Taas annoin Mari Jungstedtin johdattaa minut kesäiseen Gotlantiin. Valtakunnan eliitti kokoontuu Almedalen-kokoukseen, purjehtijat kiertävät saarta kilpaa veneillään ja turistit täyttävät Visbyn kauppakadut. Tämän kaiken onnen keskellä saarelaiset kuitenkin joutuvat säikähtämään raakoja murhia. Ne näyttävät kohdistuvan henkilöihin, jotka näkyvästi vastustavat rasismia. Tutkimus johtaa vielä vanhan ja edelleen vaikuttavan natsijärjestön jäljille. Kirjassa siis puututaan ajankohtaisiin asioihin. Kirjailijan toimittajatausta näkyy kirjoissa siten, että poliisit ja lehdistö tuntuvat tekevän työtä rinta rinnan. Keskeisen poliisiparin lisäksi rikoksia ratkoo myös vakiotoimittaja valokuvaajansa avustamana. Monissa muissa rikossarjoissa lehdistö koetaan lähinnä riesaksi, joka sotkee rikospaikat ja häiritsee poliisin työtä. Näissä kirjoissa toimittaja on poliisin ystävä.
Kuten aiemmissakin Jungstedtin kirjoissa, tässäkin kulkee rinnakkain kaksi tarinaa. Rikosten selvittelyn lomassa kirjassa kuvataan rikollisen tarinaa hänen itsensä kuvaamana. Lukija säälii ja melkein ymmärtää kovia kokenutta rikollista. Rikosten jäljet johtavat usein lapsuuteen, tämän kirjan päähenkilö on alkoholistivanhempien laiminlyöty lapsi, jonka yhteiskuntakin on jättänyt heitteille. Lajityyppiin kuuluu, että lukija tietää aina enemmän kuin poliisit.
Näiden kirjojen viehätys ei ole rikostarinassa vaan ympäristössä ja tutuissa ihmisissä. Vakioituneen poliisikaartin ihmissuhdekiemuroissa on aina jotain uutta jännitystä. Ja ennen kaikkea Gotlannin kylät ja Visbyn kujat. Nämä kirjat ovat muisto lomasta kaikille niille, jotka ovat joskus Gotlannissa matkailleet.
Jungstedt, Mari
Pimeys keskellämme
ruotsin kielestä suomentanut Emmi Jäkkö
Otava, 2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kuukauden luetuimmat
-
Toholammilla syntyneen kirjailijan Juhani Kellosalon mielestä sanomisen vaikeus on lyönyt leimansa Keski-Pohjanmaan kulttuuriin niin vahvast...
-
Luin Dolores Redondon toisen dekkarin, Luualttarin . Se on jatkoa Näkymätön vartija –kirjalle. Kirjan kannessa lentelee korppi. Ilman äs...
-
Emelie Enckel l on suomenruotsalaisten kulttuurisukujen jälkeläinen, joka eläkkeelle jäätyään on keskittynyt kirjoittamaan vanhempiensa ja ...
-
Joel Haahtelan kirjat ovat pieniä ja kuulakkaita. Sanoja käytetään säästeliäästi. Uusimmassa Adélen kysymyksessä ei ole suuria käänteitä. K...
-
En olisi tarttunut Annikki Kariniemen 60-luvulla ilmestyneeseen kirjaan ilman Rosa Liksomin loistavaa Everstinna -romaania. Kirjailijan n...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti