Kunnallispolitiikkaa nuorille

 Kumpa kaikki teinit lukisivat tämän! Kirja, jossa nuorille ja vähän vanhemmillekin rautalangasta väännetään politiikan idea. Että kaikki on politiikkaa. Että tarkoituksena on keskustellla, että eriävät mielipiteet eivät haittaa vaan ihan hyvä asia. Että konsensus, kompromissi ja eri intressien yhteensovittaminen on politiikan tarkoitus. Ei repivä retoriikka. Kirja myös kirjastaa puolueiden ideat. Kansalaiset kokoontuvat niiden litppujen ympärille, jotka parhaiten vastaavat heidän ajatuksiaan. Puolueiden eriäviä mielipiteitä sitten hiotaan asioiksi, joita voidaan yhdessä ajaa. Puolueet jäsentävät yhteiskuntaa, tekevät politiikan mahdolliseksi.

Te olette liian nuoria kertoo yhdeksäsluokkalaisesta Jonista, jolla on kiivas luonne. Hänen sählykerhonsa lakkautetaan koulun säästöjen nimissä. Joni päättää osoittaa mieltää kirjoittamalla mielipiteensä rehtorin kotipihan aitaan, mutta tämä yhden oppilaan provokaatio ei toteudu ihan suunnitellulla tavalla ja yllättäen Joni löytää itsensä suorittamassa yhdyskuntapalvelua puoluetoimistossa Helsingissä. Viikottainen työ puoluetoimistolla on tylsää, mutta sen seurauksena Joni houkuttelee täysi-ikäisen siskopuolensa kyseisen puolueen kunnillisvaaliehdokkaaksi. Puolueen nimeä ei kirjassa mainita, mutta se on varsin helposti pääteltävissä.

Paitsi itse politiikkaa kirja sisältää tietysti myös nuorta ihastusta ja ja perhe.elämän kuvioita. Mielenkiintoinen oli Jonin toteamus sisarpuolestaan, joka pikkutyttönä vietti joka toisen viikonlopun Jonin kodissa. Ei Joni lapsena sen kummemmin miettinyt, mikä oli tuon lettipäisen tytön yhteys hänen kotiinsa. Tyttö vain saapui joka toinen viikonloppu, eikä asiassa ollut sen kummallisempaa. Aikuiset pohdiskelevat perheiden ratkaisuja joskus turhankin syvällisesti. Lapset hyväksyvät olemassaolevat asiat yleensä sen kummemmin pohtimatta. 

Maria Mustranta kirjoittaa selkeää yleiskieltä. Hän ei yritäkään käyttää kirjassaan nuorten kieltä. Ratkaisu tuntuu hyvältä. Jos ei täysin luontevasti hallitse nuorisokieltä, sitä ei kannata yrittää tavoitella. Tuskainen yritys käyttää nuorisokieltä lähinnä vaivaannuttaa. Tämän kirjan opettavaisuus on suorastaan raikasta. 

    Mustranta, Maria
    Te olett liian nuoria
    Myllylähti, 2024

Tikapuut - kun isänmaa on sodassa

Kauheilla asioilla voi olla myös hyviä seurauksia. Sota Ukrainassa on lisännyt ukrainalaisen kulttuurin näkyvyyttä. Suomessa on julkaistu parin viime vuoden aikana enemmän ukrainan kielestä käännettyä kirjallisuutta kuin koskaan ennen. Nuoren Jevhenija Kuznjetsovan kirjoista ilmestyi jo toinen suomennus. Pari vuotta sitten ilmestynyt Kysykää Mialta oli ilmestyessään suosikki, toivottavasti myös uutuuskirjaTikapuut

Kirja on pieni, noin 200 sivua ja nopeasti luettava. Kuten Kysykää Mialta -kirjassa, tässäkin puhutaan vakavista asioista kevyesti. Myös tässä kirjassa on värikäs joukko ukrainalaisia sijoittunut lemmikkieläimineen maaseututaloon. Nyt eletään Venäjän hyökkäyksen ensimmäisiä kuukausia Espanjassa. Nuori ukrainalainen Tolik on muuttanut Espanjaan ja luonut siellä menestyksekkään uran. Juuri kun hän on saanut hankittua itselleen talon, jonka voisi muokata unelmiensa taloksi, sota alkaa ja Tolikin äiti, sisar, isoeno, äidin serkku ja sisaren ystävätär asettuvat taloon ja tuovat tuovat ukrainalaisen maailman tullessaan.  Tolikin unelma rauhasta, tyylikkäästä talosta ja omasta elämästä ei toteudukaan. Talo täyttyy ihmisistä, äänistä ja tuoksuista. Etätöitä tekevä Tolik joutuu työskentelemään öisin, koska talon uudet asukkaat eivät anna päiväsaikaan rauhaa. Lopulta hän hän joutuu hankkimaan tikapuut, jotta pääsee kulkemaan rauhassa omaan huoneeseensa.

