maanantai 6. kesäkuuta 2016

Pyhän Antoniuksen tuli

Mika Pekkolan uutuusromaanin nimi Pyhän Antoniuksen tuli viittaa tautiin, joka salaperäisinä aaltoina koetteli etenkin keskiaikaista Eurooppaa. Minä tulin tietoiseksi taudista luettuani Paavo Rintalan historiallisen romaanin Minä, Grünewald,  joka sivusi tuota tuskaisaa vitsausta. Rintalan kirja on epäilemättä tuttu myös Pekkolalle. Tätä blogia koristava kuva, jossa tie johtaa Castrojerízin lähellä olevan  Pyhän Antoniuksen luostarin portin läpi, on yksi esimerkki taudin jättämistä näkyvistä jäljistä. Tauti sai nimensä uskomuksesta, jonka mukaan pyhä Antonius kykeni auttamaan tautiin sairastuneita ja siksi eri puolille Eurooppaa syntyi hänen mukaansa nimettyjä hospitaaleja. Niistä kuuluisin Isenheimiin, josta Rintalan romaani kertoo. Samaan luostariin päättyy myös Mika Pekkalan kirja.

Kirjassa nuori lääkäri saa tehtäväkseen selvittää, mistä pientä saksalaista kaupunkia riivaavassa epidemiassa oikeasti on kyse. Sairauden syytä selvittäessään hän joutuu tekemisiin sekä maallisen että hengellisen vallan julmimpien ja vääristyneimpien muotojen kanssa. Hengellinen valta näyttäytyy inkvisitiona, noitavainoina ja nousevien uskonnollisten liikkeiden vastustuksena, maallinen valta lähinnä mielivaltana. Kaupungin köyhät elävät ylempiensä armoilla, köyhyyden ja nykyihmiselle vaikeasti käsitettävän saastaisuuden keskellä. Tämän kaiken kurjuuden keskelle ilmestyy sairaus, johon pääasiassa kaikkein köyhimmät sairastuvat.  Paitsi ympäröivää yhteiskuntaa, kirja kuvaa myös itse tautia varsin inhorealistisin sävyin.
Pyhän Antoniuksen luostarin
portti

Yhteiskunnan ja kaupungin lisäksi kirja esittelee myös aikansa aatteellisia ja uskonnollisia virtauksia.Kirja sijoittuu 1500-luvun alkuun, uskonpuhdistuksen alkuaikaan. Kirjassa viitataan Wittenbergin tapahtumiin, vaikka Lutherista ja kannattajistaan ei varsinaisesti puhutakaan. Erasmus Rotterdamilainen mainitaan usein, Narrien laivakin on kirjan päähenkilölle tuttu. Kirjassa myös esitellään aikakauden lääketieteellisiä käsityksiä. Lääketiedettä vallinnut humoraalioppi esitellään uskonnollisen ja taikauskoisen ihmiskäsityksen tieteellisenä vastakohtana. Rintalan romaanin tavoin tässäkin kirjassa sivutaan antisemitismiä ja juutalaisten asemaa muuttuvassa yhteiskunnassa.

Pekkola itse on sanonut, että sairaus on "jonkinlainen haava tai halkeama, joka nostaa pintaan yhteisössä normaalisti näkymättömiä asioita uudella tavalla". Tässä kirjassa epidemia toisaalta repii yhteisön rikki, toisaalta näyttää pelot ja vallan mädännäisyyden. Kun tunnistamaton sairaus leviää, syyttävä sormi usein osoittaa heikoimpia tai niitä, joiden erilaista elämäntyyliä yhteisössä on vaivoin siedetty. Tämä on tuttua myös AIDS-kuvauksista. 


Kirjan juoni on rakennettu hyvän rikosromaanin tavoin niin koukuttavaksi, että kirjaa ei halua jättää kesken. Lukija haluaa tietää, selvittääkö päähenkilö taudin salaisuuden ja kuinka hänelle itselleen käy. Pekkolan tyyli on hiottua ja väkevää, joku voisi pitää sitä pateettisenakin. Minusta tyyli tuntuu sopivan kirjan kuvaamaan aikaan.


Mika Pekkola
Pyhän Antoniuksen tuli
Like, 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pentti Linkola : ihminen ja legenda

Pentti Linkola : ihminen ja legenda  -kirja on valittu Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi. Valinta innostaa perehtymään tämän ekofilosofin ja Suom...

Muiden lukemia tekstejä