Pinokkion nenä -pahan komisarion maailma

Vaikka pohjoismainen, etenkin ruotsalainen, dekkari onkin ollut suuri innostuksen lähteeni, olen tuntenut tätä genreä nolostuttavan pinnallisesti. Monet suuret ja keskeiset kirjailijat ovat minulle oikeasti tuttuja vain televisiosta tai kirjaston palautuskärrystä. Yksi näitä kiusallisia aukkoja on ollut kriminologi ja toimittaja Leif GW Persson. Tänä kesänä sain sitten viimein tartuttua hänen kirjaansa, toiseksi uusimpaan suomennokseen Pinokkion nenä.

Kirjassa rikoskomisario Evert Bäckström lähtee ryhmänsä kanssa selvittämään menestyneen asianajajan kuolemaa. Asianajajan, josta ainakin poliiseilla ja naapureilla on vain pahaa sanottavaa. Tutkinta johtaa kansainvälisen taidekaupan, järjestäytyneen rikollisuuden ja eläinsuojelun maailmaan. Ja ennen kaikkea kirjassa sivutaan Drottningholmin linnassa asuvan kuningasperheen asemaa. Kirja on kirjoitettu Kaarle Kustaaseen liittyvien paljastusten jälkimainingeissa. Eivätkä nykyiset kuninkaalliset jää ainoiksi kirjassa käsitellyiksi hallitsijoiksi. Sisäkertomus kuvaa Venäjän viimeisen tsaarin perhe-elämää ja sivuaa Bernadotte-suvun vaiheita 1900-luvun alussa.  Winston Churchill ja Vladimir Putinkin kirjassa mainitaan.

Ennen kaikkea kirja on kuitenkin kuvaus itse rikoskomisario Evert Bäckströmistä, Länsi-Tukholman poliisipiirin törkeiden rikosten selvittämisestä vastaavan osaston päälliköstä.  Korruptoituneesta tietovuotajasta, jonka tuloista poliisin palkka on vain marginaalinen siivu. Mies, jonka mielestä eläkeläiset ja pikkulapset ovat tarpeeton menoerä. Mies, jonka viikko-ohjelmaan kuuluu sekä maksullisia että maksuttomia naisia sekä iltapäivälehtien ja harmaalla alueella liikkuvien liikemiesten lounaita. Mies, joka kantaa kaikkia perinteisiä ennakkoluuloja niin eri kansallisuuksia, naisia kuin seksuaalivähemmistöjäkin kohtaan. Poliisi, jonka kuulustelutekniikka murtaa niin jengiläisen kuin aatelismiehenkin. Vastenmielisen kiehtova henkilö. Bäckströn ei ehkä ole täysin uskottava henkilö, mutta hänet on kuvattu elävästi ja hänen persoonansa sitoo kirjan erilaiset ainekset yhteen. Minulle kirjassa parasta olivat Bäckströmin päänsisäiset pohdinnat. Erityisen herkullisia ovat havainnot, joita hän tekee alaisistaan.  Ulkoisesti tyynesti ja kannustaen hän kuuntele ehdotuksia alaisiltaan, joita hän mielessään pitää todellisina idiootteina tai seksiobjekteina.  Joitakin molempina. Voin kuvitella, että kirja on terapeuttista luettavaa monelle esimiehelle. Rikoskirjallisuuden valtavirrasta poiketen tässä kirjassa kaikkein positiivisimmin kuvataan korkeimpia poliisipäälliköitä, jotka ovat joko naisia tai suomalaisia.

Pikakertaus myös Pinokkion
 luojan elämääm

Lukukokemuksen opetus oli kuitenkin se, että Perssonin kirjoihin tutustumista ei kannata tästä kirjasta aloittaa. Erilaisia sekavia aineksia on liian paljon. Lopussa eri juonenpätkien yhteen sitominen ei onnistu parhaalla mahdollisella tavalla. Sinänsä hauskat pohdinnat ja anekdootit eivät enää kirjan loppupuolella naurata. Kirja on täynnä kepeää kyynisyyttä ja leikittelya. Se kuvaa vallan ja yhteiskunnan mädännäisyyttä, ahneutta, pahuutta ja raakuutta ja houkuttelee lukijaansa nauramaan tuolle kaikelle. Kehuttu yhteiskunnallinen ote on tässä kirjassa piilossa.

Kaikesta huolimatta tämäkin kirja on kuitenkin suuren sanankäyttäjän ja juonenkehittäjän teos. Kysyttäessä olisin valmis sanomaan, että kyllä, kyllä Perssonia kannattaa lukea, mutta lukeminen kannattaa aloittaa aikaisemmista teoksista.

Leif GW Persson
Pinokkion nenä
Otava, 2015
suomentanut Kari Koski
ruotsinkielinen alkuteos 2013