Kirjailijan tyyliin kuuluu kuvata kirjan ulkoista ympäristöä. Esimerkiksi tomaateista tulee teema, johon palataan kerta toisensä jälkeen. Espanjanlaiset tomaatit eivät tuoksu kuten kotimaan tomaatit. Talon asukkaat päättävät istuttaa omia tomaatteja entiseen suihkulähteeseen. Niiden kasvamista ja hoitoa seurataan tarkasti, tomaateista tulee kuin taideteos.

Sodan alettua vanha elämä tuntuu kaukaiselta, kadotetulta ajalta. Sodan alettua huolet ja murheetkin muuttuvat, ja ennen kaikkea niihin suhtautuminen. Kun kotimaata pommitetaan, ei voi kertoa, että oman elämän suurin huoli on se, että hermostuu isoenonsa käytökseen.  

Ukrainalaisten yhteisö muodostaa oman maailmansa, sen kohtaamiset ulkomaailman kanssa ovat absurdeja. Kun Tolikin amerikkalainen esimies haluaa järjestää rahankeruuillan, jossa ukrainalaiset joutuvat tapaamaan myös Putinia vastustavia venäläisiä. Esimies kuvataan rikkaana typeryksenä, joka yllättäen löytää ukrainalaisen sisältään. Hän haluaa kerätä rahaa, vaikka ei tiedä, mihin ne voisi käyttää ja lähteä rintamalle, vaikka hän ei tiedä sodasta eikä Ukrainasta mitään.  Kirjan ukrainalaiset tuntuvat ajattelevan venäläisistä kuin suomalaiset ennen muinoin, kaikki tuntuvat olevan yhtä pahoja ideologiasta huolimatta. Mielenkiintoista on, että kirjan venäläisten yhteydessä mainitaan yhteydet Viipuriin ja Suomeen.  Lempeä kohtaaminen ulkomaailman kanssa oli, kun suvun naiset järjestivät lantakuskeille borssitarjoilut puutarhaan ja vielä istuivat vahtimassa, että kaikki tuli varmasti syötyä. 

Kirjan keskushahmo on Tolik. Hän on jättänyt kotimaansa ja lähtenyt toteuttamaan unelmiaan. Juuri, kun unelmat ovat toteutumaisillaan, jota murskaa ne. Tolik kärsii syyllisyydestä, ukrainalaisen miehen kuuluisi olla rintamalla, mutta hän ei halua, ei uskalla. Äidin ja muiden sukulaisten saapuminen saa Tolikin tuntemaan itsensä taas araksi ja epäonnistuneeksi lapseksi, vaikka hän oli aiemmin pitänyt itseään nuorena eurooppalaisena menestyjänä.

Kirjailija elää itse pakolaisena Espanjassa ja tuntee pakolaisen elämän. Jatkuvaa uutisten seurantaa, pelkoa kotimaassa olevien puolesta, muistoja ja syyllisyyttä. Pihan tulppaanit ja hortensiat muistuttavat kotipihasta, joka tuntuu olevan saavuttamattomissa.  

Laura Noposen suunnittelma kansi on kaunis ja kirjan tunnelmaan sopiva.

                   

Kuznjetsova, Jevhenija

Tikapuut

Aula & Co., 2024
suomentanut Eero Balk 

Sarjamurhaaja Pohjanmaalla - Tills natten är slut

Ruotsinkielisestä Suomesta on vähitellen muodostumassa Gotlannin kaltainen murhamaa. Idyllinen ja ystävällisten ihmisten maa näyttäytyy mahdollisimman epätodennäköiseltä taustalta hirveille rikoksille. Vastakohta toimii, Pohjanmaalla kuten Ruotsissakin.  Nilla Kjellsdotter on Oravaisissa asuva nuorehko naiskirjailija. Hän kirjoittaa jännityskirjallisuutta salanimen turvin, mutta esiintyy kirjojen kansissa ja naistenlehdissä omilla kasvoillaan.  Hänen kirjoissaan väkivaltaa ei säästellä. Uusimmassakin kirjassa Oravaisten ja Vaasan seudulla liikkuu sarjamurhaaja, joka kaiken lisäksi vielä silpoo uhrejaan.

Kirjan sankarina toimii aiemmista kirjoista tuttua Mija Wadö. Mija on tyypillinen aikamme poliisikirjojen sankaritar, nuori nainen, jolla on traaginen tausta ja sekava parisuhdetilanne. Mija Wadö -kirjat kannattaa lukea järjestyksessä, jotta pystyy seuraamaan poliisien yksityiselämää. Tässä kirjassa Mijan ja hänen kollegansa Ronnie romanssi etenee ratkaisevasti, mutta ongelmia lienee edessä jatkossakin.

Suomenkielisille, Pohjanmaallakin asuneille, ruotsinkielinen alue on usein tuntematon. Niin minullekin. Kuten arvata saattaa täällä poliisit käyttävät jatkuvasti nuuskaa ja juovat loputtomasti kahvia.  Ruotsinkieliset eivät näyttäydy minään yhtenäisenä ryhmänä, tässä kirjassa esiintyy vaasalainen miljonääri, syrjäisessä metsätorpassa sinnittelevä vanha pariskunta ja surkeassa lähiöasunnossa asuva rikollisesta elämästään irti pyristelevä nuorimies. Vaikka poliisit ja osa uhreistakin asuu Vaasassa, kirja kertoo enemmän ruotsinkielisen maaseudun elämästä, mikä on sille kunniaksi. Oikeaa tämän päivän maaseutua kuvataan kaunokirjallisuudessa liian vähän. Tämä oli ensimmäinen minun lukemani kaunokirjallinen kirja, jossa mainitaan lypsyrobotti. Maaseutu on tämän vuosituhannen maaseutua, jossa aktiiviset ihmiset toimivat ja yrittävät. 

Nilla Kjellsdotterin kirjat muistuttavat minun lukemistani kirjoista eniten Mari Jungstedin Gotlanti-dekkareita. Molemmissa kirja etenee kahdessa tasossa. Poliisien rikostutkinnan lomaan on pitkään lukijalle tuntemattoman murhaajan minämuotoisia muistoja ja kokemuksia.  Lukija pääsee tuntemaan sympatiaa raskaan lapsuuden kokenutta murhaajaa kohtaa. Murhien ymmärtämiseen asti myötätunto ei kuitenkaan veny. Myös Mari Jungstedtin sankaritar Karin Svensson voisi olla Mja Wadön malli. Kumpikin on pakotettu luovuttamaan teini-ikäisenä synnyttämänsä lapsen adoptoitavaksi. Mija Wadön ihailijat odottavat ehkä vielä kiihkeämmin tietoa hänen perhetilanteensa kehittymisestä kuin seuraavasta Pohjanmaalla tehtävästä rikoksesta. 

Kjellsdotter, Nilla
Tills natten är slut
Nordstedt, 2024

 

Kirjallisia kaikuja Keski-Pohjanmaalta

Toholammilla syntyneen kirjailijan Juhani Kellosalon mielestä sanomisen vaikeus on lyönyt leimansa Keski-Pohjanmaan kulttuuriin niin vahvasti, että alueelta ei ole juuri kirjailijoita tullut, ei varsinkaan proosan tuottajia. Seudulla ”kansanmusiikki on ollut vahvoilla, siinähän ei tarvitse sanoa mitään … Lyriikkaakin voi kirjoittaa, sillä siinä voi olla sisäänpäin tai mihin hyvänsä suuntaan kääntynyt ilman että sanoo mitään. Proosaa ei voi tuottaa, koska tarinassa joutuu esittämään ristiriitoja ja esittämään asiaa muutenkin rankemmin.” Kellosalo pohtii, pitäisikö kääntyä eteläpohjalaisten puoleen, jotta ”tuntematon Keski-Pohjanmaa saataisiin kirjoitettua julki”. Onneksi tilanne ei sentään ole ihan niin huono, liittyyhän Kellosalon omakin tuotanto vahvasti Keski-Pohjanmaan henkiseen ja fyysiseen maisemaan. 

Parin viime vuoden aikana Keski-Pohjanmaata on "kirjoitettu julki" ehkä aktiivisemmin kuin aiemmin. Maakunnan lähihistoriaa luotaavat romaanit sisältävät riittämiin Kellosalon kaipaamia ristiriitoja. Kirjoittajina ovat olleet etenkin Keski-Pohjanmaalla asuneet, mutta sieltä muualle lähteneet. 

Tommi Melender syntyi Espoossa, muutti perheensä mukana Kokkolaan ja kirjoitti siellä ylioppilaaksi. Hänen Aurum-romaaninsa kuvaa suomalaisen äärioikeistolaisuuden historiaa 1930-luvulta aina kuvitteelliseen nykyhetkeen asti. Tarinan keskiössä on Kokkolan vanhankaupungin navettatalossa asuva Usvasalmen suku.  Suvun kantaisä oli osallistunut valkoisten puolella kansalaissotaan, mutta kääntynyt myöhemmin kannattamaan kansalaissopua ja vastustamaan ääriajattelua. Hänen poikansa myötäili lapualaisvuosina Kokkola-lehden ympärille ryhmittynyttä äärioikeistolaista joukkoa, kunnes joutui mukaan sen veritekoihin. Kuvitteellisessa nykyhetkessä Suomea hallitsee kansalliskonservatiivinen puolue, joka kieltäytyy päästämästä Suomeen afrikkalaisia ilmastopakolaisia. Tässä poliittisesti jakautuneessa ilmapiirissä myös Usvasalmen suku kiistelee menneisyyden tulkinnasta. Kansalliskonservatiivisen puolueen taustavaikuttaja Paavo kirjoittaa suvun äärioikeistolaisuutta ja sotilaskunniaa korostavaa sankaritarinaa, seuraavaan sukupolveen kuuluva Uuku sille kriittistä vastatarinaa. Parhaiten suvun asiat tietää isomummu, joka vielä 103-vuotiaana muisti kaiken, vaikka haluaisi monet asiat unohtaa. Onko kyse aatteista vai tarinoista?

Anna Englund on syntynyt Kokkolassa. Hänen esikoisromaaninsa Lautapalttoo sijoittuu 1930-luvun Ykspihlajaan.  Aikaan, jolloin Ykspihlajassa oli vielä toimiva asema ja jolloin kansalaissota oli vielä lähellä. Sodasta ei puhuttu, mutta sen kokeneet näkivät edelleen painajaisia eivätkä päivälläkään voineet unohtaa sen kauhuja.  Kirjan nimi ei kuitenkaan viittaa sotaan vaan ruumisarkkujen valmistukseen. Kirjan päähenkilö ja hänen miehensä elättivät itsensä tekemällä kotonaan ruumisarkkuja ja laittamalla vainajia valmiiksi hautausta varten. Kyse oli hautaustoimesta ajalta ennen hautaustoimistoja. Maailmasta, jossa kuolemaa ei piiloteltu. Kirjailija on perehtynyt kuoleman kulttuuriin. Lautapalttoo on kuitenkin ennen kaikkea rakkausromaani, sateenkaarikirja. Eräänlainen aikuisten satu, jossa rakastuminen muuttaa päähenkilöiden elämän ja jossa kaikki osapuolet ovat lopussa onnellisia. Päähenkilö, naimisissa oleva nainen rakastuu toiseen naiseen. Hän jättää siksi miehensä ja muuttaa rakastettunsa luokse Helsingin sallivaan ja boheemiin maailmaan. Kirja ei kuitenkaan aseta avarakatseisen Helsingin vastakohdaksi ahdasmielistä Kokkolaa. Toisenlaiselle rakkaudelle löytyy ymmärrystä myös Ykspihlajasta. Kirjan juoni voi vaikuttaa liian helpolta ja viihteelliseltä, mutta sen ihmiset ovat aitoja ja kokonaisia. Kirja on muistutus siitä, että lakien ja virallisten normien erilaisuudesta huolimatta ihmiset ovat kaikkina aikoina pohjimmiltaan samanlaisia.

Erja Tulasalo vietti lapsuutensa Himangalla ja Kalajoella, myöhemmin hän asui pitkään myös Kokkolassa. Näille paikkakunnille sijoittuu suurelta osin myös hänen esikoisromaaninsa, Oranssi puutarha. Kirjan juoni muistuttaa Lautapalttoota, vaikka sen tapahtuma-aikana on 1990-luku. Lestadiolaisperheissä kasvaneet tytöt rakastuvat toisiinsa, mutta tässä kirjassa rakastavaiset eivät saa toisiaan ja vain toinen heistä pelastautuu vapaamieliseen Helsinkiin.  Toisin kuin Lautapalttoossa, tässä kirjassa Keski-Pohjanmaa näyttäytyy ahdasmielisenä raamattuvyöhykkeenä, jonka kasvatit eivät uskalla erottautua joukosta. Kirja nostaa esiin myös aika ajoin ajankohtaisen turkistarhauskysymyksen. Kysymys oikeudesta elää omanlaistaan elämää laajenee koskettamaan myös eläinten oikeuksia.  Erityisen keskipohjalaista kirjassa on sen kieli, joka on keskipohjalaista murretta. Murteen käyttö romaaneissa onnistuu vain harvoilta, Erja Tulasalo on ilmeisesti yksi näistä taitavista. Kirjan murre on luontevaa ja kaunista, se ei vie huomiota liikaa vaan asettaa henkilöt ja tapahtumat omalle paikalleen. 

Keski-Pohjanmaa näkyy ja elää kirjallisuudessa. Ainakin Kokkolan ja Ylivieskan kirjamessut ovat todiste siitä, että maakunnassa kirjallisuutta arvostetaan ja luetaan. Toivottavasti jatkossa kirjoitetaankin vielä enemmän.

Tekstissä mainitut teokset:

Englund, Anna : Lautapalttoo. Siltala, 2022
Kellosalo, Juhani. Sanasato, 2008
Melander, Tommi : Aurun : romaani todellista Suomea muistuttavasta kuvitteellisesta Suomesta. WSOY, 2023
Tulasalo, Erja : Oranssi puutarha. Atena, 2023