Sensein salkku - 2000-luvun rakkaustarina

Edellisen Synninkantajat -romaanin jälkeen tartuin toiseen uutuuskirjaan, viime vuonna suomeksi ilmestyneeseen japanilaiseen romaanin, Sensein salkku. Kirjan kirjoittanut Japanissa ja maailmalla luettu ja arvostettu Hiromi Kawabata. Kirja merkitsi sukellusta totaalisesti erilaiseen maailmaan. Tämä kirja ei kuvaa yhteisöä vaan korostetun irrallisia, sitoumuksia kaihtavia, äärimmäisen urbaaneja ihmisiä. Kirjoja yhdstää kuitenkin kaunis kieli, kääntäjä Raisa Porrasmaa on tehnyt hyvää työtä. Kirjassa siteeratut japanilaiset runoilijat antavat tekstiin oman kuulaan kauneutensa.

Kirja on epäsovinnainen rakkauskertomus. Kirjan alussa 37-vuotias sinkkunainen kohtaa baarissa vanhan lukioaikaisen äidinkielen opettajansa ja näiden kahden välille syntyy löyhä, näennäisen sattumanvaraisesti etenevä suhde. He eivät juuri sovi tapaamisia, mutta kohtaavat silti baareissa ja jatkavat toisinaan opettajan kotiin. Tuttavuus etenee, kokee kriisejä ja etenee ”rakkausmielessä” tapahtuvaksi seurusteluksi. Näkökulma on koko ajan naisen, paitsi suhdetta hän kuvaa myös sisäistä maailmaansa ja miestä, jota hän kutsuu opettajaksi, Senseiksi. Yksityiskohtia miehen tarinasta paljastuu yksi kerrallaan, päähenkilö ja lukija ovat samassa asemassa. Sen sijaan naisen muu elämä jää hämärän peittoon. Käy ilmi, että hän käy toimistotyössä ja että hänellä on lapsuuskodin perhe, josta hän on ilman erityistä syytä vieraantunut, mutta varsinaista arkea kirjassa ei juuri kuvata. Merkityksellistä on vain yöllinen baarielämä ja Senseihin. Hän tuntuu elävän epäyhteisöllistä, irrallista elämää. Suuren osan kirjasta päähenkilöt ovat humalassa, mutta käyttäytyvät silti suomalaisen mittapuun mukaan hyvin.
Kansi ja ulkoasu
Satu Kontinen


Kaikessa irrallisuudessaan kirja kuitenkin esittelee japanilaista kulttuuria. Siinä puhutaan paljon (baarissa syötävistä) ruoista, juomasta ja viitataan kirsikankukkatapahtuman kaltaisiin perinteisiin. Minä opin kirjasta, että japanissa riisi syödään ”puhtaana” ilman kastiketta. Opin myös, että Japanissa eläimiä kaupataan suomalaisen silmin varsin vapaasti, että juna-asemilla myytiin joskus erillisiä junakannuja matkalla juotavaa teetä varten ja että, Japanissakin sienestys on suosittu harrastus. Vaikka päähenkilön arkielämää ei kuvatakaan, kirjassa syntyy käsitys siitä, että hän tekee pitkiä työpäiviä ja että työ vaatii kohtuuttoman paljon.  Työtä ei tarvitse kuvata, kun kuvataan niitä elämän rippeitä, joita se elämään jättää jäljelle. Luulen, että japanilainen lukija lukisi kirjaa aivan eri tavoin kuin minä. Todennäköisesti en huomaa suurinta osaa kirjan kulttuurisista viittauksista ja huomaamistanikin ymmärrän suuren osan väärin.

Mutta kirja ei liity vain Japaniin. Kysymys rakkaudesta ja sitoutumisen pelosta on universaali.  Rakkaus on kipeää ja haikeaa, mutta joskus myös arkista ja koomistakin. Sitä ilmentää kirjan toisaalta kuulaan kaunis, toisaalta lakoninen ja toteava kieli. Päähenkilö on eräänlainen naispuolinen Peter Pan, ikuinen lapsi, joka ei halua sitoutua ja joka ihmettelee ja kommentoi maailmaa lapsen tavoin. Näistä lapsenomaisista toteamuksista syntyy kirjaan myös omanlaisensa huumori.

Kawakami, Hiromi
Sensein salkku
suomentanut Raisa Porraspää
S & S, 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuukauden luetuimmat