Tuhkaan piirretty maa - suomalaiset, saamelaiset, saksalaiset


Suomalaiset kirjoittavat edelleenkin sodasta. Itärintamasta huomio tuntuu nyt siirtyneen Lappiin ja sen rintamaan. Tänä vuonna Tommi Kinnunen on julkaissut upean Ei kertonut katuvansa -romaanin, joka antaa äänen saksalaisten matkaan lähteneille naisille. Viime vuosina ilmestyneistä kirjoista ainakin Rosa Liksomin Everstinna,  Anna-Liisa Ahokummun Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa sekä Minna Rytisalon Lempi käsittelivät Lapin sotaan sekä suomalaisten ja saksalaisten aseveljeyttä. Myös Hanna Haurun Jääkansi ja Johanna Laitilan Lilium Regale liittyivät pohjoisen sotarintamaan, vaikka niiden painotus olikin muualla. Jo vuosia aiemmin Heidi Köngäksen Dora, Dora kuvasi Albert Speeriä Lapissa. Mielenkiintoista on se, että sotahistoriaan liittyviä romaaneja tuntuvat kirjoittavan nyt  erityisesti naiset. 

Tuhkaan piirretty maa ei kerro varsinaisesti Lapin sodasta. Se liikkuu vuorotellen kahdessa aikatasossa. Toinen aikataso on vuosi 1944, jolloin saksalaiset ja suomalaiset olivat vielä aseveljiä. Toinen aikataso on sodanjälkeinen jälleenrakennuksen aika, tämä aikataso alkaa kirjassa vuodesta 1947. Vuoden 1944 tapahtumien paikkana on vankileiri Inarissa. Tapahtumia tarkastellaan leirille sijoitetun suomalaisen tulkin silmin. Entinen Akateemisen Karjala-seuran mies tutustuu saksalaiseen komentajaan ja saamelaiseen tietäjänaiseen sekä suomalaiseen vartijaan ja suomenruotsalaiseen vankiin. Näiden kaikkien välillä näyttää vallitsevan yhteisymmärrys. Myöhemmän tapahtumatason päähenkilö on suomalaisen vangin toimittajavaimo, joka saapuu Lappiin etsimään kadonnutta miestään.

Kirjassa on kaksi teemaa. Niistä tavallisempi on suomalaisten ja saksalaisten yhteistyö. Asiasta on tietysti kirjotettu paljon. Rautiaisen näkökulma on tavallista rajumpi. Kirjassa puhutaan saksalaisten vankileireistä Suomen Lapissa. Petra Rautiainen on itsekin opiskellut historiaa. Kirjassaan hän hän tukeutuu pitkälti arkeologi Oula Seitsosen väitöskirjaan, jonka mukaan vankileirejä olisi ollut Lapissa satoja. Leireillä oli vankeja eri puolilta Pohjois-Eurooppaa. Suomalais-saksalainen yhteistyö ulottui myös näihin leireihin, joiden jälkiä pyrittiin sodan jälkeen hävittämään. Vielä kiinnostavampi teema liittyy saamelaisiin ja siihen antropologiseen tutkimukseen, jonka kohteeksi he joutuivat myös Suomessa. Suomalaiset tekivät rotututkimuksia ennen sotaa, sodan aikana ja sodan jälkeen. Kirjan päähenkilö joutuu ihmettelemään, kuinka toiminta voi jatkua kuin sota ei ikinä olisi päättynytkään. Kirjassa seurataan saamelaisiin kohdistuvan rasismin muutoksesta. Vankileirien brutaaleja tutkimuksia seuraavat asuntolakoulut, jotka erottavat saamelaislapset kodistaan ja kulttuuritaustastaan. Perinneasuun pukeutuneita saamelaisia halutaan koristeeksi, ei osaksi yhteiskuntaa. Alkuperäiskansan sorto yhdistetään kirjassa saksalaiseen rotukäsitteeseen.

Petra Rautiainen on kertomansa mukaan kärsinyt lukihäiriöstä. Siksikö hänen kielensä on niin selkeää ja karhean kaunista? Lauseet ovat lyhyitä. Tekstissä on rytmi. Suomenkielisen tekstin välissä on saamenkielisiä ilmauksia. Lapin maailma näyttäytyy kokonaiselta.

Rautiainen, Petra
Tuhkaan piirretty maa
Otava, 2020

1 kommentti:

Kuukauden luetuimmat