torstai 20. heinäkuuta 2017

Kristinuskon sydän : uudelleen löydetty usko

Marcus J. Borg oli luterilaistaustainen amerikkalaisteologi, jonka sukujuuret juonsivat Ruotsiin. Hänen viimeiseksi jäänyt teoksensa Kristinuskon sydän on saavuttanut kiinnostusta myös Suomessa. Kirjan johtoajatuksena on tulkita kristinuskon sanomaa aikamme ajattelevalle, muihin uskontoihin ja globaaleihin ongelmiin perehtyneille ihmisille. Kirja on ansiokkaasti käännetty suomeksi ja se on herättänyt täällä kiinnostusta ja keskustelua. Näin Reformaation juhlavuonna kirja sopii yhdeksi keskustelun virittäjäksi. Se esittää mallin eräänlaisesta uudesta reformaatiosta, kristinuskon uudesta tulkinnasta.

Kirjassaan Borg esittelee kaksi kristinuskon paradigmaa (tulkintatapaa), joista toista hän kutsuu perinteiseksi, toista nousevaksi. Perinteiseksi kutsuttu tulkintapaan kuuluu 1800-luvulta periytyvä tapa tulkita Raamattua sananmukaisesti ja jossa usko ymmärretään nimenomaan totena pitämisenä, uskona siihen, että tiettyjä sovittuja uskonkappaleita pidetään tosiasioina. Näkemykseen kuuluu myös ajatus kristinuskon ainutlaatuisuudesta, kristinusko on ainoa pelastava usko. Painopiste on tuonpuoleisessa, ei tässä maailmassa. Perinteiseksi kutsuttu uskontulkinta on syntynyt reaktioksi tieteen kehitykselle ja sen tarjoamalle maailmankuvalle. Tämä perinteisyyskään ei siis ole sinänsä ”alkuperäistä” kristinuskoa.
Kansikuva:
Romolo Tavanani

Perinteistä tulkintatapaa haastaa nouseva paradigma, joka näkee usko ei ole ensisijaisesti tiettyjen oppikappaleiden totena pitämistä vaan luottamusta, uskollisuutta ja tapaa nähdä maailma. Raamattua tulkitaan tässä perinteessä enemmän metaforana ei niinkään kirjaimellisesti. Raamatun kertomukset nähdään myyttinä, joihin sovelletaan Thomas Mannin ajatusta, jonka mukaan myytit ovat kertomuksia siitä, ”kuinka asiat eivät ole koskaan olleet, mutta minkälaisia ne aina ovat”.  Raamatun merkitys ei näin ajatellen vähene, vaikka sen sanatarkkojen opetusten noudattamisesta luovuttaisiinkin yhteiskunnan muuttuessa. Tästä asiastahan on keskusteltu esimerkiksi pappeutta tai avioliittoa koskevien kiistojen yhteydessä.

Borgin mukaan uuden paradigman mukainen kristinusko korostaa tämänpuoleisuutta. Kristinuskoon sisältyvä ajatus uudestisyntymisestä voidaan tulkita pyrkimykseksi löytää todellinen ihmisyys osana yhteisöä, jumaluuden yhteydessä. Uskon päämääränä ei nähdä individualistista kilvoittelua vaan globaalia ”yhteisöllisyyttä, joka kaataa kaikki raja-aidat”. Tästä yhteisyydestä nousee myös oikeudenmukaisuuden vaatimus. Kristinusko on (myös) yhteiskunnallinen vapautusliike. Asian korostaminen on ehkä Yhdysvalloissa radikaalimpaa kuin meillä.  Ainakin minulle vaikea ajatus kirjassa oli sen sijaan se, että tämänpuoleisuutta korostaessaan Borg myös korostaa Jeesuksen inhimillisyyttä ja siteeraa tutkijaa, jonka mukaan ”Jeesus on hyvin aliarvostettu ihminen”. Kun Jeesus sanoo: ”Minä olen tie”, lause tulkitaan elämänohjeeksi. Jeesus osoitti oikean tavan elää. Ristinkuolemaan liittyvää uhriajatusta Borg pitää myöhempänä lisäyksenä eikä alkuperäisenä kristinuskona. Kaiken metaforisen raamatuntulkinnan keskellä hän lukee Isä meidän -rukousta yllättävän sanatarkasti. Rukous viittaa Jeesuksen ajan velkaantuneisiin maanviljelijöihin, joilla jokapäiväisen leivän saanti ei ollut itsestäänselvyys. Puhetta Jumalan valtakunnasta hän pitää vaatimuksena hyvästä ja oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta

Borg pohdiskelu kirjassaan myös kristinuskon asemaa monikulttuurisessa maailmassa. Maailmassa, jossa yhä harvempi voi nähdä kristinuskon ainoana pelastavana tienä.  Borgin mielestä kaikkien uskontojen ytimessä on yhteisiä asioita vaikka ulkoiset muodot ja tulkinnat vaihtelevat. Tärkeimpänä niistä kokemus pyhän todellisuudesta.  Borg ei kuitenkaan väitä, että kaikki uskonnot olisivat yhtä. Uskonnoilla on eroa ja eroilla on merkitystä.  Uusi paradigma näkee eri uskontojen ulkoiset muodot pyhän sakramentteina. Ne ovat välineitä ja erilaisia teitä, jotka mahdollistavat elämän pyhän yhteydessä. Muita uskontoja tulee kunnioittaa ja arvostaa, vaikka kenenkään ei tarvitse kieltää ajatusta oman uskonsa erityisyyttä. Ajatus tuntuu hyvältä ja luonnolliselta. Mitä enemmän itse kukin arvostaa omaa uskontoaan ja uskonnollista perintöään, sitä enemmän on aihetta kunnioittaa myös toisin uskovia. Koska kristinusko on minulle tärkeä, haluan kunnioittaa esimerkiksi muslimin uskoa, koska oman itseni kautta ymmärrän, että se on hänelle yhtä tärkeää kuin usko Jeesukseen minulle.


Borg, Marcus J.
Kristinuskon sydän : uudelleen löydetty usko
kääntänyt Kari Kuula
TvM, 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pentti Linkola : ihminen ja legenda

Pentti Linkola : ihminen ja legenda  -kirja on valittu Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi. Valinta innostaa perehtymään tämän ekofilosofin ja Suom...

Muiden lukemia tekstejä