Virkistävää lukea nuoren kirjailijan kirja, jossa näkökulma on yhteisöllinen. Hanna-Riikka Kuisman uutuuskirja Kerrostalo on moniääninen kuvaus ongelmalähiön ihmisten elämästä. Kirjan työnimenä on ollut "Pääteasema Pori", mutta ilmeisesti kirjan miljöö on kuitenkin fiktiivinen.
 |
| Kansi: Tommi Tukiainen |
Kirja alkaa nostalgisella ja kansallisromanttisella kuvauksella Suomen metsästä, jonka keskelle vuosisatojen aikana syntyi vähitellen asutusta, kunnes sinne sodanjälkeisinä vuosikymmeninä nousi ihailtu mallilähiö, jonka presidentti Kekkonen kävi vihkimässä käyttöön. Lähiön vihkijäisistä ja alusta tehdään dokumentaarinen mainoselokuva, jossa myös ensimmäiset asukkaat pääsevät kertomaan, kuinka onnekkaita he uuden lähiön asukkaat ovat. Noista Kekkosen ajan onnen päivistä siirrytään elokuvamaisen nopeasti 2000-luvun rapistuvaan lähiöön, jonka asukkaat ovat pääosin työttömiä tai eri-ikäisiä eläkeläisiä ja joiden elämän täyttävät alkoholi, huumeet ja erilainen rikollissävyinen toiminta sekä seksi. Prostituoituna työskentely on naisten tavallisin tapa ansaita. Lapsilla ei ole isiä, "ne on kaikki linnassa, kuolleita tai jotain". Rapistuvat yhteisön ja sosiaalisten ongelmien lisäksi, lähiön asukkaiden uhkana on myös tuntematon kansainvälinen sijoittaja, joka on ostanut lähiön talot ja joka valvoo niiden asukkaiden elämää. Valvonnan symbolina on valkoinen pilvenpiirtäjä, jossa omistajan edustaja huhujen mukaan asuu, vaikka kukaan ei ole häntä nähnyt. Valvonnan keinoina ovat lukot, kamerat ja postin mukana jaettavat ohjeet ja vuokrankorotukset.
Kirja on taitavasti rakennettu. Se muodostuu lyhyistä kohtauksista, joiden tapahtumapaikkoina ovat lähiön ison kerrostalon asunnot ja rappukäytävät sekä lähiön kapakat, pihat ja pelottava parakkikylä. Henkilökuvaukset eivät ole kovin syvällisiä, henkilöiden ulkonäkö ja päivittäiset rutiinit määrittävät heitä. Myös kotien sisustukset kuvataan tarkkaan. Sekä henkilöt että miljööt kuvataan kuin elokuvassa tai näytelmässä ja lopputulos toimii hyvin. Kirja on yhteisön ei yksittäisten henkilöiden kuvaus.
Kirjan alkuosa on surullista, mutta myös nostalgista kuvausta. Henkilöt ja miljöö tehdään lukijalle tutuksi. Loppua kohden kirja muuttuu dystopiaksi ja jännityskirjaksi. Huumejengien velkaorjuudessa elävä Jessica yrittää muuttaa kohtaloaan, eri-ikäiset kapinalliset Krisu ja Keijo taas yrittävät muuttaa koko yhteisön suuntaa. Vuosia vankilassa elänyt kioskikiduttajana tunnettu mies palaa kotiseudulleen, mikä pelottaa ja nostaa vanhoja haavoja esiin. Järjetön väkivalta kohdistuu kaikkein heikoimpiin. Köyhien ja osattomien kesken ei ole solidaarisuutta. Kirja nostaa esiin myös muukalaisvihan syitä. Heikoimmassa asemassa olevia on helppo nostaa myös maahanmuuttajia vastaan. Mutta olisiko toivoa sittenkin olemassa?
Kuisma, Hanna-Riikka
KerrostaloLike, 2019
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti