Elina Hirvosen uutuuskirja Punainen myrsky on saanut osakseen ylimääräistä ja ulkokirjallista huomiota. Kirjailija kertoi keväällä, että kirja perustuu rauhansovittelija Hussein al-Taeen perheen tarinaan juuri ennen kuin tämä joutui vanhojen blogikirjoitustensa vuoksi somemyrskyyn. Kirjaan on siksi vaikea nähdä fiktiona, mitä se kuitenkin on. Kirjailija on luonut kuulemiensa tarinoiden päälle omannäköisensä tarinan. Se puhuu lapsesta, joka kantaa sisällään pimeyttä. Asioita, joista ei voi puhua kenellekään.
Punainen myrsky on perheen tarina, pojan kasvutarina ja kuvaus pakolaisuudesta. Jälkikirjoituksen mukaan Hussein al-Taee oli itse ottanut kirjailijaan yhteyttä ja toivonut tämän kertoman äitinsä tarinana. Äiti onkin kirjassa läsnä koko ajan. Hän huiviin pukeutunut äitimyytin edustaja. Perheelleen täydellisesti omistautunut, miehensä ja lastensa kunnioittama hahmo. Äidin tarina alkaa menetyksestä. Kun hänen isänsä kuolee, hän menettää myös mahdollisuuden kouluttautua. Hän rakastuu mieheen, joka taistelee Saddam Husseinin hallitusta vastaan ja antaa tämän vastarintatyölle täyden tukensa vaikka politiikka johtaa perheen vaikeuksiin. Korvauksena menetetyille mahdollisuuksilleen äiti tekee kaikkensa, jotta lapset voisivat menestyä. Hän pukee nelivuotiaan poikansa kravattiin ja huolehtii tämän kynsien puhtaudesta. Hän synnyttää lapsia pakolaisleirillä ja rakentaa uuden kodin Suomeen. Riipaisevin osa äidin tarinaa oli vaihe, jossa hän joutuu käyttämään poikaansa tulkkina Suomen terveyskeskuksessa. Raskas elämä näkyi loputtomina sairauksina, äiti oli Suomessa kielitaidoton ja tukeutui poikaansa. Hahmona äiti näyttäytyy klassisena idealisoituna miltei pyhänä äitihahmona, rakkautena johon kaikki nojasivat, mutta jonka persoona ja toiveet jäävät silti tavoittamatta.
 |
| Kansi: Ville Tietäväinen / WSOY |
Äidin vastakohtana on isä. Hän on alusta asti Saddam Husseinin aktiivinen vastustaja. Kirjasta ei selkeästi selviä, mistä isän vastarinta nousee. Onko kyse shiialaisesta uskonnosta, joka on koko perheelle tärkeä? Vai liittyikö isän elämään joku avainkokemus, joka käänsi hänet hallintoa vastaan. Isä on aktiivinen toimija, mutta äidin tavoin hänenkin persoonansa jää vähän mysteeriksi. Isä koki hirveyksiä vankilassa, hän joutui piileskelemään ja pakenemaan itselleen tuntemattomaan maahan. Lukija voi vain arvailla, mitä hän tunsi sisällään.
Mutta vanhempien välissä ja heidän ohitseen kasvaa poika, joka oppii häpeämään ja salaamaan. Isän poliittisen toiminnan takia kotiasioista ei saanut puhua eikä siksi kodin ulkopuolella paljon liikuttu. Poika on kirjan minähahmo ja tarkkailija, jonka kautta kaikki tapahtumat suodattuvat. Pojan lapsuuden kauhein kokemus oli vierailu Abu Ghraibin vankilaan. Äiti otti pojat mukaansa isää vierailemaan, "koska toista kertaa ei välttämättä tule". Pojalle isä oli yksi laihoista ja haavaisista miehistä vankilan käsittämättömässä ahtaudessa ja hajussa. Lapsuudesta juontaa myös syyllisyys naapurista, jonka lapset ymmärtämättömyydessään antoivat ilmi. Perheen tarina johtaa pakolaisleirille Saudi Arabian hiekka-aavikolla ja sieltä pakolaiseksi Suomeen. Hämmästyttävää kyllä, pakolaisleiri kuulosti pojan elämän rennoimmalta ajanjaksolta. Leirillä ei ollut mitään pelättävää eikä salattavaa. "Leiri on poikkeustila ja siellä meidän perheemme on normaali". Leirit toisetkin lapset tietävät, mitä tarkoittaa pelätä ja piilotella. Leirillä poika oppii myös tunnistamaan omat vahvuutensa. Hän tietää olevansa älykäs ja huomaa, että hän osaa miellyttää ja tajuaa, kuinka aikuiset toimivat. Leirillä poika myös aikuisiin. Kun aikuiset, joiden tulisi tarjota tukea, ovat liian heikkoja, keneen voi tukeutua?
Suomi on perheelle mahdollisuus. Se tarjoaa perheelle kodin, jossa ovikellon soittoa ei tarvitse pelätä. Suomen vihreys ihmetyttää ja ihastuttaa, mutta lähes alastomat ihmiset uimarannalla hämmentävät. Poika tietää, että Suomessa hän saa paremmat mahdollisuudet elämää varten kuin hänen Irakiin jääneistä koulutovereistaan yksikään. Samalla hän tietää elävänsä sellaisten ihmisten keskellä, joilla ei ole mitään edellytyksiä ymmärtää häntä. Kirja kuvaa myös sitä kaksinkertaista taakkaa, johon maahanmuuttajanuoret joutuvat. He joutuvat taistelemaan pärjäämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa ja samalla kannattelemaan perhettään.
Uskonto, shiialainen islam on kirjassa tärkeä. Harvoin olen lukenut romaaneja, joissa islam nähdään voimana eikä elämää kahlitsevana taakkana. Se näkyy suhtautumisena pukeutumiseen, päivittäisinä rukoushetkinä ja juhlapyhinä. Perhe eli Irakissa Najafin kaupungissa, profeetta Alin moskeijan lähellä. Iranissa toisten shiiojen keskuudessa tuntuu heti kotaisalta. Uskonto yhdistää kansallisuutta enemmän.
Kirjan rakenne on hiottu ja kertojanääni on selkeä. Se liikkuu eri aikatasoissa, mutta näkökulma on koko ajan sama. Loppu ratkaisu tuntuu sovinnaiselta ja vähän ylitunteelliselta, mutta ei varsinaisesti häiritse. Kokonaisuudessaan kirja on vaikuttava ja ajankohtainen kuvaus jäljistä, joita lapsuus voi lapsena koettu voi ihmisiin jättää. Sen lukeminen oli paikoitellen raskasta. Pelot ja puhumattomat asiat painostavat. Lukija myös tietää, että kirjassa kuvattuja asioita tapahtuu tänäänkin maailmassa.
Hirvonen, Elina
Punainen myrsky
WSOY, 2019
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti