Aavikkosutten veli - rikos Kemissä

Juha Ruusuvuoren ja Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren uusi yhteinen kirja Aavikkosutten veli on toinen osa kirjailijoitten Lapponia-sarjaa, jonka tarkoituksena on käsitellä "pohjoisen Suomen kipupisteitä jännitysromaanin keinoin". Sarjan ensimmäinen osa Yksi näistä pienimmistä käsitteli lestadiolaisuutta. Uusi kirja nostaa esiin Tornion ja Sallan kautta saapuneet turvapaikanhakijat, maahanmuuttajavastaiset liikkeet ja katupartiot sekä kiistan Kemin keskussairaalasta. Kirjassa viitataan myös Pohjois-Pohjanmaalla pitkään toimineen koulukodin väärinkäytöksiin.
Kirjoittajat. Kuva: Tinja 
Ruusuvuori / WSOY

Kirjassa rikosta selvittävät edellisestä kirjasta tutut lastenpsykiatri Saara ja pappi Janne, jotka ovat molemmat keski-ikäisiä paluumuuttajia pohjoisessa. Edellisessä kirjassa Saara oli keskeinen hahmo, uudessa kirjassa Kemissä asuva Janne nousee keskipisteeksi. Kirjan alussa kaupunki kohisee, kun Jannen lapsuudenystävän Matin entinen puoliso ja tämän uusi, afroamerikkalainen miesystävä löydetään ammuttuna. Epäilyt kohdistuvat Mattiin, varsinkin kun tämä katoaa kuin maan alle. Tapaus saa Jannen muistelemaan lapsuuttaan ja miettimään, mitä hän oikeastaan tiesi ja ymmärsi ystävästään ja tämän elämästä. Voisiko lapsuuden paras kaveri olla murhaaja? Kirja edustaa lajityyppiä, jossa keskeinen henkilö on poissa ja muut yrittävät kuvata ja ymmärtää häntä. Jannen lisäksi myös Saaralla, entisellä opettajalla ja monella muulla paikkakuntalaisella on oma näkemyksensä Matista

Kirjassa puhutaan rikoksista, mutta se ei ole varsinainen dekkari. Olen iloinen siitä, että Lapponia-sarjaa ei ole sijoitettu ainakaan Helsingin kirjastoissa jännityskirjojen hyllyyn. Ulla Ylisirniö-Ruusuvuori tuo tähänkin kirjaan lastenpsykiatrin näkökulman. Edelliseen osaan verrattuna tämän kirjan psykiatriaa on kuitenkin kansanomaistettu eikä tässä edellisen kirjan tapaan luennoida. Pikemminkin kirjan johtopäätökset ovat kovin suoraviivaisia ja moneen kertaan toistettuja.Kun lapsi jää vaille rakkautta, joutuu pahoinpidellyksi ja hänen tarpeensa sivuutetaan, seuraukset voivat myrkyttää koko elämän ja vaikuttaa vielä seuraavankin sukupolven elämään.  Tässäkin  kirjassa liikutaan kahdessa aikatasossa ja tämän päivän rikoksiin etsitään syitä vuosikymmenien takaisista perhesalaisuuksista.

Parhaimmillaan kirja on kuvatessaan miljöötä ja muistoja. En ole koskaan käynyt Kemissä, mutta tämä kirja herätti kiinnostuksen. Jannen muistojen kautta välittyy kuva myös kuva 60-luvun maailmasta. Muistelu ei ole pelkkää nostalgiaa vaan se haastaa myös miettimään omia muistoja. Mitä oikeasti muistamme menneisyydestä ja kuinka se meitä sitoo? Koukuksi kirjaan on lisätty myös vihjaus päähenkilöiden suhteen lämpenemisestä, jota ilmeisesti saamme seuraavissa osissa seurata. Teksti on sujuvaa, helposti luettavaa ja pitkään se pitää pitkään lukijaansa jännityksessä. Kirjan sävy on opettavainen ja siihen on kasattu vähän liikaa erilaisia henkilöitä ja teemoja. Sekavuus rikkoo myös jännityksen, vaikka erilliset juonet loppukohtauksessa yhtyvätkin.

Ruusuvuori Juha ja Ylisirniö-Ruusuvuori, Ulla
Aavikkosutten veli
WSOY, 2019

P.S. Kirjan nimi on lainaus vanhasta Raamatunkäännöksestä, Jobin kirjasta. Uudemmassa käännöksessä aavikkosusi on korvattu tunnetummalla nimellä sakaali.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuukauden luetuimmat