Terhi Kokkosen kirja Rajamaa sai tätä vuonna Helsingin Sanomien palkinnon vuoden parhaasta esikoisteoksesta. Kirja on tiivistunnelmainen ja kypsä romaani, jossa kirjailijan muusikko- ja elokuvatausta näkyy. Kirja on elokuvamainen, se jakautuu kohtauksiin. Liikkeiden ja asentojen kuvaus on tarkkaa. Lukija näkee tapahtumat ja maiseman silmissään. Minulle kirja tuo mieleen Ruben Östlundin elokuvan Turisti. Siinä hyvin toimeentuleva perhe matkustaa alppikylään lomalle. Loman aikana perhe jää melkein lumivyöryn alle. Tilanne selviää, mutta perheen isän käyttäytyminen vaaratilanteessa särkee luottamuksen ja perheen ihmissuhteet. Myös katsoja ahdistuu seuratessaan perheen isän vaikeutta kohdata omaa itseään ja käytöstään.
Päähenkilöiden lisäksi lukija tutustuu myös muutamaan lomakylässä työskentelevään sivuhenkilöön. Turismista elävä kylä näyttää kirjassa lähinnä loisteliaalta
työleiriltä. Yksinvaltiaana hallitsevan hotallijohtajan alaisena
työskentelevät ne, joilla ei ole vaihtoehtoa tai jotka eivät saa
lähdettyä. Hahmoja ei selitetä valmiiksi. Lukija jää pohtimaan etenkin lääkäriä, jonka aiempi työura oli työpaikkakiusaamiseen. Hän ei ollut ollut uhri eikä kiusaaja vaan se kolmas, joka ei pystynyt puuttumaan asiaan. Hän on ihminen, joka "katsoo aina pois", kuten tytär toteaa.
Kirjan miljöö on turisteille tuttu lomakylä, epätodellinen taajama keskellä erämaata. Kirja sai minut kuvittelemaan, millaisia nuo epäkaupungit ovat nyt, kun korona on lopettanut turismin ja autioittanut hotellit. Erinomaisia miljöitä kauhu- tai dystopiaromaaneille.
Kokkonen, Terhi
Rajamaa
Otava, 2020
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti