Musta orkidea : tositarina kukkasista, jotka menettivät tuoksunsa

Kun Joel Kuotti ja Jukka-Pekka Pietiäinen listasivat vuonna 2014 ilmestyneessä kirjassaan sata suomalaista merkittävää tietokirjaa kautta aikojen, listan viimeinen oli edellisenä vuonna ilmestynyt Elina Grundströmin Musta orkidea. Kirja toi on merkittävä paitsi sisältönsä myös lajityyppinsä vuoksi. Kirja edustaa maailmalla yleistynyttä tarinallista tietokirjaa. Faktoihin ja dokumentteihin perustuvaa teosta, joka on kirjoitettu tarinan muotoon. Usein tarina liittyy kirjoittajan omaan elämään. Tässä kirjassa tarinana on kirjoittajan pyrkimys löytää harvinainen musta orkidea. Etsintä matka vie hänen Suomen orkideayhdistyksen kokoukseen, Lohjansaaressa asuvien orkideaharrastajien luo, Lontoon Kew Gardensin herbaarioon ja viimein orkidea kotiseudulle, Borneolle. Matkalla meille selviää, että halvat tuoksuttomat markettiorkideat valmistetaan suorastaan teollisesti Hollannin kukkatehtaissa. Ja että oikeat sademetsissä kasvavat kukat harvinaistuvat päivä päivältä. Salametsästyksestä ja orkideakauppaa suurempana tuhon syynä nykyisin on sademetsien tuho.

Mutta Musta orkidea ei kerro vain sademetsän harvinaistuvasta kaunottaresta. Se kertoo myös ilmastonmuutoksesta ja globalisaatiosta. Borneolla kirjoittaja kohtaa ympäristökatastrofin, joka vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Satoja hehtaareja Borneon soita yritettiin 90-luvulla kuivata riisivainioksi. Riisi ei kasvanut. Kuivatetulla suola syttyi tulipaloja, joiden savusumut tuntuivat Jaavalla asti. Soiden ennallistamista yritetään nyt kansainvälisten ohjelmien avulla, mutta työ tuntuu epätoivoiselta. Borneon sademetsäala pienenee jatkuvasti myös siksi, että metsää raivataan palmuöljyplantaasien tieltä. Tämä yksipuolistaa kasvustoa ja lisää hiilidioksidipäästöjä. Se taas kiihdyttää ilmastonmuutosta. Tässä projektissa me suomalaisetkin olemme vahvasti mukana osittain valtion omistaman Neste Oyn kautta. Palmuöljystä jalostetaan biopohjaisia polttoaineita, joilla yritetään korvata hupenevia öljyvaroja. Tarkoitus on hyvä, mutta toteutus aiheuttaa uusia ongelmia. Neste mainostaa tuottavansa  ”maailman puhtainta uusiutuvaa polttoainetta”, mutta jo olemassaolollaan se luo lisää palmuöljymarkkinoita ja kiihdyttää sademetsän tuhoa.

Ongelmat ovat tiedossa ja näihin on puututtu kansainvälissä ilmastokonferensseissa. Niissä luotu metsien suojelun päästökauppamekanismit eli Redd (Reduced emission from deforestation and forest degradation). Ajatus on, että metsätuhojen uhkaamille maille ja alueille maksettaisiin korvauksia metsien säilyttämisestä. Samalla aloitettiin projekteja, joilla alueitta alettaisiin ennallistaa. Nyt vahvimmin australialaiset ja heidän rinnallaan eurooppalaiset ja amerikkalaiset pyörittävät lukuisia projekteja, joilla Borneon metsiä voitaisiin pelastaa.  Kirja ei anna näistä kansainvälisistä suurprojekteista kovin toiveikasta kuvaa. Ongelmat ovat massiivisia.  Ongelmallista on myös projektien kansainvälisyys. Projekteja toteutetaan ottamatta paikallista väestöä ja heidän osaamistaan mukaan. Borneo on paitsi Nesteen kaltaisten yritysten myös ulkomaisten järjestöjen temmellyskenttää.

Kirja on kuva maapallosta ja globalisaatiosta sekä ihmiskunnan ja luonnon kohtalonyhteydestä. Massiivisten ongelmien keskellä meidän pelastusyrityksiämme kuvasi hyvin orankien hoitokoti, jossa kirjoittaja pääsi matkallaan vierailemaan. Tanskalaisen eläinsuojelijan perustamassa yksikössä orankilapsia hoidetaan kuten ihmisvauvoja, mutta varttuneita orankeja ei voi vapauttaa luontoon, koska luonnonvaraisia sademetsiä ei ole heille riittävästi. Sademetsien tuho koskee orkideoita, orankeja ja ihmisiä. Meitä kaikkia. 

Grundström, Elina
Musta orkidea
Nemo, 2013