Korppiretki - mies ja musta lintu

Vapaalla ollessani nautin siitä, että sain lukea ihan mitä halusin ja pohtia lukemaani niin pitkään kuin halusin. Palattuani kirjastoon töihin lukeminen  muuttui. On taas paljon kirjoja, joita ”täytyy” lukea eikä aikaa pohtimiseen tai niistä kirjoittamiseen ole samalla tavalla. Toisaalta, kirjastotyön ihanuuksia on juuri se, että töiden vuoksi tulee tarttuneeksi kirjoihin, joita itsekseen ei ikinä tulisi luettua. Yksi niistä on valokuvaaja Mika Honkalinnan viime vuonna ilmestynyt Korppiretki. Kun kirja voitti tämän vuoden Helmet-kirjallisuuspalkintoehdokkaiden yleisöäänestyksen, minä kysyin : Mikä ihmeen Korppiretki?

Mika Honkalinna on valokuvaaja ja pitkän linjan korppiharrastaja. Korppiretki –kirja sisältää huikeita mustavalkoisia luontokuvia aiheenaan korppi ja sen asuttamat metsät. Kirjan tekstiosuus on lyhyt ja nopealukuinen. Se sisältää kaksi erillisistä matkaa korppien seurassa ja niiden lisäksi paljon – ainakin minulle – uutta korppitietoutta. Ja mikä parasta, korppitieto on kirjoitettu niin kiinnostavasti ja yksinkertaisesti, että myös ne lukijat, joiden lintutietämys on olematonta, kiinnostuvat.  En minä esimerkiksi tiennyt, että myös korpit ovat joutsenten tapaan pariuskollisia lintuja.  Ja koska ne ovat myös linnuiksi hyvin pitkäikäisiä, parien yhteiselo voi kestää vuosikymmeniä. Kulttuuritietouttakin korppeihin liittyy. Vanhassa testamentissa korppi oli ensimmäinen lintu, jonka Nooa lähetti arkistaan tiedustelemaan, joko vesi olisi vedenpaisumuksen jälkeen laskenut. Se korppi ei koskaan palannut arkkiin takaisin. Kansanperinteen mukaan Jumala vihastui tästä palaamattomuudesta niin, että muutti linnun mustaksi.  Korppi liittyy myös lukuisten pohjoisten kansojen mytologiaan. Usein se on joko näkijän tai henkioppaan roolissa.  Kun Grönlannissa halutaan korostaa jonkin asian olevan mahdoton tai erittäin epätodennäköinen, sanotaan ”sitten kun korppi muuttuu valkoiseksi ...”.  

Kirjan lyhyempi ja vähemmän sivuja saanut korppiretki oli kuvaus kirjan tekijän ja hänen kavereittensa kerran korppien rengastusretkestä. Tämä lapsuusaikaisten ystävien, entisten poikien, kerran vuodessa toistuva metsäretki kertoo miesten kaveruudesta, joka selvimmin ilmenee toiminnan ja porukan oman huumorin kautta. Joskus on tärkeää jättää vaimojen maailma taakse ja puhua miesten asioita. Kirja olisi siis mitä parhain isänpäivälahja tai miesten viikon kirja.

Kirjan pidempi korppiretki kirjassa on sitten kirjailijan oma lapsuudesta asti jatkunut korppeja kohtaan tuntema kiinnostus, joka on saanut hänet kulkemaan metsässä sekä ruokkimaan, seuraamaan ja kuvaamaan lintuja. Korppi on ollut hänen johdattajansa ja tehnyt hänestä luontokuvaajan. Luontokuvaaja on hänen mukaansa yksi välittäjä ihmiskunnan ja muun luonnon välissä.  Upeatkaan kuvat eivät tietysti itsessään riitä, ne selittävät, mutta ihmiselle on hyväksi kulkea myös itse luonnossa. Minun mielessäni Honkalinnan tekstit liittyvät Helsingissä ajankohtaiseen Keskuspuisto-kysymykseen. Kirjassa pohditaan erämaata ja kaupunkia. Kaukaiset Lapin erämaat voivat olla luonnon kannalta arvokkaita itsessään, mutta ihminen tarvitsee lähellä olevaa metsää. Sellaista, johon voi aina halutessaan pujahtaa ja tuntea olevansa osa luontoa.


Honkalinna, Mika
Korppiretki
Maahenki, 2015