamansa romaani. Teksti on runollista, soivaa. Kirjan päähenkilö ei ole vain presidentin puoliso vaan myös luovaa työtä tekevä kirjailija. Kirja kuvaa kirjoittamista, teosten taustoja ja muistamista.

Tämä kirja innostaa lukemaan. Ei kuitenkaan elämäkertoja ja Suomen poliittista historiaa vaan Sylvi Kekkosen ja Marja-Liisa Vartion tekstejä.


Venho, Johanna
Ensimmäinen nainen
WSOY, 2019

1 kommentti:

  1. Yhdistit hienosti Bollan ja Ensimmäisen naisen. Tosin kirjat kuvasivat elämää eri näkökulmista. Bollassa pettäjän silmin ja Ensimmäisessä naisessa petetyn silmin. Pidin todella paljon molemmista kirjoista. Arvostan Sylvin korkealle, mutta en hänen aviomiestään. Ihmettelen, miksi Sylvi jäi sellaiseen avioliittoon.

    VastaaPoista

Viikon luetuimmat