lauantai 28. lokakuuta 2017

Rikinkeltainen taivas - menneen maailman muistot, ja synnit



 ”Rikinkeltainen, hitaasti tummuva taivas kuuluu alku- ja sydänkesään”

Kjell Westö on taas kirjoittanut kirjan, jota on vaikea laskea käsistään ennen kuin se on lopussa. Kirjaa ei voi verrata edelliseen romaaniin, Kangastus 38, joka oli tiivis ja miltei kipeää tekevän jännitteinen.  Rikinkeltainen taivas muistuttaa enemmän Westön vanhempia, laveita romaaneja. Se kertoo Rabellien yläluokkaisen suvun ja suvun vaikutuspiirissä eläneiden tavallisempien ihmisten tarinaa 60-luvun lopusta tähän päivään. 

Kirja on eräänlainen suomenruotsalainen Mennyt maailma. Kirjan rakenne ja kaihoisan keski-ikäisen miehen kertojanääni ovat kuin Evelyn Waughin romaanista. Myös itse tarina, jossa tavallinen helsinkiläispoika tutustuu salaperäiseen ja hohdokkaaseen perheeseen ja pääsee kotiutumaan perheen tyyliä ja suurta menneisyyttä henkivään kartanoon.  Poika, kirjan minähahmo, ystävystyy ensin perheen pojan kanssa ja myöhemmin rakastuu perheen tyttäreen. Ystävyys kestää, vaikka pojat kasvavat eri suuntiin. Rakkaus raastaa, mutta ei tunnu päästävän otteestaan.  Perheen elämää varjostavat salaisuudet. Ankara aika pakottaa luopumaan vanhasta kartanosta, muisto siitä on samalla muistutus huolettomasta nuoruudesta.

Mutta Rikinkeltainen taivas ei ole mikään Anja Kaurasen Arabian Laurin kaltainen tyhjä jäljitelmä vaan tarina, jonka ihmiset elävät ja tuntevat voimakkaasti.  Kirjan intensiteetti pitää lukijan otteessaan.  Vaikka varsinainen tarina ulottuu 60-luvulta nykypäivään, sen takaumat kurottavat 1900-luvun alkuun asti.  Se on kertomus 100-vuotiaasta Suomesta, jonka pahimmat kipupisteet olivat kansalaissota ja 90-luvun lama.  Ne molemmat repivät rikki perheet ja ihmiset, erottivat sisarukset toisistaan, sairastuttivat ja aloittivat vuosikymmenien vihanpidon.

Kuten Wauhghin romaanissa tässäkin tarinassa kaiken takana pilkistelee uskonto. Ei yhtä hallitsevana, ei siimana, joka vetää kauas eksyneet takaisin kotiin vaan hiljaisena muistutuksena siitä, mihin esi-isät uskoivat.  Samalla usko näyttäytyy ainoana uskottavana materialismin vastavoimana.

J
os kirjaa jostakin haluaa kritisoida, sen kovin samanlaisina toistuvia seksikohtauksia olisi voinut vähän karsia. Liiallinen toisto syö tehoa. Minä itse koin myös Poriin sijoittuvan unikuvamaisen episodin irrallisena, vaikka se sinänsä sopikin kirjan teemoihin. Loppua kohden kirjan intensiteetti vähän laski, minkä tosin saattoi tulkita myös siirtymäksi nuoruudesta keski-ikään. Kirjan loppu ei lunastanut kaikkia siihen asetettuja toiveita. 

Kirja on keski-ikäisen miehen kertomus nuoruudestaan. Samalla se myös pohtii muistojen ja muistamisen luotettavuutta. Varjelemamme muistot voivat olla kuvitelmia ja unia.  Kuva omasta menneisyydestä voi olla kovin vääristynyt.  Kirjaa lukiessani aloin itsekin miettiä muistini luotettavuutta. Esimerkiksi käsitykseni siitä, milloin koululaitos luopui kuusipäiväisestä kouluviikosta ja kolmikuukautisesta kesälomasta, poikkesi kirjassa esitetystä. Tällä kertaa ehkä virhe on kuitenkin kirjailijan.  ”Omaelämäkerta on aina fiktio”, totesi Pirkko Saisio.  Näin olisi voinut sanoa myös Rikinkeltaisen taivaan minäkertoja. 

Westö, Kjell
Rikinkeltainen taivas
käsikirjoituksesta suomentanut Laura Beck
Otava, 2017

2 kommenttia:

  1. Sain itsekin juuri kirjan kuuntelun loppuun. Mielestäni teoksen ajankuva ja hahmot ovat aidonoloisia ja tapahtumat totuudenmukaisia, miten nyt muisti tapahtumia itse kenenkin kohdalla muokkaa, kuten havainnot kirjoituksessani. Kirjan loppuun olin myös hieman pettynyt, mutta kokonaisuudessaan laadukas Westömäinen romaani. Kuuntelukirjassa kaikki tekstin nyanssit eivät samalla tavoin aukene kuin lukiessa.

    VastaaPoista
  2. Totta. Lukemis- ja kuulemiskokemukset ovat erilaisia. Pitäisikin joskus kuunnella kirja, jonka on jo aiemmin lukenut (tai päinvastoin). Voisi verrata kokemuksia.

    VastaaPoista

Juudas : petturuutta vai ystävyyttä

Amos Ozin Juudas-romaani on saanut nimensä Juudas Iskariotista. Kirjassa esitetään tästä pääsiäisevankeliumin antisankarista perinteestä po...

Blogin suosituimmat tekstit