Kirja muureista, kadonneista, kaksosista, kuolemasta, puhumisen ja muistamisen vaikeudesta …

Riikka Pulkkisen kehuttu uutuusromaani  Paras mahdollinen maailma pitää sisällään monenlaisia aineksia. Se on monikerroksinen, rakenteeltaan monimutkainen ja tunteisiin vetoava. Kirja liikkuu eri aikatasoissa: nyky-Helsingissä rakennetaan näytelmää, joka kertoo Berliinin muurista. Kirjan toinen aikataso liikkuu muurin murtumisen ajassa, 80- ja 90-lukujen taitteessa. Näytelmä tuo yhteen kaksi ihmistä, joiden menneisyyteen liittyy samankaltainen perhetragedia.  Tarinat ja aikatasot limittyvät toisiinsa, kertojia on useita. Kulttuurisia viittauksia on paljon, suurta osaa en varmaan edes ymmärtänyt.

Kirjan takaumat tarjoavat tehokkaan pikakertauksen vuoden 1989 tapahtumiin keski-Euroopassa.  90-luvun alun Berliinin kuvaus vaikuttaa uskottavalta.  Päähenkilö on syntynyt  muurin murtumisen yönä. Hänen syntymäänsä ja lapsuuteensa liittyvää tragediaa selvitetään koko kirjan ajan. Toinen, pakomatkaan liittyvä perhetragedia vaikuttaa pelottavan ajankohtaiselta. Se kertoo hirvittävistä valinnoista, joita kaiken taakseen jättävät pakolaiset joutuvat joskus tekemään.  Historian ironiaa on se, että siellä missä rautaesirippu ensimmäisenä rakoili, eli Unkarissa, tänä päivänä rakennetaan kaikista innokkaimmin pakolaisia pysäyttäviä esteitä.  Kirja pohtii vapauden käsitettä, onko tärkeämpää olla vapaa jostakin vai johonkin. Ainakin tulisi olla vapaa sekä lähtemään että palaamaan.  Muodikkaaseen tapaa kirjassa otetaan esille myös huoli siitä, että uskottavalta kuulostavat tarinat korvaavat tosiasiat. Yhteiskunnan idea on kadoksissa.

Myynti- ja varauslistojen ykkönen

Yhteiskunnallisuus on kirjassa kuitenkin vain yksi puoli. Muurien teemaa käsitellään monesta muustakin näkökulmasta.  Siinä puhutaan menettämisestä, syyllisyydestä ja puhumisen vaikeudesta.  Elämä on yllätyksellistä, kuolema voi puuttua peliin milloin tahansa. Nämä kuoleman ja rajan teemat ovat tuttuja myös Pulkkisen aikaisemmista kirjoista. Syyllisyys ja suru voivat särkeä läheiset ihmissuhteet. Joskua ihmisen yritys selvitä vaikeista asioista voi näyttää järjettömältä. Surun kokenut voi kieltäytyä hyväksymästä kuolemaa ja säilyttää menettämänsä ihmisen näkymätön hahmo lähellään.  Kaksosten side voi olla niin vahva, että kuolemakaan ei sitä riko. Kirjassa liikutaan reaalimaailman tapahtumien ja päähenkilön päänsisäisen todellisuuden välillä varsin sujuvasti. Kuolleet ja kadonneet ovat läsnä. Näkökulmasta riippuen voi puhua joko psykologisesta romaanista tai maagisesta realismista. Kaikki asiat eivät selviä, mietittävää jää. 

Riikka Pulkkisen tyyli joko hurmaa tai ei. Minusta tekstissä on tarpeetonta pateettisuutta. En ehkä jaksanut paneutua kaikkiin kirjan viittauksiin ja tasoihin riittävän syvällisesti, etenkin näytelmän tekemiseen liittyvät kohtaukset tuntuivat pitkitetyiltä ja teennäisiltä. Hyvin toimivat takaumat kärsivät pitkistä ja hitaista väliosista. Tiivistäminen olisi ehkä johtanut parempaan mahdolliseen lopputulokseen.

Pulkkinen, Riikka
Paras mahdollinen maailma
Otava, 2016