Tšernobylista nousee rukous : tulevaisuuden kronikka

Vuosia olen katsellut Svetlana Aleksijevitsin kirjoja kirjaston hyllyssä uskaltamatta kuitenkaan tarttua niihin. Aiheet ovat rankkoja, pelottaviakin. Nobel-palkinnnon jälkeen kului puoli vuotta ennen kuin Tšernobylista nousee rukous -kirja tuli luettua vaikka jo syksyllä kuuntelinkin kirjan pohjalta tehdyn ansiokkaan kuunnelman. Lukukokemus oli pysäyttävä. Seuraavaksi lukulistalle täytyy nostaa Sodalla ei ole naisen kasvoja -kirja.

Ydinvoimaonnettomuuden jälkeisestä ajasta kertova kirja on faktan ja fiktion väliin sijoittuvaa dokumenttikirjallisuutta.  Se perustuu lukemattomien ihmisten haastatteluihin ja kertomuksiin, mutta kokonaisuus on kirjailijan oma luomus. Luvut on nimetty musiikkiteoksen tai näytelmän tavoin, kuoro-osat ja monologit vaihtelevat. Puheenvuoronsa saavat esimerkiksi vioittunutta reaktoria korjaamaan lähetetyt palomiehet ja heidän omaisensa, laskeuma-alueelta poissiirretyt kyläläiset ja ydinvoima-asiantuntijat. En olisi halunnut lukea säteilysairauksiin sairastuneiden tuskaisesta kuolemasta ja onnettomuuden jälkeen syntyneiden lasten epämuodostumista.  Vaikka kirjan kuuluisin lause onkin ydinreaktorin paloa katsomaan kokoontuneiden kaupunkilaisten toteamus ”Emme tienneet, että kuolema voi olla niin kaunis”, tarinat ovat täynnä rumuutta ja tuskaa. Kirja kertoo  palomiehistä ja raivaajista, jotka lähetettiin ydinvoimalaan tai sen lähelle käytännössä ilman suojavarusteita, palkkanaan Leninin kunniamerkki ja tappava sairaus. Se kertoo kyläläisistä, jotka pakotettiin jättämään kotiseutunsa ja muuttamaan pois. Pakkomuutettujen elämää kuormitti kodin menettämisen lisäksi pelko omasta tai läheisten sairastumisesta sekä uusien naapurien osoittama vihamielinen torjunta. 

Kirjan tapahtumat keskittyvät Valko-Venäjälle, joka sai osakseen kaikkein suurimman ydinlaskeuman, Ukrainaan, jossa ydinvoimala sijaitsee sekä Moskovaan, jossa tehtiin poliittiset päätökset ja pystyttiin tarjoamaan paras lääketieteellinen hoito. Onnettomuuden aikaan kaikki nuo alueet kuuluivat samaan valtioon, Neuvostoliittoon. Valtioon, joka todennäköisesti olisi historian kuluessa joka tapauksessa hajonnut, mutta jonka hajoamisprosessia ydinvoimaonnettomuus ja sen paljastamat väärinkäytökset ja puutteet jouduttivat. Pakkosiirretyt joutuivat siten kahdella tavalla kodittomiksi. He menettivät paitsi kotinsa myös isänmaansa ja sen mukana kaiken, johon heidät oli opetettu uskomaan. Kirja asettaa onnettomuuden valkovenäläisten historiaan myös toisella tavalla. Vanhempien ihmisten mielessä onnettomuus vertautui Stalinin puhdistuksiin ja sota-aikaan, silloinkin valkovenäläiset joutuivat pakenemaan ja joutuivat kohtaamaan sattumanvaraista julmuutta ja väkivaltaista kuolemaa. Ihmiset, jotka olivat vuosikymmeniä yrittäneet unohtaa raskaita sotakokemuksiaan, joutuivat kohtaamaan uudenlaisen tuhon.

Mutta kuten aina kauheutta vasten näkyy myös rakkautta. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan  palomiehen vaimosta, joka joutuu valitsemaan miehensä ja lapsensa väliltä. Valintaa voi arvostella, mutta tarinasta huokuvaa suurta rakkautta ei kukaan voi kyseenalaistaa. Kielloista ja riskeistä huolimatta vanhukset palaavat rakastamalleen kotiseudulle, usein kyliin joissa suku on asunut useiden polvien ajan. Tieto siitä, että oma lapsi ei voi koskaan elää tavallista elämää tai että omasta lapsesta ”ei koskaan tule vanhaa”, särkee äidin sydämen.

Kirja myös konkretisoi puheet luonnon ja ihmisen kohtalonyhteydestä. Ydinvoimalasta kauempana asuva vanha mehiläishoitaja ei kuullut onnettomuudesta, mutta kun hän onnettomuuden jälkeisenä aamuna astui puutarhaansa, hän havaitsi, että mehiläiset olivat kadonneet. Ihminen tuhoaa luonnon ja tekee maailmasta samalla itselleen mahdottoman paikan elää. Kirjan jotkut kohtaukset tuovat mieleen tieteisromaanit ja –elokuvat. Kirjan kertomat tapahtumat ovat kuitenkin jo tapahtuneet. Kirjan alaotsikko kuitenkin vihjaa, että tämä on myös tulevaisuutta.

Svetlana Aleksijevits
Tšernobylista nousee rukous  : tulevaisuuden kronikka
Tammi, 2000
suomentanut Marja-Leena Jaakkola
alkuperäisteos 1995